KHO:n vuosikertomus 2021 on julkaistu
21.4.2022 13:19:46 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote
Vuosikertomus kuvaa erilaisten esimerkkien avulla sitä laajaa yhteiskunnallisten asioiden kirjoa, jota ylimmässä hallintotuomioistuimessa käsitellään vuosittain. Kertomuksessa taustoitetaan muun ohella niin ajan ja paikan merkitystä kansainvälisen suojelun asioissa, kaivoslain mukaisia varausilmoitus- ja malminetsintälupapäätöksiä kuin koronaan liittyvää vierailukieltoa ja ylioppilaskunnan paikkojäsenyyttä.
Kirjoituksissa pohditaan myös oikeusvaltiota ja kansalaisten perusoikeuksien turvaamista erityisesti kriisien aikana sekä Tuomioistuinviraston roolia ja asemaa suhteessa tuomioistuimiin. Vuosikertomuksessa valotetaan myös viime vuonna julkistettua KHO:n ensimmäistä strategiaa.
Kertomukseen sisältyy laaja tilastokatsaus vuoden 2021 aikana KHO:een tulleista ja ratkaistuista asioista. Viime vuonna korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävistä asiaryhmistä suurimmat olivat ulkomaalaisasiat ja sosiaali- ja terveydenhuoltoasiat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Korkein hallinto-oikeusFabianinkatu 15 / Fabiansgatan 15
00130 Helsinki / Helsingfors
029 56 40200http://www.kho.fi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta12.10.2026 09:07:50 EEST | Päätös
A oli ottanut säästöhenkivakuutuksen, jonka päävakuutettuna ja ainoana vakuutettuna oli hänen lapsensa. Säästöhenkivakuutuksen vakuutussäästö oli muodostunut A:n maksamista vakuutusmaksuista ja tuotosta. A:n tarkoituksena oli tehdä osittainen tai kokonainen takaisinosto säästöhenkivakuutuksesta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa7.10.2026 09:11:02 EEST | Päätös
Unionin yleiseltä tuomioistuimelta saamansa ennakkoratkaisun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että alkuperäisenä luotonantajana toimineen A Oy:n B Oy:lle myymiin lainoihin liittyvät A Oy:n B Oy:lle suorittamat lainan ja vakuuksien hallinnointipalvelut eivät olleet arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ssä tarkoitettuja arvonlisäverosta vapautettuja rahoituspalveluja. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:81 Kort referat på svenska HFD 2026:81
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee varainsiirtoveroa6.10.2026 09:04:36 EEST | Päätös
A Oyj oli ostanut julkisen kaupankäynnin kohteeksi otetun B Oyj:n osakkeita. Osakkeiden kauppahinta oli muodostunut alustavasta kauppahinnasta ja sen täsmäytyserästä. Täsmäytyserä perustui kurssikehityksen seuraamiseen 35 pörssipäivän ajan. Näin muodostunutta kauppahintaa ei ollut pidettävä varainsiirtoverolain 15 a §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kiinteänä, eikä osakekauppa näin ollen ollut varainsiirtoverosta vapaa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:80 Kort referat på svenska HFD 2026:80
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta1.10.2026 09:05:29 EEST | Päätös
A oli lyönyt vetoa sekä ETA-alueella toimivien palveluntarjoajien että ETA-alueen ulkopuolella toimivien palveluntarjoajien järjestämissä vedonlyönneissä. A oli perustanut vedonlyöntitoimintansa tiedonhankintaan, analyysien tekemiseen ja näiden kautta vedonvälittäjän suomalaisten jalkapallo-otteluiden osalta tekemien kerrointen hinnoitteluvirheiden löytämiseen. Vedonlyöntiin käytetty viikkotuntimäärä oli vaihdellut kiireisempien jaksojen 50–100 tunnin välillä hiljaisempien jaksojen 30–50 tuntiin. A oli vuoden 2020 aikana lyönyt ETA-alueen ulkopuolella järjestetyissä vedonlyönneissä 2 145 erillistä vetoa. Hänen ETA-alueen ulkopuolella järjestetyissä vedonlyönneissä maksamiensa pelipanosten määrä oli ollut yhteensä 365 606 euroa ja palautusten eli voittojen määrä yhteensä 406 713 euroa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta1.10.2026 09:04:15 EEST | Päätös
D Oy:n hallinnoima pääomasijoitusrahasto E Ky omisti 67 prosenttia A Oy:stä, joka omisti kaikki B Oy:n osakkeet. Yhtiöt oli perustettu C-konsernin hankintaa sekä kaupan kohdeyhtiön C Holding Oy:n hallinnointia ja kehittämistä varten. Kaksiportaista yhtiörakennetta oli edellytetty erityisesti osakeostoon tarvittavan ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme