Keskuskauppakamari: Verot kilpailukykyiseksi ja investoinnit liikkeelle – kyse on suomalaisten työpaikoista

”Suuri veroaste on yritysten investointihalukkuuteen vaikuttava asia. Jos yrityksissä nähdään, ettei hallitus pysty parantamaan Suomen talouden tilannetta, eivät ne myöskään investoi ja työllistä”, sanoo Romakkaniemi.
Kauppakamareiden kyselyyn vastanneista yli 3000 yrityksestä 69 prosenttia koki, että verojen alentaminen auttaisi saamaan Suomen talouden nousuun. 75 prosenttia nosti tärkeimmäksi keinoksi työn verotuksen alentamisen työllisyyden ja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
”Tuloveron alennuksen aiheuttamista laskennallisista verotulojen menetetyistä euroista palautuu lyhyellä aikavälillä dynaamisten vaikutusten myötä noin 30-50 prosenttia julkiseen talouteen takaisin. Tuloveronalennus vaikuttaa keskipitkällä aikavälillä koko talouden hintoihin. Kaikissa kotitalouksien ja yritysten palveluiden ja myös tuotteiden hankinnoissa kotimaisen työn verokiila on iso komponentti. Työn verotuksen kohtuullistaminen tarkoittaa ostovoiman kasvua ja yritysten ulkoisten kustannusten laskua keskipitkällä aikavälillä – ja tätä ei yleensä oteta huomioon dynaamisia vaikutuksia arvioidessa. Siksi työn korkean verotuksen ja kireän progression keventäminen olisi ensiarvoisen tärkeää”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemi muistuttaa, että ensi vuoden budjetti hillitsee valtion velkarahalla maksamalla kuntien apupaketilla kuntaverojen muutoin rajua nousupainetta, mutta ongelma siirtyy tuleville vuosille.
”Kunnallisvero on työn verottamista ja se on myrkkyä työnteon kannustimille”, Romakkaniemi sanoo.
Talouden elpymiseksi tarvitaan nopeita ja tehokkaita keinoja. Saksan ja Ruotsin valitsema veroelvytyksen tie ei ole ollut vaihtoehto Suomessa. Romakkaniemen mukaan suunta on väärä. Nyt on kyse suomalaisten työpaikoista.
Romakkaniemi kiittelee valtiovarainministeri Matti Vanhasta ja keskustaa siitä, että yritysten ja omistajien verotus ei tällä vaalikaudella kiristy. Suomen pitää olla maa, missä pitää olla mahdollisuudet yrittää ja investoida.
Budjettiriihen veropäätökset painottuvat energiaverotuksen muutoksiin. Keskuskauppakamari tukee vahvasti teollisuuden sähköveron alentamista EU-minimiin kerralla vuonna 2021.
”Energiaintensiivisten yritysten veronpalautuksen poistamiselle varattu neljän vuoden siirtymäaika on melko lyhyt. Yrityksille tulisi jäädä riittävästi aikaa investointeihin ja niihin tarvittavan rahoituksen hankkimiseen kestävällä tavalla. Pidempi siirtymäaika tukisi uudistuksella tavoitellun energiamuodon valintaa koskevan ohjaavan vaikutuksen saavuttamista mahdollisimman pienillä haittavaikutuksilla suomalaiselle teollisuudelle ja sen kansainväliselle kilpailukyvylle”, Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää sanoo.
Romakkaniemi ja Kujanpää puhuivat Keskuskauppakamarin Suuressa Veropäivässä 17.9.2020. Tilaisuuteen osallistui yli 400 osallistujaa, joista noin 80 oli tilaisuudessa paikan päällä ja noin 350 osallistui etänä.
Liite:
Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen puhe Suuressa Veropäivässä 17.9.2020
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Vientiyritysten odotukset tulevalle vuodelle myönteisimmät vuosiin – Saksan miljardiluokan investointien toivotaan vauhdittavan vientiä26.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien vientiyrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 66 prosenttia odottaa viennin kasvavan vuonna 2026. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kasvua seuraavalta vuodelta odotti 60 prosenttia vientiyrityksistä. Odotukset tulevasta vuodesta ovat positiivisimmat sitten vuoden 2022, jolloin vastaava kysymys esitettiin kyselyssä ensimmäisen kerran. Erityisesti Saksan miljardiluokan investointeihin infra-, digitalisaatio- ja puolustussektoreille asetetaan toiveita viennin ajuriksi myös Suomessa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko kysyntätilanne nostaa työttömyyttä yhä synkempiin lukemiin – luvut murheellisia23.12.2025 08:48:57 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta. ”Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta ja seitsemässä huomatusta22.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Isännöinnin eettinen neuvosto on saanut kahden toimintavuotensa aikana yhteensä 36 lausuntopyyntöä. Näistä 19:stä on annettu lausunnot. Neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta, seitsemässä huomautusta, kolmessa lausunto on ollut vapauttava ja yhtä ei otettu käsittelyyn.
Keskuskauppakamari: Näin ensi vuoden verotuksen muutokset vaikuttavat palkansaajiin ja työnantajiin22.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Ensi vuoden verotukseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka on hyvä tiedostaa etukäteen. Monen palkansaajan verotus kevenee, mutta samalla työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi. Lisäksi ensi vuodesta alkaen työnantaja saa korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut verovapaasti. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala kertoo ensi vuoden veromuutosten voittajat ja häviäjät.
Kiinteistöalalle 211 uutta LKV- ja LVV-välittäjää - kokelaita vähemmän kuin viime vuonna20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Suomessa laillistettiin 175 uutta kiinteistövälittäjää (LKV) ja 36 vuokrahuoneistojen välittäjää (LVV). Sekä osallistujia että hyväksytysti kokeen läpäisseitä oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Huono markkinatilanne näkyy myös kokelasmäärissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme