Keskuskauppakamarin lakimies: Vielä on mahdollista hakea EU:n koronatukea aineettomien oikeuksien suojaamiseen
17.8.2021 10:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Tukea voi saada Patentti- ja rekisterihallituksen kautta haettaviin kansallisiin hakemuksiin ja EUIPO:n kautta haettaviin vastaaviin EU-tason hakemuksiin. Suomessa haettu kansallinen tavaramerkki ja mallioikeus suojaavat Suomessa ja EU-tavaramerkki ja -mallioikeus koko EU:n alueella.
”Julkinen tuki yritysten aineettomien oikeuksien suojaamiseen on tervetullutta, sillä sekä Suomessa että EU:ssa panostetaan tulevina vuosina entistä enemmän tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan. Euroopan komissio pyrkii omalta osaltaan tukemaan pk-yrityksiä korona-aikana, jotta ne voisivat rakentaa tulevaisuuttaan suojaamalla ja hankkimalla tietoa aineettomista oikeuksista. Kannattaa muistaa, että kilpailu tulee kiristymään koronan jälkeen”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Minna Aalto-Setälä.
Tavaramerkki- ja mallioikeushakemuksien maksutuen sijasta samaa tukirahaa voi halutessaan hakea ja käyttää yrityksen aineettomien oikeuksien IPR-esianalyysipalveluun. Palvelun tarkoituksena on lisätä yrityksen tietoisuutta ja osaamista aineettomista oikeuksia ja selvittää, mitä ja miten oikeuksia kannattaa suojata.
”Liiketoiminnan kannalta keskeisten aineettomien oikeuksien jättäminen suojaamatta on huomattava riski. Nyt on loistava hetki selvittää, onko aineettomien oikeuksien suojauksessa puutteita”, sanoo Aalto-Setälä.
Jälkikäteen maksettavan korvauksen suuruus on joko 50 prosenttia hakemusten perusmaksuista tai sillä voi kattaa 75 prosenttia esianalyysipalvelusta syntyneitä kuluja. Tuki on tarkoitettu EU:n määritelmän mukaisille pk-yrityksille, joihin kuuluvat toimijat, joilla on alle 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma korkeintaan 43 miljoonaa euroa.
Tukihakemuksen voi tehdä Euroopan unionin teollisuusoikeusvirasto EUIPO:n verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Aalto-SetäläLakimies, IPR-oikeudet, sähköinen kauppa
Puh:09 4242 6244minna.aalto-setala@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kiinteistönarviointikokeesta ennätysmäärä uusia arvioitsijoita – kokeen läpäisi 38 kokelasta2.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaikkein vaativimpia arvonmäärityksiä tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) määrä kasvoi 38 arvioijalla Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan järjestämässä kokeessa. Kyseessä on ennätysmäärä auktorisoinnin samassa kokeessa saaneita henkilöitä.
Keskuskauppakamari: Pienpakettien tullimaksu oikea ja tervetullut ratkaisu1.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan on erinomaista, että alle 150 euron arvoisista pienpaketeista on maksettava tullimaksu heinäkuun alusta alkaen. Aikaisemmin alle 150 euron arvoisista pienpaketeista ei ole tarvinnut maksaa tullimaksua. Heinäkuun alusta alkaen tullimaksu on kolme euroa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Muutos korjaa Keskuskauppakamarin mukaan pitkään jatkunutta kilpailuvääristymää kiinalaisten ja eurooppalaisten verkkokauppojen välillä.
Keskuskauppakamari: Uusi patenttilaki vahvistaa edellytyksiä innovoida Suomessa30.6.2026 09:35:59 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentin kesäkuun lopussa vahvistama uusi patenttilaki uudistaa Suomen patenttisääntelyn ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Keskuskauppakamari pitää uudistusta merkittävänä ja pitkään odotettuna askeleena kohti ajanmukaisempaa immateriaalioikeusjärjestelmää.
Keskuskauppakamari: EU:n veropolitiikassa kaivattu suunnanmuutos – yritysten hallinnollisen taakan keventäminen vahvistaisi kilpailukykyä29.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Euroopan komission julkaisema Tax Omnibus -paketti on Keskuskauppakamarin mukaan tervetullut merkki siitä, että EU:ssa on herätty siihen, miten verosääntely vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn. Ehdotukset keventäisivät yritysten hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistaisivat viime vuosina huomattavasti monimutkaistunutta sääntelyä. ”Tuuli on vihdoin kääntynyt”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
KORJATTU TIEDOTE Keskuskauppakamari: Seuraavan hallituksen rakennettava maahanmuuton yhteiskuntasopimus – pisteytysmalli loisi selkeän väylän pysyvään oleskelulupaan24.6.2026 09:46:24 EEST | Tiedote
Tiedotteeseen on lisätty alkuperäisestä jakelusta puuttunut liitetiedosto Lisää kansainvälisiä osaajia. Suomen talouskasvu, yritysten kilpailukyky ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ovat ratkaisevasti kiinni siitä, kuinka onnistumme houkuttelemaan ja pitämään kansainvälisiä osaajia. Keskuskauppakamari vaatii seuraavalta hallitukselta kokonaisvaltaista uudistusta, jonka keskeinen osa on pisteytysmalliin perustuva väylä pysyvään oleskeluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme