KHO piti voimassa Kemijärven biotuotetehtaalle myönnetyn ympäristö- ja vesitalousluvan
30.6.2022 09:08:24 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus myönsi kuudelle eri muutoksenhakijataholle valitusluvan. Asiassa oli arvioitavana biotuotetehtaan vesistöpäästöistä aiheutuvat vaikutukset Kemijärveen.
Vesienhoitosuunnitelman mukaan Kemijärven saavutettavissa oleva ekologinen tila on hyvä. Kemijärven ekologista tilaa kuvaavissa laatutekijöissä ei myöskään ollut havaittavissa pidempiaikaista rehevöitymiskehitystä tai muuta heikkenevää trendiä. Biotuotetehtaan jätevesipäästöjen rehevöittävien vaikutusten oli lisäksi arvioitu jäävän pääosin paikallisiksi ja päästöjen määrää oli jo merkittävästi rajoitettu lupaviranomaisen ja hallinto-oikeuden päätöksissä. Korkein hallinto-oikeus arvioi, että biotuotetehtaan toiminnasta ei aiheudu Kemijärven ekologisen tilan kiellettyä heikkenemistä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että biotuotetehtaan toiminnasta ei hallinto-oikeuden päätöksessä asetetut lupapäätöstä tiukemmat päästöraja-arvot huomioon ottaen muutoinkaan aiheudu Kemijärvessä sellaista rehevöitymistä, joka olisi ympäristöluvan myöntämisen esteenä. Myöskään Kemijärven säännöstelyllä ei arvioitu olevan biotuotetehtaan päästöjen kanssa sellaisia yhteisvaikutuksia, joista aiheutuisi vesistön merkittävää pilaantumista.
Lupamääräyksiin lisäys päästöjen vaikutuksia ja vähentämismahdollisuuksia koskevasta selvitysvelvoitteesta
Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että asiassa oli vielä tarpeen esittää pitkän aikavälin arviot jäteveden suolapitoisuutta lisäävistä sulfaatti- ja natriumpäästöistä valittavalla vedenpuhdistustekniikalla. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus lisäsi lupamääräyksiin sulfaatti- ja natriumpäästöjen vaikutuksia ja vähentämismahdollisuuksia koskevan selvitysvelvoitteen. Selvityksen tulosten perusteella lupaviranomainen voi tarvittaessa täsmentää lupamääräyksiä.
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiTietoja julkaisijasta
Korkein hallinto-oikeusFabianinkatu 15 / Fabiansgatan 15
00130 Helsinki / Helsingfors
029 56 40200http://www.kho.fi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansainvälistä suojelua29.4.2026 09:26:26 EEST | Päätös
Somaliasta kotoisin oleva muutoksenhakija oli turvapaikkaperusteena vedonnut Suomessa syntyneeseen tyttäreensä kohdistuvaan sukuelinten silpomisen uhkaan. Korkein hallinto-oikeus totesi, että tyttären turvapaikkaperusteen arvioinnissa oli tällöin otettava huomioon tyttöjen sukuelinten silpomisen yleisyys Somaliassa sekä muutoksenhakijan ja hänen tyttärensä henkilökohtaiset olosuhteet, erityisesti mahdollisuus estää silpominen kotimaahan palautettaessa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luetteloa29.4.2026 09:16:10 EEST | Päätös
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea oli merkinnyt alkuperäisvalmisteen ja sen kaksi rinnakkaisvalmistetta lääkelain 57 c §:n nojalla julkaistuun luetteloon keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Alkuperäisvalmisteen myyntiluvan haltija oli hakenut päätökseen oikaisua ja vaatinut valmisteensa ja rinnakkaisvalmisteiden poistamista luettelosta. Fimea oli jättänyt oikaisuvaatimuksen tutkimatta. Hallinto-oikeus oli alkuperäisvalmisteen myyntiluvan haltijan valituksesta kumonnut Fimean päätöksen ja palauttanut asian Fimealle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että luetteloa keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista oli pidettävä viranomaisen perustuslain 80 §:n 2 momentissa tarkoitetun valtuutuksen perusteella antamana, oikeussääntöjä sisältävänä määräyksenä. Kysymys ei näin ollen ollut sellaisesta päätöksestä hallintoasiassa, johon voitaisiin soveltaa lääkelain 102 §:n 1 momentin säännöstä oikaisun vaatimisesta. Hallinto-oikeuden päätös kumot
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (tilapäinen suojelu)27.4.2026 09:39:07 EEST | Päätös
Maahanmuuttovirasto oli hylännyt Ukrainan kansalaisen A:n tilapäistä suojelua koskevan hakemuksen ja määrännyt hänet karkotettavaksi Ukrainaan. Hallinto-oikeus oli kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden mukaan esitetyn selvityksen perusteella oli vaikuttanut siltä, että A olisi luopunut rikollisesta elämäntavastaan ja integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan. Hallinto-oikeus myös katsoi, ettei Maahanmuuttovirasto ollut arvioinut A:n tilapäisen suojelun tarvetta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee maankäyttöä ja rakentamista (purkamislupa)24.4.2026 09:19:21 EEST | Päätös
Kaupungille oli myönnetty lupa purkaa jälleenrakennuskauden asuinkerrostalo, joka kuului osana valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristökohteeseen (RKY-kohde) Karjasillan jälleenrakennuskauden asuinalue.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee lainkäyttöä10.4.2026 11:19:21 EEST | Päätös
Hallinto-oikeus oli erehtynyt asian tosiseikoista ja oli pyrkinyt myöhemmin oikaisemaan erehdyksensä kirjoitusvirheenä muuttamalla antamansa päätöksen kertoelmaa ja perusteluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme