Keskusteleva johtaminen parantaa turvallisuutta
Työterveyslaitoksen mediatiedote 6.4.2022
Työturvallisuuden tasoluokituksen sai tällä kertaa 92 yritystä 123:sta hakijasta – ja niistä 37 välttyi viime vuonna kokonaan tapaturmilta. Sekä hakijamäärä että nollan tapaturman saavuttaneiden työpaikkojen lukumäärä ovat jälleen uusia ennätyksiä. Tärkeämpää kuin pyöreän nollan saavuttaminen on kuitenkin turvallisuusajattelun sisäistäminen ja pyrkimys tapaturmien välttämiseen.
Johdon kannattaa näyttää kiinnostuksensa
Tasoluokituksen kriteerit on luotu yhdessä jäsentyöpaikkojen kanssa.Kriteereihin lukeutuvat esimerkiksi työtapaturmien määrä ja niiden vakavuus. Tasoluokituksen saadakseen työpaikan on hallittava työtapaturmien tutkinta ja vaaratilanteiden ilmoitusmenettely.
Työturvallisuuskulttuurin luomisessa on korostunut johdon näkyvä toiminta. Johto voi edistää työturvallisuutta esimerkiksi tekemällä kierroksia, safetywalkeja, tuotannossa ja keskustelemalla henkilöstön kanssa. Johdon näkyvä sitoutuminen kehittää turvallisuutta entisestään työpaikoilla.
– Työturvallisuustyössä aito dialogi henkilöstön kanssa on jatkuvan parantamisen ja sitoutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Pelisääntöjen tulee olla kaikille selvillä, ja turvallisen käyttäytymisen havainnoista on pysähdyttävä vuoropuheluun arjessa, sanoo Suomen johtavan betonielementtien valmistajan Consolis Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkala.
– Meillä turvallisuuskeskustelut ovat tärkeä osa johdon ja esihenkilöiden päivittäistä näkyvää johtamistapaa. Aiheena on usein positiivinen turvallisuuspalaute ja epäkohtiin puututaan rakentavassa hengessä keskustellen, ei sormella osoittaen, Tuukkala selventää.
Tuukkala kertoo johtamansa yrityksen matkasta kohti nolla tapaturmaa -kulttuuria kaksipäiväisessä seminaarissa Tampereella 3.-4.5.2022 . Seminaariin voi osallistua joko paikan päällä Tampere-talossa tai verkon välityksellä.
Korona on lisännyt tietoisuutta riskinarvioinnista
Vuonna 2021 elettiin toista koronapandemian aikaista vuotta, ja niin virustorjunnassa kuin muussa työturvallisuuden edistämisessä onnistuttiin. Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmän keräämien havaintojen mukaan riskinarviointi osataan suomalaisilla työpaikoilla.
– Tietyssä mielessä korona on lisännyt tietoisuutta riskinarvioinnin merkityksestä. Sen merkitystä ei tarvitse enää selittää, Työterveyslaitoksen tuotepäällikkö ja Nolla tapaturmaa -foorumin johtaja Tiina-Mari Monni toteaa.
Etätyön yleistyttyä erityistä huomiota tarvitaan etätyön riskien arvioimiseen. Tämä on jo noussut uudeksi kehittämiskohteeksi.
Turvallisuus kuuluu kaikille
Työturvallisuuskulttuuri kehittyy aidoimmin, kun kaikki sitoutuvat sen kehittämiseen. Hyviä kokemuksia on saatu turvallisuushavaintokierroksista ja turvallisuushavaintojen tekemisen menetelmien kehittämisestä.
– Turvallisuushavaintojen idea on, että niitä tehdään työn lomassa, kun havaitaan jokin kehittämiskohta, Monni sanoo.
– Havaintojen määrän kasvattaminen kannattaa. Tähän voidaan pyrkiä vaikkapa asettamalla tavoitteeksi, että kukin työntekijä tekisi ainakin pari havaintoa työvuoden aikana. Samalla lähes järjestään tapaturmien määrillä on taipumus kurvata laskuun.
Työpaikkojen onnistumiset esillä seminaarissa
Nolla tapaturmaa -foorumin järjestämä vuosittainen seminaari pystytään parin vuoden tauon jälkeen järjestämään kohtaamisena paikan päällä. Tampere-talossa järjestettävä seminaaritapahtuman lisäksi tarjolla on vaihtoehtona suoratoisto etäyhteydellä.
Viimeinen ilmoittautumispäivä tapahtumiin on 20.4.2022, alennettu Early Bird -hinta on voimassa 10.4.2022 asti.
Seminaarissa joukko tasoluokituksen saaneita yrityksiä avaa työturvallisuuskulttuuriaan. Turvallisuusajatteluun inspiroivaa näkökulmaa antaa myös suomalainen löytöretkeilijä ja vuorikiipeilijä Patrick ”Pata” Degerman. Muun muassa lukuisten Etelämantereen vuorenhuippujen valloittamisesta tunnettu Degerman kertoo, miten riskejä hallitaan, kun ei tiedetä, mitä matka tuo tullessaan ja mitä oppeja tästä voisi siirtää työpaikoille.
Lisätiedot
tuotepäällikkö Tiina-Mari Monni, Työterveyslaitos, tiina-mari.monni@ttl.fi, 050 433 1607
ohjausryhmän puheenjohtaja, riskienhallintajohtaja Anna Melleri, Nolla tapaturmaa -foorumi, anna.melleri@vr.fi, 040 862 1880
Ilmoittaudu tapahtumaan 20.4.2022 mennessä
Työturvallisuuden tasoluokituksen saavat nämä 92 työpaikkaa
Taso I – Maailman kärjessä (46 työpaikkaa)
Abloy Oy
Ahlstrom-Munksjö Glassfibre Oy Karhulan tehdas
Alamarin-Jet Oy
Aurubis Finland Oy
Bosch Rexroth Oy
DaniscoSweeteners Oy
DS Smith, Finland
Elenia Oy
Euroports Pietarsaari Oy Ab
Ewapower Oy Ab
EvonikSilica Finland Oy
Forchem Oyj
Gustav Paulig Oy Ab
Helen Oy
Helen Sähköverkko Oy
Hydac Oy
Kekkilä Oy
MeramaTec Oy
Metso Outotec Finland Oy, Tampereen toimipiste
Neles Finland Oy
Neova Oy
Orion Oyj
Ovako Imatra Oy Ab
PrefereResins Finland Oy
Primo Finland Oy Ab
Radiometer Turku Oy
Rauman Satama Oy
Roal Oy
Sandvik Mining and Construction Oy, Tampere
SK Protect Oy
Solenis Finland Oy
SSAB Europe, Raahen tehdas
Steris Finn-Aqua
Suominen Kuitukankaat Oy
Suur-Savon Sähkö Oy
Tapaturva Oy
Tervakoski Oy
ThyssenKrupp Aerospace Finland Oy
Tmi Tiina Lius
Työterveyslaitos
Umicore Finland Oy
Valokuitunen Oy
Venator P&A Finland Oy
VEO Oy
Yara Suomi Oy, Siilinjärvi
Yara Suomi Oy, Uudenkaupungin tehtaat
Taso II – Kohti maailmankärkeä (30 työpaikkaa)
AGCO Power Oy
Ahlstrom-Munksjö Tampere Oy
Aidian Oy
Anora Group
Arla Oy
Arme Oy
Caverion Suomi Oy
Dahl Suomi Oy
Digita Oy
Finnpilot Pilotage Oy
Freeport Cobalt Oy
Gasum Oy konserni
Golder Associates Oy
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
If VahinkovakuutusOyj, Suomen sivuliike
Inspecta Oy
Kongsberg Maritime Finland Oy
KotkanEnergia Oy
Mirka Oy Ab
Mölnlycke Health Care Oy
Nordkalk Oy Ab
Pohjola Rakennus Oy Suomi
Sandvik Mining and Construction Finland Oy
Sandvik Mining and Construction Oy, Turuntehdas
Sappi Finland I Oy
Savon voimaOyj
Skanska Oy
Sodexo Oy
UPM Plywood Oy Suomentoiminnot
Westenergy Oy Ab
Taso III –Suuntana maailmankärki (16 työpaikkaa)
Coor Service Management Oy
Elekmerk Oy
ISS Palvelut Oy
Jaakkoo-Taara Oy
Kiertokapula Oy
Kiilto Oy
Lahti Energia -konserni
Mantsinen Group Ltd Oy
Milectria Oy / Milectria Power Oy
Moventas Gears Oy
OlviOyj
Oras Oy
PunaMusta Media Oyj
ViskoTeepak Oy Ab
Vitrulan Composites Oy
VR-Konserni
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Den känslomässiga belastningen fördelas inte jämnt i arbetslivet16.10.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det finländska arbetslivets yrkesstruktur är könsfördelad och det syns också i arbetets känslomässiga belastning. Interaktion med människor och relaterad känslomässig belastning är vanligt särskilt i kvinnodominerade yrken. Nytt material som är öppet för alla i tjänsten Arbetslivskunskap beskriver mängden social interaktion och den relaterade känslomässiga belastningen i olika yrkesgrupper.
Tunnekuorma ei jakaudu työelämässä tasaisesti16.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen työelämän ammattirakenne on jakautunut sukupuolen mukaan ja se näkyy myös työn tunnekuormassa. Vuorovaikutus ihmisten kanssa ja siihen liittyvä tunnekuormitus ovat yleisiä erityisesti naisenemmistöisissä ammateissa. Työelämätieto-palvelun uusi kaikille avoin aineisto kuvaa sosiaaliseen vuorovaikutuksen määrää ja siihen liittyvää tunnekuormitusta eri ammattiryhmissä.iivistelmä ydinsisällöistä.
Emotional strain is not distributed evenly in work life16.10.2025 06:00:00 EEST | Press release
The occupational structure of Finnish work life is divided by gender and this is also reflected in work-related emotional strain. Interaction with people and the emotional strain associated with it are common, especially in female-dominated occupations. A new dataset in the Work Life Knowledge Service that is open to all describes the amount of social interaction and the related emotional strain in different occupational groups.
Työterveyslaitokselle neljä merkittävää tutkimushanketta työelämän muutoksen ja johtamisen teemoista3.10.2025 09:00:00 EEST | Uutinen
Työterveyslaitoksen uudet tutkimushankkeet pureutuvat työelämän ajankohtaisiin haasteisiin: miten vastata hoivatyön kriisiin, vahvistaa hybridityön yhteisöllisyyttä, puuttua työpaikkojen hankaliin tilanteisiin ja johtaa tekoälymuutosta kestävästi. Hankkeita rahoittavat Business Finland, Strategisen tutkimuksen neuvosto STN ja Suomen Akatemia.
Avsikterna att säga upp sig har minskat och det finns positiva tecken i utvecklingen av arbetshälsan1.10.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det har skett fler positiva än negativa förändringar i finländarnas arbetshälsa och arbetsattityder under de senaste två åren. Avsikterna att säga upp sig har minskat, liksom den allmänna ensamheten. Arbetsengagemanget har stärkts. Utbrändhetssymtomen har förblivit på samma nivå under hela 2020-talet, berättar den senaste Hur mår Finland?-undersökningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme