Keskuskauppakamarin EU-katsaus: Kauppapolitiikka Yhdysvaltojen kanssa Ruotsin puheenjohtajuuskauden keskiössä

Ruotsi toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana kevään 2023. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka sanoo, että maan puheenjohtajuuskausi ajoittuu kauppapoliittisesti hyvin tärkeään ajankohtaan.
”Kauppasopimukset alueellistuvat, teknologiakilpailu Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä kiihtyy, blokit vahvistuvat ja vastakkainasettelu kiristyy. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vahvistaa jännitteitä ja varjostaa myös Ruotsin puheenjohtajakautta”, sanoo Toivakka.
Loppuvuonna neuvoston asialistalla oli EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasuhteita hiertänyt InflationReduction Act (IRA). Se on Yhdysvaltain valtava tukipaketti yrityksille ja kotitalouksille ilmastoystävällisen teknologian käyttöönoton edistämiseksi. Paketti tarjoaa kannusteita kotimaisille toimijoille päästöjen vähentämiseen ja uusiutuvan energian kasvattamiseen. EU-maat ovat olleet huolissaan eurooppalaisten yritysten sivuuttamisesta, kun yhdysvaltalaisia yrityksiä tuetaan miljardien tukipaketilla ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.
Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaan ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Vaikka vapaakauppasopimus EU:n ja Yhdysvaltojen välillä ei tule etenemään, on selvää, että Yhdysvallat tarvitsevat jännitteisessä maailmantilanteessa luotettavia kumppaneita.
”On tärkeää, että Ruotsin puheenjohtajakaudella EU ja Yhdysvallat hakevat ratkaisua hiertäneeseen kauppakiistaan ja tiivistävät yhteistyötään kauppaa helpottavien sitoumusten solmimiseksi. Myös EU tukee jäsenmaiden siirtymistä kohti vähähiilistä, resurssitehokkaampaa ja kestävämpää taloutta”, sanoo Toivakka.
Tärkeitä kauppapoliittisia painopisteitä Ruotsin puheenjohtajuuskaudella ovat translanttisten kauppasuhteiden tiivistämisen lisäksi myös EU:n kilpailukyvyn vahvistaminen ja vapaakaupan sekä avoimen sääntöpohjaisen kaupan edistäminen. Ruotsi korostaa kaudellaan myös eurooppalaisten yritysten kykyä luoda kasvua edistämällä vihreää siirtymää.
Kiinan ja EU:n yhteistyö kriittistä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi
Keskuskauppakamarin EU-katsauksessa pureudutaan myös EU:n ja Kiinan välisten suhteiden viilentymiseen. Toivakan mukaan Kiinan arvaamattomuus on heijastunut vahvasti myös eurooppalaisiin yrityksiin.
Marraskuussa toteutetun kauppakamarikyselyn mukaan suomalaisyritykset tarkastelevat kriittisesti tuotanto- ja arvoketjujaan ja työ niiden monipuolistamiseksi on aloitettu. 45 prosenttia niistä yrityksistä, joilla on liiketoiminnan kannalta kriittistä Kiina-riippuvuutta, kertovat vähentäneensä tai olevan aikeissa vähentää Kiina-riippuvuutta.
”EU:n ja Kiinan arvot ovat törmäyskurssilla ja EU:n näkökulmasta Kiina on samaan aikaan sekä kauppakumppani että järjestelmätason haastaja. Yhteydenpitoa ja yhteistä agendaa on koko ajan vähemmän. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin vahvempaa Kiinan ja EU:n yhteistyötä, siksi vuoropuhelu on kriittisen tärkeää”, sanoo Toivakka.
Keskuskauppakamarin puolivuosittain julkaistavassa EU-katsauksessa keskitytään ajankohtaisiin EU-aiheisiin. Uusimmassa katsauksessa käsitellään Suomen ja suomalaisten yritysten näkökulmasta merkittävien asioiden etenemistä Ruotsin uudella EU-puheenjohtajuuskaudella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lenita ToivakkaKeskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ICC:n maajohtaja
Puh:050 4646 552lenita.toivakka@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Vientiyritysten odotukset tulevalle vuodelle myönteisimmät vuosiin – Saksan miljardiluokan investointien toivotaan vauhdittavan vientiä26.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien vientiyrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 66 prosenttia odottaa viennin kasvavan vuonna 2026. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kasvua seuraavalta vuodelta odotti 60 prosenttia vientiyrityksistä. Odotukset tulevasta vuodesta ovat positiivisimmat sitten vuoden 2022, jolloin vastaava kysymys esitettiin kyselyssä ensimmäisen kerran. Erityisesti Saksan miljardiluokan investointeihin infra-, digitalisaatio- ja puolustussektoreille asetetaan toiveita viennin ajuriksi myös Suomessa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko kysyntätilanne nostaa työttömyyttä yhä synkempiin lukemiin – luvut murheellisia23.12.2025 08:48:57 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta. ”Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta ja seitsemässä huomatusta22.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Isännöinnin eettinen neuvosto on saanut kahden toimintavuotensa aikana yhteensä 36 lausuntopyyntöä. Näistä 19:stä on annettu lausunnot. Neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta, seitsemässä huomautusta, kolmessa lausunto on ollut vapauttava ja yhtä ei otettu käsittelyyn.
Keskuskauppakamari: Näin ensi vuoden verotuksen muutokset vaikuttavat palkansaajiin ja työnantajiin22.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Ensi vuoden verotukseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka on hyvä tiedostaa etukäteen. Monen palkansaajan verotus kevenee, mutta samalla työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi. Lisäksi ensi vuodesta alkaen työnantaja saa korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut verovapaasti. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala kertoo ensi vuoden veromuutosten voittajat ja häviäjät.
Kiinteistöalalle 211 uutta LKV- ja LVV-välittäjää - kokelaita vähemmän kuin viime vuonna20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Suomessa laillistettiin 175 uutta kiinteistövälittäjää (LKV) ja 36 vuokrahuoneistojen välittäjää (LVV). Sekä osallistujia että hyväksytysti kokeen läpäisseitä oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Huono markkinatilanne näkyy myös kokelasmäärissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme