Keskuskauppakamari: Mercosur-sopimus ratifioitava Brasilian painostamiseksi
”Keskustelu siitä, että sopimus jätettäisiin ratifioimatta painostuksena Brasiliaa kohtaan kuulostaa hyvältä, mutta saattaa johtaa vain monin tavoin huonompaan lopputulokseen”, Romakkaniemi varoittaa.
”Brasilian presidentti Jair Bolsonaro ei ole ollut erityisen kiinnostunut sopimuksesta, joten sen jäädyttäminen voi johtaa koko sopimuksen kaatumiseen sekä Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn joutumiseen viattomiksi uhreiksi ilman, että sillä saadaan mitään aikaan Brasilian tuhoisien metsänpolttojen suhteen”, Romakkaniemi jatkaa.
Kauppa- ja yhteistyösopimusta Mercosuria neuvoteltiin 20 vuotta ja siitä saavutettiin sopu vihdoin tänä kesänä. Sopimus on nyt ratifiointivaiheessa Euroopan unionissa. EU-Mercosur sopimus on volyymiltaan maailman suurimpia kauppasopimuksia koskaan ja lisäisi voimaantullessaan kauppaa, investointeja, työtä ja hyvinvointia sekä Euroopassa että Latinalaisessa Amerikassa. Romakkaniemi oli työskennellessään Euroopan komissiossa mukana korkean tason Mercosur-sopimuksen neuvotteluissa.
”Paras tapa edetä olisikin ratifioida Mercosur-sopimus, avata kauppa Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn kanssa, mutta samalla käyttää kestävän kehityksen lausekkeita oikeusperustana Brasiliaan suunnattuihin pakotteisiin”, toteaa Romakkaniemi.
”Kielletään brasilialaisen lihan ja maataloustuotteiden tuonti sen jälkeen kokonaan ja suunnataan siten Mercosur-sopimuksen tuontikiintiöt sen muille osapuolille, niin osutaan sinne mihin Bolsonaroa ja hänen kannattajiaan sattuu koviten”, Romakkaniemi sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien eurovaalitavoitteet: Uudet haasteet edellyttävät EU:lta kilpailukyvyn ja turvallisuuden parantamista8.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien tänään julkaisemat eurovaalitavoitteet sisältävät kahdeksan teemaa, joita kauppakamarit pitävät ratkaisevana Euroopan kilpailukyvyn ja turvallisuuden kannalta. Kauppakamarit pitävät tärkeänä, että Suomi on aktiivisesti vaikuttamassa Suomen tavoitteisiin ja nostamassa seuraavalla kaudella EU:n agendan keskiöön kilpailukykyyn ja kasvuun liittyvät kysymykset. Sisämarkkinoiden toimivuus, yhteiset ilmastotavoitteet ja turvallisuuspolitiikka ovat kauppakamarien tavoitelistan kärjessä.
Isännöinnin eettiseltä neuvostolta ensimmäinen lausunto – suosittelee huomautuksen antamista29.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden alussa perustettu Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen lausuntonsa huhtikuussa. Neuvosto suositteli huomautuksen antamista isännöintiyritykselle.
Keskuskauppakamari: Kansalaisuuslain muutosehdotukset ovat haitaksi pitkäjänteiselle sitoutumiselle suomalaisille työmarkkinoille25.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari katsoo, että asumisajan pidentäminen on haitaksi onnistuneelle kotoutumiselle ja pitkäjänteiselle sitoutumiselle suomalaisille työmarkkinoille. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan asumisajan pidentäminen kaikkien ryhmien osalta huonontaa Suomen asemaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Ekonomistin pikakommentti: Taantuma tarttui työmarkkinoille - työttömyys kasvoi jyrkästi24.4.2024 09:08:57 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan työllisyystilanne on pitkään pysynyt suhdannetilanteen heikkouteen nähden yllättävän hyvänä, mutta tuoreista luvuista ei valopilkkuja löydy. Suhdannetilanne heikkeni työmarkkinoilla roimasti maaliskuussa. “Aletaan pikkuhiljaa olla ihan aidoissa taantumatunnelmissa”, sanoo Appelqvist.
Elovena voitti Vuoden brändi 2024 – palkinnon23.4.2024 17:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna Elovena. Elovena on Raisio-konsernin brändi, jonka tuotteet on valmistettu kaurasta. Brändityön ja aineettomien oikeuksien ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati valitsi voittajan lukuisten korkeatasoisten brändien joukosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme