KHO pitää mietintöä julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamisesta yksipuolisena
15.3.2023 11:24:28 EET | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote
Suomessa viranomaisten toiminnan lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista yksittäisessä hallintoasiassa turvaa ennen kaikkea hallinto-oikeudellinen muutoksenhakujärjestelmä.
- Mietinnöstä syntyy paikoin vaikutelma siitä, että vahingonkorvausta pidettäisiin hallinto-oikeudelliseen muutoksenhakujärjestelmään nähden ensisijaisena oikeussuojakeinona, KHO arvioi lausunnossaan oikeusministeriölle.
Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevaa sääntelyä ei tule uudistaa myöskään siten, että yleisistä tuomioistuimista muodostuisi hallinto-oikeudellisen muutoksenhakujärjestelmän korvike tai jatke. Oikeudenkäytön toimivuutta ei edistä se, että hallintopäätöksen lainmukaisuus tutkitaan ensin hallintotuomioistuimessa ja tämän jälkeen – vaikka päätös olisi hallintolainkäytössä todettu lainmukaiseksi – voidaan käynnistää uusi oikeudenkäynti yleisessä tuomioistuimessa siitä, onko päätös myös ”vahingonkorvausoikeudellisesti” lainmukainen.
Korkein hallinto-oikeus katsoo, että julkisyhteisön korvausvastuuseen liittyviä seikkoja on mietinnössä arvioitu liian yksipuolisesti. Korvausvastuuta koskevan sääntelyn uudistaminen edellyttää olennaisesti kattavampaa analyysia, jossa otetaan huomioon julkisen hallinnon toiminnan tuomioistuinvalvonnan ja muun lainmukaisuuden valvonnan kokonaisuus.
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiTietoja julkaisijasta
Korkein hallinto-oikeusFabianinkatu 15 / Fabiansgatan 15
00130 Helsinki / Helsingfors
029 56 40200http://www.kho.fi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kuntavaaleja2.4.2026 09:12:16 EEST | Päätös
Kuntavaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen oli havaittu virheitä eräiden ehdokkaiden äänimäärissä. Virheet eivät olleet vaikuttaneet siihen, ketkä ehdokkaista olivat tulleet valituiksi valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi. Virheet eivät olleet vaikuttaneet myöskään valittujen keskinäiseen järjestykseen taikka ryhmien tai puolueiden keskinäiseen järjestykseen. Yksi virheistä oli kuitenkin vaikuttanut yhden puolueen valitsematta jääneiden ehdokkaiden keskinäiseen järjestykseen.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee jätelakia31.3.2026 09:19:34 EEST | Päätös
Jätelautakunta oli päättänyt, että asumisessa syntyvien saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetus lautakunnan toimialueen kunnissa järjestetään kiinteistön haltijan järjestämänä jätekuljetuksena. Hallinto-oikeus oli jättänyt tutkimatta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten päätöksestä tekemät valitukset.
HFD:s årsberättelse 2025 behandlar välfärdsområdesreformen och kontrollen av den europeiska människorättskonventionen26.3.2026 13:40:16 EET | Pressmeddelande
Högsta förvaltningsdomstolen (HFD) har publicerat sin årsberättelse för år 2025. Årsberättelsen beskriver domstolens arbete under det gångna året och berättar om rättspraxis i större ärendehelheter.
KHO:n vuosikertomuksessa 2025 käsitellään hyvinvointialueuudistusta ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaa26.3.2026 13:39:37 EET | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2025. Vuosikertomus kuvaa tuomioistuimen viime vuoden työtä ja kertoo laajempien asiakokonaisuuksien ratkaisukäytännöstä.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (maahantulokiellon määrääminen)26.3.2026 09:10:00 EET | Päätös
Maahanmuuttovirasto oli peruuttanut A:n oleskeluluvan ja määrännyt hänelle maahantulokiellon. Hallinto-oikeus oli kumonnut maahantulokiellon sillä perusteella, että A:lle oli määrätty vapaaehtoisen paluun aika.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme