KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi: Oikeusvaltiolla on kysyntää erityisesti epävarmuuden aikana
11.2.2022 12:54:39 EET | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote
Vuosittaisen hallintotuomioistuinpäivän tänään avannut korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi käsittelee puheessaan oikeusvaltiota yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamisen välineenä.
Presidentti Kuusiniemi muistuttaa, että oikeusvaltio on meitä kaikkia varten.
”Oikeusvaltio maksaa, oikeusvaltiossa tuomioistuin saattaa kumota päätöksiä, jotka mahdollistavat investointeja ja talouden elpymistä, tuomioistuinkäsittely ottaa aikansa. Lääke tähän ei kuitenkaan ole valitusoikeuksien poistaminen tai niiden käyttämisen tekeminen mahdottomaksi korkeilla oikeudenkäyntimaksuilla tai suhteettomalla kuluriskillä. Lääke on tuomioistuinten riittävä resursointi ja tuomioistuinten oma vastuu pitää prosessinsa tehokkaana.”
Kuusiniemi on huolissaan erityisesti korona-aikana korostuneesti esiin tulleesta vallanjaon hämärtymisestä. Tuomioistuinten päätökset pohjautuvat eduskunnan säätämiin lakeihin, eivät tuomareiden omiin mieltymyksiin.
”Vallanjako on keskeinen osa demokratiaa ja oikeusvaltiota. Hallintotuomioistuimen tehtävänä on ratkaista, onko viranomaisen päätös lainmukainen. Asia on ratkaistava lakien mukaan oikeudenmukaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä, johon maan hallituksella tai muillakaan ulkopuolisilla ei ole valtaa puuttua. Jos lait eivät mahdollista päätöksentekijöiden tarpeellisiksi arvioimia rajoituksia, lakeja on muutettava.”
Viime vuoden aikana oikeusvaltiokeskustelu on kohonnut keskustelunaiheeksi myös mediassa. Presidentti Kuusiniemi pitää tärkeänä, että kansalaisille muodostuu käsitys oikeusvaltion tärkeydestä sekä sen uhkatekijöistä ja niiden torjumisesta. Oikeusvaltio ei kuulu vain oikeuslaitoksen agendalle vaan kansalaisyhteiskunnan jokapäiväiseen käsitteistöön. Kysymys on demokratiasta, vallanjaosta ja tuomioistuinten riippumattomuudesta.
Tuomioistuimen riippumattomuus ei ole tuomioistuinta varten vaan sitä varten, että ihmiset saavat asiansa käsitellyksi oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä kohtuullisessa ajassa.
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.sukunimi@oikeus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Korkein hallinto-oikeusFabianinkatu 15 / Fabiansgatan 15
00130 Helsinki / Helsingfors
029 56 40200http://www.kho.fi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee perintöveroa5.11.2026 09:20:38 EET | Päätös
A ja B olivat vuonna 2025 kuolleen E:n rintaperilliset. E:llä oli vakuutusyhtiössä säästöhenkivakuutus, jonka edunsaajamääräyksenä oli ”lapset”. A aikoi luopua osuudestaan henkivakuutuskorvaukseen. A:n lapset C ja D aikoivat ottaa osuutensa korvauksesta vastaan osittain siten, että he kummatkin luopuvat korvauksesta 19 999 euroa ylittävin osin. C:llä oli kaksi ja D:llä kolme lasta.
KHO:n muu päätös, joka koskee poikkeamista rakentamisessa (kylpylähotellirakennus, Helsinki)4.11.2026 09:14:26 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus myönsi poikkeamista rakentamisessa koskevassa asiassa Töölön kaupunginosat – Töölö ry:lle ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:lle valitusluvan osittain ja tutki asian niiden valitusperusteiden osalta, jotka koskevat Helsingin maankäyttöjohtajan poikkeamispäätöksen lainmukaisuutta. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen edellä mainittujen yhdistysten valituksen hylkäämisestä sekä Helsingin maankäyttöjohtajan poikkeamispäätöksen. KHO hylkäsi muilta osin ja Asunto-osakeyhtiö Taivalkulman, Asunto Oy Merikannontie 3:n ja Kiinteistö Oy Töölön Kylätalo Hietsun tekemänä valituslupahakemukset. KHO hylkäsi Soulmade Finland Oy:n poikkeamishakemuksen. Helsingin maankäyttöjohtaja oli myöntänyt Soulmade Finland Oy:lle luvan poiketa alueella voimassa olevasta asemakaavasta kylpylähotellin rakentamiseksi Etu-Töölössä sijaitsevalle kiinteistölle. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 4.11.2026
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta4.11.2026 09:13:46 EET | Päätös
Asiassa oli kysymys Maahanmuuttoviraston kansalaisuushakemusten automaattiseen ratkaisumenettelyyn liittyvien käsittelysääntöjen yleisöjulkisuudesta.
KHO:n muu päätös, joka koskee asemakaavan valituslupahakemusta (Kasarmitorin liikerakennuksen korvaamisen korkeammalla toimisto- ja liikerakennuksella mahdollistava asemakaavan muutos, Helsinki)3.11.2026 09:19:58 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Asunto Oy Sturio Bostads Ab:n ja sen kolmen asiakumppanin sekä ICOMOSin Suomen osasto ry:n ja Helsinki-Seura ry:n valituslupahakemukset hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koski asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa Kasarmitorilla sijaitsevan nykyisen kaksikerroksisen liikerakennuksen purkamisen ja sen korvaamisen uudella kolmikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 3.11.2026 T 3006
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vesitalousasiaa29.10.2026 09:04:08 EET | Päätös
Aluehallintovirasto oli hylännyt yhtiön hakemuksen poiketa vesilaissa säädetystä lähteen luonnontilan vaarantamisen kiellosta. Hallinto-oikeus kumosi yhtiön valituksesta päätöksen ja myönsi yhtiölle haetun luvan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme