Uudenmaan ELY-keskus

Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n kemikaalivuodon syitä ja ympäristövaikutuksia tutkitaan

Jaa

Kierto Oy:n Järvenpään vaarallisen jätteen käsittelylaitoksella sattui maanantaina 19.9.2022 vakava työtapaturma, jossa ilmaan vapautui typen oksideja. Vahinko havaittiin n. klo 19.00. Pelastuslaitos kehotti lähiasukkaita pysymään sisätiloissa ja sammuttamaan ilmastoinnin. Se sai tilanteen haltuun ja vaara oli ohitse n. klo 22.00. Kaksi työntekijää vietiin onnettomuuden vuoksi sairaalahoitoon. Saatujen tietojen perusteella typen oksidien leviämisen ympäristöön arvellaan olevan vähäinen. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus suosittelee kuitenkin pesemään lähipäivinä kotipuutarhasta poimitut kasvikset ja hedelmät, jos haluaa varmistua, ettei niissä ole ulkoilman epäpuhtauksia.

Onnettomuuteen johtaneita tarkempia syitä ja mahdollisia ympäristövaikutuksia tutkitaan. Tämänhetkisen tiedon perusteella yrityksen iltavuorossa olleet työntekijät pumppasivat käsittelyyn menevää sekahappoa (typpihappo, fluorivety ja etikkahappo) reaktoriin S10, jonka pohjalla oli ollut sakkaa aiemmasta neutralointikäsittelystä. Sakka oli reagoinut happoseoksen kanssa ja aiheuttanut happohöyryn muodostumista reaktorista hallitilaan. Happohöyry tuli ulos avonaisesta näytteenottoventtiilistä. Sekahappoerä oli ollut tarkoitus pumpata reaktoriin S12, jossa oli valmiina neutralointiliuos käsittelyerää varten. Syytä, miksi happoerä oli pumpattu reaktoriin S10, ei vielä tiedetä.

ELY-keskus kävi paikalla 21.9.2022 ja tällöin käytiin läpi tapahtumaan johtaneita syitä sekä vahingon aiheuttamia vaikutuksia ympäristöön. ELY-keskus on pyytänyt selvitystä, jossa on esitettävä tietoja mm. vahingosta ja siihen johtaneista tapahtumista sekä vastaavanlaisten tapahtumien estämisestä jatkossa. Selvityksessä on kerrottava myös, minkälaisia vaikutuksia päästö aiheutti ympäristölle ja terveydelle.

Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n Järvenpään laitoksella on ympäristölupa, joka sallii tiettyjen vaarallisten nestemäisten jätteiden käsittelyn mm. fysikaalis-kemiallisella käsittelyllä. Laitos on toiminut alueella vuodesta 2015. Laitoksen ympäristölupaa valvoo Uudenmaan ELY-keskus ja vaarallisten kemikaalien varastoinnin ja käytön osalta Tukes.

Yhteyshenkilöt

Jenni Ojala, jenni.ojala(at)ely-keskus.fi, 0295 029 198

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus
Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki

0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye