Keskuskauppakamarin pääekonomistiksi Jukka Appelqvist
2.9.2021 14:40:54 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Appelqvistilla on monipuolinen kokemus talouden seuraajana usealta eri toimialalta. Ennen nelivuotista uraa Danske Bankin ekonomistina Appelqvist työskenteli Eläketurvakeskuksen ekonomistina sekä muun muassa valtiovarainministeriön työmarkkina-analyytikkona ja Tilastokeskuksen suhdannetilastoihin keskittyvänä yliaktuaarina.
Appelqvistilla on valtiotieteiden maisterin ja filosofian maisterin tutkinnot Helsingin yliopistosta sekä Master of Arts -tutkinto Marylandin yliopistosta Yhdysvalloista.
”Jukka Appelqvist tuo monipuolisella ekonomistin kokemuksellaan uutta osaamista Keskuskauppakamariin. Hänen johdollaan kehitämme talouden analyysiamme ja ryhdymme muun muassa julkaisemaan säännöllisesti suhdannekatsausta, jonka pohjalla on vain kauppakamarien käytössä olevia tietolähteitä Suomen talouden kehityksestä”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.
”Olen todella innostunut aloittamaan työt Keskuskauppakamarissa tilanteessa, jossa Suomi ja maailma ovat toipumassa koronakriisistä. Suomi on selvinnyt kriisistä pelättyä paremmin ja nyt pitää varmistaa se, että suomalaiset ja yritykset pääsevät mukaan kasvuun, kun maailma avautuu. Keskuskauppakamarin pääekonomistina haluan edistää analyyttistä ja rohkeaa keskustelua sekä lähitulevaisuuden suhdannekehityksestä että julkisen talouden pidemmän aikavälin haasteista ja rakenteiden uudistustarpeista”, sanoo Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
