Keskuskauppakamari: Päästöt alas ja vienti ylös – liikenteen murros vaatii määrätietoisia toimia
28.9.2021 13:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Euroopan unionin ilmastotavoitteet vaativat ratkaisuja. Puhtaat teknologiat ja datan hyödyntäminen ovat tässä isossa roolissa. Toimiva kotimarkkina ja eri toimijoiden yhteistyö luo raamin sille, että liikennealan yritysvetoisia kasvuekosysteemejä voidaan vauhdittaa”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Päivi Wood.
Liikenteen ja liikkumismarkkinoiden koko on valtava, globaalilla tasolla noin 6 500 miljardia euroa vuosittain. Suomen osuus tästä on noin 30 miljardia. Suomella on vahvuuksia liikennealalla ja niiden avulla Suomen osuutta saadaan kasvatettua vielä suuremmaksi. Tarvitsemme selkeitä strategisia valintoja ja investointeja, korostaa Wood.
”Meidän on panostettava innovaatioympäristöön. Sen avulla rakennetaan vahva pohja uusille liiketoimintamahdollisuuksille ja yrityksille, joilla on mahdollisuudet kilpailla globaaleilla markkinoilla. Menestyminen globaaleilla markkinoilla vaatii huippuluokan ratkaisuja ja paljon työtä”, sanoo Wood.
Ilmastonmuutoksen torjunta tulee maksamaan
Liikenteen ja liikenteen digitalisaation rahoituksen vahvistaminen on ratkaistava nopeasti. Samalla olemassa olevat EU-rahoituksen eri instrumentit voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Liikennealan tutkimus, kehitys ja innovaatiot vaativat pitkäjänteisen pohjan rahoitukselle.
”Kasvun mahdollisuudet pohjautuvat globaaleihin haasteisiin, joihin on löydettävä globaalit ratkaisut. Liikenneala on nostettava strategisen kasvun ja viennin toimialaksi. Toimiva kotimarkkina ja investoinnit älykkäiden ja kestävien ratkaisujen kehittämiseen ja skaalaaminen kasvattavat Suomen digivihreää vientiä”, Wood sanoo.
Wood muistuttaa, että ilmastonmuutoksen torjunta tulee maksamaan.
“Jos jätämme uudet avautuvat liiketoimintamahdollisuudet hyödyntämättä, vaikeutuu päästövähennysten lisäksi myös kestävän taloudellisen kasvun edellytykset”, Wood sanoo.
Keskuskauppakamarin 28.9. järjestämässä Suuressa Liikennepäivässä keskustellaan siitä, miten uusilla ratkaisuilla kiihdytetään Suomen digivihreää vientiä. Ohjelma on avoin medialle: https://kauppakamari.fi/tapahtumat/suuri-liikennepaiva-2021/
Tilaisuuteen voi osallistua myös striimin välityksellä. Pyydä linkki: anne.pakkanen@chamber.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi WoodJohtava asiantuntija, liikenne- ja elinkeinopolitiikka
Puh:050 478 3990paivi.wood@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme