Keskuskauppakamarin esitykset hallitukselle: Näin Suomi nostetaan ylös koronasuosta
27.8.2020 06:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Keskuskauppakamarin mukaan budjettiriihessä on tehtävä päätöksiä, joilla vahvistetaan työllisyyttä, kurotaan kiinni julkisen talouden kestävyysvajetta sekä parannetaan vientiyritysten kilpailukykyä ja Suomen houkuttelevuutta yksityisten investointien kohteena.
”Velan ottaminen väliaikaisena toimenpiteenä yllättävän talouskriisin keskellä on ymmärrettävää, jopa kannatettavaa. Velka on kuitenkin maksettava takaisin ja se ei onnistu ilman yksityisen sektorin investointeja ja työpaikkoja”, Romakkaniemi sanoo.
Suomen kansainvälisesti vertaillen jäykät työmarkkinat ovat rakenteellisen kilpailukykymme selvin heikkous. Työmarkkinoita jäykistää korkean sosiaaliturvan, tiukan henkilökohtaisen irtisanomissuojan (eli korkean palkkauskynnyksen) sekä vain vähäisesti aktivoivan työvoimapolitiikan yhdistelmä.
”Kriisistä toipuminen ja uusi kasvu vaativat nykyistä suurempaa joustavuutta työmarkkinoilta. Yrityksillä ja työntekijöillä yhdessä pitää olla mahdollisuus sopia työehtojen yksityiskohdista laajemmin työpaikoilla. Lisäksi työllistämisen kynnystä tulee madaltaa ja työnteon kannusteita korjata paremmiksi”, Romakkaniemi linjaa.
Kannusteita työhön tulisi Keskuskauppakamarin mukaan lisätä myös ansiotuloverotusta keventämällä. Tilanteessa, jossa taloutemme tarvitsee kipeästi kasvua ja lisää työtä, pitää veronkevennyksiä käyttää välineenä vahvistaa työllisyyttä ja lisätä yksityistä kulutusta.
”Ehdotamme ansiotuloverotuksen keventämistä määräaikaisesti kautta linjan noin kahdella prosenttiyksiköllä. Veronkevennykset rahoittaisivat osittain itse itsensä dynaamisten vaikutusten ansiosta. Osittain rahoitus voitaisiin toteuttaa tulevina vuosina siirtämällä verotuksen painopistettä haittojen ja kuluttamisen verottamiseen”, Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamarin mukaan työllisyyteen liittyvät rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä, jotta koronakriisiä ei tule seuraamaan talouden kitulias, menetetty vuosikymmen.
Tulevaisuuden kasvu vaatii myös, että osaavan työvoiman saatavuus turvataan ja että Suomi on maa, jossa innovoidaan ja luodaan uutta.
”Osaamistasoa on nostettava. Työntekijöille ja -hakijoille on mahdollistettava osaamisen nopea päivittäminen, TKI-panostuksia on lisättävä ja osaamisperusteista maahanmuuttoa on lisättävä merkittävästi”, Romakkaniemi linjaa.
Keskuskauppakamarin ratkaisut akuutin koronakriisin jälkeiseen kasvuun, työllisyyteen ja osaamiseen ovat kokonaisuudessaan luettavissa täältä.
Tiivistetysti ratkaisut ovat:
1. Työllisyyttä parantavat rakenteelliset uudistukset
2. Lisää kansainvälisiä osaajia Suomeen
3. Työhön ja kasvuun kannustava verotus
4. Tuottavuutta parantava sote
5. Korkeampi osaamistaso ja riittävästi osaavaa työvoimaa
6. Enemmän TKI-toimintaa ja kasvuhakuisia yrityksiä
7. Sujuvat lupaprosessit investoinneille sekä toimiva liikenneinfra
Liitteet:
Työtä ja hyvinvointia - Keskuskauppakamarin ratkaisut akuutin koronakriisin jälkeiseen kasvuun, työllisyyteen ja osaamiseen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme