Kiasma viettää 25-vuotisjuhlaansa

Juhla levittäytyy Kiasman koko ensimmäiseen kerrokseen. Museon aulassa esiintyy Ben Fury & street dancers, joka tuo katutanssia yleisön joukkoon viiden tanssijan voimin. Kiitetyn koreografi-ohjaaja Furyn teos Space/Heritage nähdään kesällä URB23-festivaalilla.
Lapsille järjestetään ohjelmaa Kiasma-teatterissa ja sen lämpiössä klo 16–18. Sade ry järjestää teatterissa Call out Junior -katutanssidiskon. Lämpiön puolella pääsee luonnostelemaan graffiteja työpajassa. Lasten ohjelmanumerot on tarkoitettu alle 12-vuotiaille, ja aikuiset osallistuvat niihin lastensa kanssa.
Kiasma Caféssa ja museokaupassa on juhlan kunniaksi tarjouksia, ja museon alakerrassa jaetaan yleisölle taidejulkaisuja ja -julisteita vuosien varrelta. Kahvilassa esiintyy DJ:itä klo 12 alkaen aina klo 22 saakka, johon asti museon alakerta palveluineen on auki. Näyttelyt suljetaan klo 20.30. Kaikki juhlapäivän ohjelma on maksutonta.
Avoimet opastukset avaavat Tom of Finlandin uraa
Tom of Finland – Rohkea matka -näyttelyn yleisöopastuksella pääsee tutustumaan näyttelyn teoksiin ja taiteilijan elämään syvemmin. Opastukset järjestetään suomeksi klo 17–18 ja englanniksi klo 18–19. Näyttelyä ei suositella lapsille sen sisältämän suorasukaisen seksuaalisen kuvaston vuoksi.
Illalla Kiasma-teatterissa voi syventyä Tom of Finlandin uraan dokumenttielokuvan Daddy and the Muscle Academy parissa klo 19 alkaen. Elokuvan ikäraja on 16.
Rohkean matkan lisäksi museossa on käynnissä näyttely Dreamy – Queer ja vapaus unelmoida, joka keskittyy seksuaalisuuden ja sukupuolen kysymyksiin Kansallisgallerian kokoelmista valituissa teoksissa. Kiasman neljännessä ja viidennessä kerroksessa on puolestaan Daniel Steegmann Mangranén näyttely. Sen teokset herättelevät aisteja ja kyseenalaistavat tapoja, joilla olemme tottuneet katsomaan maailmaa.
Merkittävä arkkitehtuurikohde Helsingin ytimessä
Arkkitehti Steven Hollin suunnittelema Nykytaiteen museo Kiasma avattiin yleisölle 30.5.1998. Kiasma on yksi aikansa merkkirakennuksista.
Kiasma on vuosien saatossa tuonut yleisön nähtäville kiinnostavinta nykytaidetta kotimaasta ja ulkomailta. Museon yhteenlaskettu kävijämäärä on tähän mennessä yli 5,6 miljoonaa ihmistä.
Kiasman 25-vuotisjuhlan koko ohjelma: https://kiasma.fi/muut-tapahtumat/kiasma-25-vuotta/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi MatalaTuottaja
Puh:0294 500 564paivi.matala@kiasma.fiKiira KoskelaTiedottaja
Kiasman viestintä
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Strike over – Kiasma_strike accepts outcome of negotiations28.4.2023 15:23:40 EEST | Press release
A strike by more than two hundred artworkers and four organisations against Museum of Contemporary Art Kiasma has ended with a negotiation outcome that will affect the entire art and museum field. A meeting of the Board of the Finnish National Gallery on 27.4 approved revised ethical guidelines for private funding, which will hopefully bring about a significant change on the Finnish museum scene, and beyond.
Työnseisaus on ohi – Kiasma_strike hyväksyi neuvottelutuloksen28.4.2023 10:10:16 EEST | Tiedote
Yli kahdensadan taidetyöläisen ja neljän organisaation työnseisaus nykytaiteen museo Kiasmaa kohtaan on päättynyt koko taide- ja museokentän kannalta merkittävän neuvottelutulokseen. Kansallisgallerian hallituksen kokouksessa 27.4. hyväksyttiin uudistetut yksityisen rahoituksen eettiset ohjeistukset, jotka toivottavasti aikaansaavat merkittävän muutoksen suomalaisella museokentällä.
Dreamy – Queer ja vapaus unelmoida -näyttelyn teoksista voi löytää oman paikan etsimistä, kipua, rakkautta ja himoa27.4.2023 09:36:18 EEST | Tiedote
Ryhmänäyttely Dreamy – Queer ja vapaus unelmoida keskittyy seksuaalisuuden ja sukupuolen kysymyksiin Kansallisgallerian kokoelmista valituissa teoksissa. Näyttely avautuu Kiasmassa perjantaina, ja sen teemoja ovat muun muassa yhteyden hakeminen, kodin löytäminen ja rakkauden etsiminen. Teemoja syventää entisestään Kiasma-teatterin ohjelmisto.
Kutsu medialle: Tom of Finland – Rohkea matka- ja Dreamy-näyttelyiden esittely Kiasmassa to 27.4. klo 10–1412.4.2023 09:06:45 EEST | Kutsu
Maailman tunnetuimpiin suomalaistaiteilijoihin kuuluva Tom of Finland on kuuluisa omaleimaisesta tyylistään ja ikonisista kuvistaan. Kiasmassa avautuva näyttely nostaa esiin Tom of Finlandin taituruuden kuvantekijänä ja osoittaa hänen asemansa yhtenä 1900-luvun taiteen ja visuaalisen kulttuurin keskeisistä tekijöistä. Samaan aikaan avautuu omista kokoelmistamme koottu näyttely Dreamy – Queer ja vapaus unelmoida. Tervetuloa näyttelyiden tiedotustilaisuuteen Kiasmaan torstaina 27.4.2023 klo 10–14. Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Daniel Steegmann Mangrané nyrjäyttää tavan katsoa taidetta30.3.2023 10:02:35 EEST | Tiedote
Taiteilija Daniel Steegmann Mangrané luo Kiasmaan ympäristön, jonka voi kokea kaikilla aisteilla. Maaliskuun lopussa avautuva näyttely on laajin Pohjoismaissa nähty katselmus taiteilijan teoksiin ja hänen ensimmäinen esiintymisensä Suomessa. Teoksillaan Steegmann Mangrané herättelee kyseenalaistamaan tapoja, joilla olemme tottuneet katsomaan maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme