Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työllisyyden paraneminen loistavaa – sodan vaikutuksista huolimatta massiivista työttömyyden nousua ei ole odotettavissa
22.3.2022 10:12:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Työllisyyden paraneminen jatkui helmikuussa jopa hämmentävän vauhdikkaana. Koronarajoitusten heikentävä vaikutus jäi alkuvuodesta hyvin maltilliseksi. Jatkossa suhdanne heikkenee sodan takia, mutta ei ole odotettavissa, että Suomessa nähtäisiin massiivisen suurta työttömyyden nousua. Heikkenevään suhdanteeseen lähdetään työllisyyskehityksen osalta todella hyvistä asemista”, sanoo Appelqvist.
Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi kohosi helmikuussa 74 prosenttiin. Vastaavia lukemia ei ole mitattu 2000-luvulla. Ennen koronakriisin alkua työllisyysasteen trendi oli korkeimmillaan 72,6 prosenttia. Keskuskauppakamarin laskurista voi seurata työllisyysasteen etenemistä.
Työttömänä oli helmikuussa 185 000 henkeä eli 40 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 6,8 prosenttia.
“Trendi on edelleen korkeammalla kuin ennen koronakriisin alkua, mutta myös työttömyyden osalta tilanne kehittyy hyvään suuntaan”, Appelqvist sanoo.
Lomautusten määrä oli helmikuussa karkeasti samalla tasolla kuin tammikuussa eli hieman alle 27 000. Palvelualojen koronarajoitukset toivat vuodenvaihteessa lomautuksiin pientä lisäystä, mutta tilanteen heikentyminen pysähtyi helmikuussa.
“Jatkossa lomautukset kääntynevät taas laskuun, kun talouden avautuminen etenee”, Appelqvist sanoo.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä olleita oli helmikuussa vajaat 103 800. Pitkäaikaistyöttömyyden lasku suhteessa edeltäviin kuukausiin jatkui, mutta aleneminen on yhä erittäin hidasta.
Työllisyyskehitys hyvää - puheet stagflaatiosta ennenaikaisia
Työvoiman kysyntä jatkui voimakkaana - uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin helmikuussa TE-toimistoihin yli 122 000, eli lähes ennätyksellisen paljon.
”Viime aikoina on puhuttu paljon stagflaatioriskistä. Stagflaatioksi kutsutaan harvinaista tilannetta, jossa talouden kasvu on vaisua ja työttömyys nousee, mutta inflaatio silti kiihtyy samanaikaisesti. Inflaation kiihtymisen ja kasvun hidastumisen osalta kriteerit todennäköisesti täyttyvät, mutta työllisyyskehitys on juuri nyt niin hyvää, että puhe stagflaatiosta on ennenaikaista. Merkittävämpi ongelma Suomelle on edelleen työvoiman saatavuus”, Appelqvist sanoo.
Liitteenä Keskuskauppakamarin työllisyyslaskuri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Vientikysely: 64 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun – geopoliittisen epävarmuuden lisääntyminen ei ole horjuttanut odotuksia20.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Kauppakamareiden vientiyrityksille tehtyyn kyselyyn vastanneista 64 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan kuluvana vuonna verrattuna edellisvuoteen. Kymmenen prosenttia yrityksistä puolestaan uskoo viennin vähenevän. Tulokset ovat lähes samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä joulukuussa, vaikka kansainvälinen toimintaympäristö on kiristynyt entisestään. Yritysten mukaan suurin vientinäkymiä heikentävä tekijä on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon toimiin liittyvä epävarmuus.
Suomi jäi hallitusten naisjäsenissä EU:n kärkikymmeniköstä - seitsemässä EU-maassa naisten osuus yli 40 prosenttia19.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että vaikka naisten osuus hallitusten jäsenistä on Suomessa ennätystasolla, EU- ja ETA-maiden vertailussa Suomi jää edelleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Johtoryhmävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi. Naisten yhteenlaskettu osuus suurimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä nousi jo 35 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.
Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release
The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.
Keskuskauppakamari: Perintövero tulisi poistaa hallitusti siirtymäajalla16.3.2026 14:18:04 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että perintö- ja lahjaveron poistamista tulisi tarkastella hallitun siirtymäajan kautta. Näin järjestelmää voitaisiin uudistaa ilman äkillisiä vaikutuksia valtion verotuottoihin ja samalla parantaa verotuksen ennakoitavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme