Pellervon taloustutkimus PTT

Keskisuuria yrityksiä pitäisi vauhdittaa kasvuun ekosysteemien avulla

Jaa

Suomalaisten keskisuurten yritysten kasvua ja kilpailukykyä pitäisi edistää kohdentamalla paremmin julkisia ekosysteemipalveluita ja -tukia, sekä tiivistämällä julkisten toimijoiden yhteistyötä, ehdottaa Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n selvitys. Yrityksiä tulisi myös kannustaa ottamaan itse vahva rooli liiketoiminnan ekosysteemeissä.

”Vihreän siirtymän ja digitalisaation nopeutuminen on kasvattanut ekosysteemien merkitystä nykyisen liiketoiminnan uudistamisessa ja uuden liiketoiminnan luomisessa. Ekosysteemi toimintamallina on kuitenkin monelle toimijalle vielä verraten tuntematon”, kertoo PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk.

Perinteisiä toimialarajoja sekä arvoketjuja ja -verkostoja ylittävät ekosysteemit ovat tärkeitä vauhdittamaan kansainvälistymistä ja vahvistamaan kansainvälistä kilpailukykyä. Mitä laajemmin yritysten liiketoiminta perustuu digitaalisiin tuotannontekijöihin, sitä laajemmin ne ovat jo omaksuneet ekosysteemimäisen arvonmuodostuksen.

Suomessa tulisi olla selkeä kansallinen ja alueellinen ymmärrys ekosysteemeistä ja niiden hyödyntämisestä. Jotta suomalaisyritykset pärjäisivät globaalissa kilpailussa, pitää tunnistaa maan tärkeimmät osaamiskeskittymät ja tukea niitä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä julkisen sektorin, yritysten, tutkimuslaitosten ja oppilaitosten välille.

Tukipolitiikalla on tavoiteltava lisää kasvuyrityksiä

Keskisuurilla yrityksillä on merkittävä rooli kasvun, työllisyyden ja innovaatioiden lähteinä, ja niiden merkitys työllistäjänä ja liikevaihdon tuottajana Suomessa on kasvanut 2000-luvulla. Julkisen tukipolitiikan tavoitteena tuleekin olla kasvuyritysten määrän lisääminen.

”Tukien kohdistamisessa tulisi tavoitteellisemmin ottaa huomioon kasvua mahdollistavat tekijät. Tarvitaan erilaisia strategioita lähestyä yrityksiä sen mukaan, mikä on omistajien kasvuhalukkuus ja kyky investoida omaa sekä vierasta pääomaa yrityksen kasvuun”, kertoo VTT:n erikoistutkija Magnus Simons.

Julkisen toimijan tulisi tukiprosessissaan varmistaa omistajien kasvuhalukkuus, yrityksen kasvukyky, toimintaympäristön kasvuedellytykset sekä omistajien vakavaraisuus ja investointikyky. Yritykset puolestaan kaipaavat julkisilta kasvu- ja työvoimapalveluilta lisää asiakaslähtöisyyttä, joustavuutta ja nopeutta. Digitaalisten palveluiden tulisi olla helppokäyttöisiä.

PTT:n ja VTT:n 50+ SIBS -tutkimushankkeessa selvitettiin, miten keskisuurten yritysten kestävää kasvua, työllistävyyttä ja kansainvälistymistä voitaisiin tukea globaaleissa ekosysteemeissä. Hankkeen rahoitti Business Finland.

Hankkeen tuloksia on julkaistu Business Finlandin policy brief -sarjassa ”Ekosysteemeistä vauhtia keskisuurten yritysten kasvuun, policy brief 5/2022”, ja aiemmin PTT:n raportissa ”Keskisuurten yritysten kasvu, kansainvälistyminen ja resilienssi globaaleissa liiketoimintaekosysteemeissä”.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Henna Busk, PTT, 040 164 8136, henna.busk@ptt.fi

Magnus Simons, VTT, 040 543 8586, magnus.simons@vtt.fi

Sari Forsman-Hugg, PTT, 0400 639 450, sari.forsman-hugg@ptt.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT
Pellervon taloustutkimus PTT
Eerikinkatu 28 A
00180 HELSINKI

https://www.ptt.fi

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

Ennuste: Puun käyttö lisääntyy ensi vuonna – hakkuumäärät nousevat venäläisen puun korvaamiseksi6.10.2022 09:56:53 EEST | Tiedote

Puun kysyntä Suomessa kasvaa ensi vuonna ja yksityismetsien puukauppa jatkuu vilkkaana, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Suuri kysymys puumarkkinoilla on, miten korvataan venäläinen puu. Ensisijaisesti korvaaja löytyy kotimaasta, ja hakkuumäärissä nähdäänkin kasvua vuonna 2023. Tukin hinta kääntyy laskuun, mutta kuitupuun hinta jatkaa nousua.

Ennuste: Talouden taantuma nakertaa metsäteollisuuden vientiä – energia on Suomelle kilpailuetu6.10.2022 09:56:15 EEST | Tiedote

Talouden epävarmuus ja kulutuksen väheneminen heikentävät Suomen metsäteollisuuden näkymiä tänä ja ensi vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Korkeat energian hinnat parantavat Suomen kemiallisen metsäteollisuuden kilpailuasemaa. Sahoilla koronan tuoma korkeasuhdanne väistyy, ja vientihinnat laskevat rajusti. Myös rakentamisen väheneminen laskee sahatuotteiden kysyntää.

PTT-ennuste: Koko ruokaketju joutuu sopeutumaan korkeampiin kustannuksiin – maatilojen kriisi ei hellitä27.9.2022 09:55:56 EEST | Tiedote

Ruuan tuotannon kustannukset ja ruuan kuluttajahinnat jäävät totuttua korkeammalle tasolle ainakin ensi vuoden ajaksi, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Tänä vuonna koetut hurjat hintapiikit muun muassa lannoitteissa ja energiassa taittuvat 2023 aikana. Tuottajahinnat nousevat, mutta siitä huolimatta maatalouden kustannuskriisi jatkuu, mikä heikentää tilojen kannattavuutta. Ruuan hinnan nousu jatkuu ensi vuonna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme