Keskisuuria yrityksiä pitäisi vauhdittaa kasvuun ekosysteemien avulla
14.9.2022 07:40:03 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
”Vihreän siirtymän ja digitalisaation nopeutuminen on kasvattanut ekosysteemien merkitystä nykyisen liiketoiminnan uudistamisessa ja uuden liiketoiminnan luomisessa. Ekosysteemi toimintamallina on kuitenkin monelle toimijalle vielä verraten tuntematon”, kertoo PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk.
Perinteisiä toimialarajoja sekä arvoketjuja ja -verkostoja ylittävät ekosysteemit ovat tärkeitä vauhdittamaan kansainvälistymistä ja vahvistamaan kansainvälistä kilpailukykyä. Mitä laajemmin yritysten liiketoiminta perustuu digitaalisiin tuotannontekijöihin, sitä laajemmin ne ovat jo omaksuneet ekosysteemimäisen arvonmuodostuksen.
Suomessa tulisi olla selkeä kansallinen ja alueellinen ymmärrys ekosysteemeistä ja niiden hyödyntämisestä. Jotta suomalaisyritykset pärjäisivät globaalissa kilpailussa, pitää tunnistaa maan tärkeimmät osaamiskeskittymät ja tukea niitä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä julkisen sektorin, yritysten, tutkimuslaitosten ja oppilaitosten välille.
Tukipolitiikalla on tavoiteltava lisää kasvuyrityksiä
Keskisuurilla yrityksillä on merkittävä rooli kasvun, työllisyyden ja innovaatioiden lähteinä, ja niiden merkitys työllistäjänä ja liikevaihdon tuottajana Suomessa on kasvanut 2000-luvulla. Julkisen tukipolitiikan tavoitteena tuleekin olla kasvuyritysten määrän lisääminen.
”Tukien kohdistamisessa tulisi tavoitteellisemmin ottaa huomioon kasvua mahdollistavat tekijät. Tarvitaan erilaisia strategioita lähestyä yrityksiä sen mukaan, mikä on omistajien kasvuhalukkuus ja kyky investoida omaa sekä vierasta pääomaa yrityksen kasvuun”, kertoo VTT:n erikoistutkija Magnus Simons.
Julkisen toimijan tulisi tukiprosessissaan varmistaa omistajien kasvuhalukkuus, yrityksen kasvukyky, toimintaympäristön kasvuedellytykset sekä omistajien vakavaraisuus ja investointikyky. Yritykset puolestaan kaipaavat julkisilta kasvu- ja työvoimapalveluilta lisää asiakaslähtöisyyttä, joustavuutta ja nopeutta. Digitaalisten palveluiden tulisi olla helppokäyttöisiä.
PTT:n ja VTT:n 50+ SIBS -tutkimushankkeessa selvitettiin, miten keskisuurten yritysten kestävää kasvua, työllistävyyttä ja kansainvälistymistä voitaisiin tukea globaaleissa ekosysteemeissä. Hankkeen rahoitti Business Finland.
Hankkeen tuloksia on julkaistu Business Finlandin policy brief -sarjassa ”Ekosysteemeistä vauhtia keskisuurten yritysten kasvuun, policy brief 5/2022”, ja aiemmin PTT:n raportissa ”Keskisuurten yritysten kasvu, kansainvälistyminen ja resilienssi globaaleissa liiketoimintaekosysteemeissä”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Busk, PTT, 040 164 8136, henna.busk@ptt.fi
Magnus Simons, VTT, 040 543 8586, magnus.simons@vtt.fi
Sari Forsman-Hugg, PTT, 0400 639 450, sari.forsman-hugg@ptt.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
TÄSMENNETTY INGRESSIÄ - Pikakommentti: Lähi-idän sodan pitkittyminen lisää inflaatiopaineita ruuan hintaan13.3.2026 14:23:24 EET | Tiedote
//TÄSMENNETTY INGRESSIÄ: LIHA-TUOTERYHMÄN INFLAATIO 10,3 % KOSKEE TUORETTA LIHAA// Parin viime vuoden aikana ruuan kuluttajahintojen nousu Suomessa on ollut maltillista, vaikka joidenkin yksittäisten tuotteiden hinnoissa on ollut suuriakin muutoksia. Tänään julkaistun Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan ruuan (elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat) hinta nousi helmikuussa 1,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Liha-tuoteryhmässä nousua oli tuoreessa lihassa 10,3 prosenttia. Tähän on vaikuttanut naudanlihan reippaasti noussut kuluttajahinta.
Pikakommentti: Lähi-idän sodan pitkittyminen lisää inflaatiopaineita ruuan hintaan13.3.2026 09:05:19 EET | Tiedote
Parin viime vuoden aikana ruuan kuluttajahintojen nousu Suomessa on ollut maltillista, vaikka joidenkin yksittäisten tuotteiden hinnoissa on ollut suuriakin muutoksia. Tänään julkaistun Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan ruuan (elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat) hinta nousi helmikuussa 1,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Alaryhmistä eniten nousua oli liha-tuoteryhmässä, 10,3 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Tähän on vaikuttanut naudanlihan reippaasti noussut kuluttajahinta.
Metsäalan merkitys näkyväksi – Rahaa ja työtä metsistä -palvelun päivitys on julkaistu12.3.2026 10:01:42 EET | Tiedote
Kaikille avoimesta Rahaa ja työtä metsistä -verkkopalvelusta on tänään julkaistu uusi versio. Siihen on päivitetty uusimmat tilastotiedot metsien talouskäytön merkityksestä Suomessa. Palvelun ovat toteuttaneet Tapio Palvelut Oy ja Pellervon taloustutkimus PTT.
Kutsu: Miten Suomen ja Euroopan käy maailman myrskyissä – PTT:n kansantalouden ennusteen julkistus 25.3. klo 10.0010.3.2026 11:41:44 EET | Kutsu
Maailmanpolitiikan myräkät eivät tunnu rauhoittuvan, ja Suomen talouden käänteen odotus on vain venynyt. Miltä näyttää tämän ja ensi vuoden talouskehitys? Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa kevään kansantalouden ennusteensa webinaarissa keskiviikkona 25.3. klo 10.
Pikakommentti: Ankea alkuvuosi asuntomarkkinoilla – ei vieläkään lupausta käänteestä26.2.2026 08:49:23 EET | Tiedote
Tuoreet luvut asuntomarkkinoiden kehityksestä ovat odotetun ankeita tai jopa sitäkin ankeampia, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa. Markkinoilla ei ole vieläkään lupausta käänteestä parempaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
