Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoiden paras veto on poissa – työttömyysaste heikentynyt tuntuvasti

Sekä työllisyys että työttömyys nousivat molemmat suhteessa viime vuoden elokuuhun. Elokuussa oli Tilastokeskuksen mukaan työttömänä 187 000 henkeä eli 8000 enemmän kuin vuosi sitten. Vuositasolla tarkasteltuna työttömien määrä kääntyi siis nousuun ensimmäisen kerran sitten vuoden 2021 kesäkuun.
Työttömyysasteen trendi nousi jo 7,1 prosenttiin. Työttömyysasteen trendin heikkeneminen on ollut viime kuukausina ripeää, sillä huhtikuussa oltiin vielä 6,4 prosentissa.
”Aamun työllisyystilastot maalaava ristiriitaista kuvaa Suomen työllisyyskehityksestä talvea kohti edettäessä. Työllisyys ei enää parane, mutta toistaiseksi merkkejä ei näy heikentymisestäkään. Työllisyys pysyy siis hyvällä tasolla. Sen sijaan työttömyysaste on heikentynyt tuntuvasti suhteessa kevääseen”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Appelqvistin mukaan työttömyyden kasvu tuskin pysähtyy lähikuukausien aikana.
”Tilanne on huolestuttava, koska ei ole todennäköistä, että työttömyyden kasvu olisi lähikuukausina pysähtymässä, kun yleinen suhdannetilanne heikkenee”, sanoo Appelqvist.
Työllisiä oli elokuussa 30 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 73,6 prosenttia. Työttömyysasteen trendi on siten aamun tarkentuneiden lukujen valossa pysynyt käytännössä jokseenkin muuttumattomana koko alkuvuoden ilman sen paremmin parantumista kuin heikentymistäkään.
”Tilanne, jossa sekä työttömyys että työllisyys ovat kasvussa, tarkoittaa sitä, että työvoima kasvaa. Toisin sanoen työmarkkinoille osallistuminen on kehittynyt edelleen hyvään suuntaan. Sekin kertoo eräällä tapaa ristiriitaisesta kehityskulusta. Myös avoimia työpaikkoja on edelleen runsaasti, eli työvoimalle olisi kysyntää. Sitä taustaa vasten näinkin selvä työttömyyden nousu jo nyt on hieman yllättävää”, sanoo Appelqvist.
Appelqvistin mukaan korkea työllisyysaste kannattelee Suomen taloutta toistaiseksi, mutta huomauttaa, että työmarkkinoiden paras veto on nyt poissa ja työttömyys kasvaa jo.
”Huippu koettiin keväällä, minkä jälkeen on siirrytty hitaasti etenevään heikkenemisvaiheeseen. Jatkossa yleinen suhdannekuva on viilenemässä varsin ripeästi kotitalouksien ostovoiman supistuessa ja kansainvälisen vientikysynnän heiketessä, mikä tulee latistamaan myös työllisyyden näkymiä. Silloin alkaa optimistinkin olla vaikea löytää enää myönteisiä kasvutekijöitä taloudesta. Talvesta on suurella todennäköisyydellä tulossa talouden suhdanteen osalta kylmä”, sanoo Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: EU–Mercosur-sopimus vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja avaa uusia vientimahdollisuuksia9.1.2026 15:23:40 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää EU–Mercosur-kauppasopimusta merkittävänä askeleena Suomen ja Euroopan talouden kannalta. Sopimus poistaa tullit valtaosasta tavaroita, poistaa muita kaupan esteitä ja luo ennustettavat pelisäännöt kaupalle. ”Sopimus vahvistaa Suomen taloutta, yritysten kilpailukykyä ja tukee kestävää kasvua, mikä on erinomainen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Keskuskauppakamari: Yritysten mukaan ilmastotoimet parantavat niiden kilpailukykyä – ilmastotoimiin tarvitaan konkreettista apua edelleen31.12.2025 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset tarttuvat ilmastotoimiin, mutta etenkin pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat konkreettisia neuvoja ja tukea aloittamiseen. Lähes 80 prosenttia Keskuskauppakamarin kyselyyn vastanneista yrityksistä toteaa, että ilmastotoimet ovat parantaneet niiden kilpailukykyä.
Mainonnan eettinen neuvosto antoi ennätysmäiset 81 lausuntoa vuonna 202530.12.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on antanut vuoden aikana yhteensä 81 lausuntoa, joista yli puolet (47 kpl) oli huomautuksia. Vastaavasti vuonna 2024 annettiin 61 lausuntoa, joista 51 oli huomautuksia. Suuri osa vuoden 2025 lausuntopyynnöistä koski edellisvuosien tapaan piilomainontaa.
Naisjohtajien määrä pörssiyhtiöiden johtoryhmissä nousi ennätykselliselle tasolle – First North -yhtiöissä naistoimitusjohtajien määrä kaksinkertaistui30.12.2025 06:57:00 EET | Tiedote
Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäsenissä nousi 31 prosenttiin, mikä on uusi ennätys. First North -yhtiöissä naistoimitusjohtajien määrä tuplaantui 13 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Mennyt vuosi oli torjuntavoitto – ensi vuodesta tulossa melko hyvä talousvuosi29.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Pieleen menneet talousennusteet ovat synnyttäneet ekonomistien ammattikunnalle uskottavuusongelman. Samalla myönteisen suhdannekäänteen odottaminen on vaihtunut liialliseen synkistelyyn. Kulunut vuosi oli torjuntavoitto, ensi vuodesta on tulossa parempi jo siksikin, että lähtötaso on heikko, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme