Korkein hallinto-oikeus

KHO julkaisi kaksi apuyhtiöiden korkojen vähennysoikeutta koskevaa päätöstä

15.12.2021 09:09:24 EET | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote

Jaa
Korkein hallinto-oikeus on tänään antanut kaksi vuosikirjapäätöstä, jotka koskevat apuyhtiöiden tuloverotusta. Asioissa oli kysymys siitä, olivatko apuyhtiöille osakkeiden hankintaan kohdistuvista konsernin sisäisistä veloista aiheutuneet korkokulut vähennyskelpoisia verotuksessa.

KHO:n ratkaistavana oli kaikkiaan viiden apuyhtiön tuloverotusta koskevat asiat. Hallinto-oikeus oli jokaisessa päätöksessään katsonut, että järjestelyä oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä keinotekoisena. Tällöin ulkomaiselle konserniyhtiölle maksettujen korkojen vähennyskelpoisuus oli voitu evätä veron kiertämistä koskevan säännöksen perusteella.

Julkaistuista päätöksistä toisessa (KHO 2021:179) KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. KHO katsoi, että apuyhtiön perustamista riippumattomien tahojen välisen yrityskaupan osakkeita hankkivaksi yhtiöksi ja yhtiön rahoittamista osin omalla pääomalla ja osin konsernin sisäisellä velalla ei voitu pitää keinotekoisina toimina. Tällaisessa tilanteessa koron vähennyskelpoisuutta ei voitu evätä veron kiertämistä koskevan säännöksen nojalla.

Toisessa päätöksessä (KHO 2021:178) KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden lopputulosta vaan totesi, että apuyhtiötä oli käytetty konsernin sisäisessä monivaiheisessa järjestelyssä osakkeita hankkivana yhtiönä ja järjestelyä oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä täysin keinotekoisena.

Muille kolmelle muutosta hakeneelle apuyhtiölle KHO ei myöntänyt valituslupaa.

KHO 2021:178

KHO 2021:179

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Korkein hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus
Fabianinkatu 15 / Fabiansgatan 15
00130 Helsinki / Helsingfors

029 56 40200http://www.kho.fi

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa7.10.2026 09:11:02 EEST | Päätös

Unionin yleiseltä tuomioistuimelta saamansa ennakkoratkaisun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että alkuperäisenä luotonantajana toimineen A Oy:n B Oy:lle myymiin lainoihin liittyvät A Oy:n B Oy:lle suorittamat lainan ja vakuuksien hallinnointipalvelut eivät olleet arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ssä tarkoitettuja arvonlisäverosta vapautettuja rahoituspalveluja. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:81 Kort referat på svenska HFD 2026:81

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee varainsiirtoveroa6.10.2026 09:04:36 EEST | Päätös

A Oyj oli ostanut julkisen kaupankäynnin kohteeksi otetun B Oyj:n osakkeita. Osakkeiden kauppahinta oli muodostunut alustavasta kauppahinnasta ja sen täsmäytyserästä. Täsmäytyserä perustui kurssikehityksen seuraamiseen 35 pörssipäivän ajan. Näin muodostunutta kauppahintaa ei ollut pidettävä varainsiirtoverolain 15 a §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kiinteänä, eikä osakekauppa näin ollen ollut varainsiirtoverosta vapaa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:80 Kort referat på svenska HFD 2026:80

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta1.10.2026 09:05:29 EEST | Päätös

A oli lyönyt vetoa sekä ETA-alueella toimivien palveluntarjoajien että ETA-alueen ulkopuolella toimivien palveluntarjoajien järjestämissä vedonlyönneissä. A oli perustanut vedonlyöntitoimintansa tiedonhankintaan, analyysien tekemiseen ja näiden kautta vedonvälittäjän suomalaisten jalkapallo-otteluiden osalta tekemien kerrointen hinnoitteluvirheiden löytämiseen. Vedonlyöntiin käytetty viikkotuntimäärä oli vaihdellut kiireisempien jaksojen 50–100 tunnin välillä hiljaisempien jaksojen 30–50 tuntiin. A oli vuoden 2020 aikana lyönyt ETA-alueen ulkopuolella järjestetyissä vedonlyönneissä 2 145 erillistä vetoa. Hänen ETA-alueen ulkopuolella järjestetyissä vedonlyönneissä maksamiensa pelipanosten määrä oli ollut yhteensä 365 606 euroa ja palautusten eli voittojen määrä yhteensä 406 713 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye