Kiinteistöalan ajankohtaiset kysymykset täyttivät messukatsomot
Kiinteistö-tapahtuma kokosi yhteen kiinteistön ylläpidon, remontoinnin ja isännöinnin ammattilaiset. Erityisesti tapahtuman asiaohjelma kiinnosti kävijöitä. Lavakatsomot olivat täynnä lähes jokaisessa esityksessä ja erityisesti yleisöä tuntuivat kiinnostavan alan lainsäädäntö ja erilaisiin uusiin teknologioihin liittyvät tekniset ratkaisut.
”On ollut ilo nähdä, että tapahtuman ohjelma on tavoittanut alan ammattilaiset”, toteaa myyntiryhmäpäällikkö Riikka Telin Messukeskuksesta. ”Parhaan hyödyn kävijä saakin messuilta sekä seuraamalla asiantuntijoiden puheenvuoroja että tutustumalla paikan päällä eri yritysten konkreettiseen tarjontaan”.
Isännöintiliiton ja Kiinteistöliiton neuvontapisteissä on ollut vilkasta, mutta myös perinteisemmät tuotteet ovat messuilla kiinnostaneet.
”Olemme olleet yllättyneitä, miten hyvin messuilla käyneet asiakkaat ovat perehtyneet tuotteisiimme ennalta”, kertoo EN Apuvälineiden markkinointiviestinnästä vastaava Marie Nevala. ”Tuotteisiin liittyvien täsmäkysymysten lisäksi olemme samalla päässeet vastaamaan niin tuotteittemme rahoitukseen kuin niiden käytön suunnitteluun liittyviin kysymyksiin”.
Julkisivuremonttikilpailun kärkisijat pääkaupunkiseudulle
Suomen Messusäätiön rahoittaman Julkisivuremonttikilpailun voitto meni tällä kertaa Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevalle Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab:lle. Tuomaristo kiitteli 1970-luvulla rakennetun rakennuksen modernisointia ajan henkeä kunnioittaen. Kyseessä oli myös poikkeuksellisen laaja perusparannushanke, sillä ulkovaipan lisäksi uusittiin myös talotekniikkaa. Toisen sijan kilpailussa sai espoolainen As Oy Viisikko ja kolmannen sijan As Oy Kristian 17.
Kiinteistö-kokonaisuus järjestetään seuraavan kerran 6.–7.10. 2021.
Lisätiedot:
tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, Messukeskus, puh. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com
www.kiinteistomessut.fi
Kuvia tapahtumasta: mediabank.messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Yllätysten kautta kohti hyvää elämää13.11.2025 14:35:16 EET | Tiedote
Odottaessamme paluuta johonkin “normaaliksi” kutsuttuun aikaan, on käynyt selväksi, että uusi normaali on sarja alati yllättäviä käännöksiä. Habitaren vuoden 2026 teema Juonenkäänteitä / Plot Twists kutsuu hyväksymään elämän ja ajan arvaamattomuuden – ja löytämään siitä inspiraation. Jokainen mutka, yllätys ja suunnanmuutos voi avata uuden näkökulman, uuden luvun tai kokonaan uuden tarinan.
Sijoittaja 2025 tuo sijoittamisen huippunimet Messukeskukseen11.11.2025 14:58:20 EET | Tiedote
Sijoittaja 2025 kokoaa sijoittamisen asiantuntijat ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen keskiviikkona 26. marraskuuta. Tapahtuma tarjoaa sijoittajille ja taloudesta kiinnostuneille ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla markkinoiden näkymistä, tavata yrityksiä ja saada käytännön vinkkejä oman talouden hallintaan.
Educa 2026 julkaisi ohjelmansa – puoluejohtajat mukana suuressa arvokeskustelussa11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2026 tarkastelee laajasti koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman teema Oikeus opettamisen ja oppimisen iloon nostaa keskusteluihin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, moninaisuuden huomioimisen sekä oppimisen tukemisen muuttuvassa yhteiskunnassa. Lauantain ohjelman huipentaa puoluejohtajien suuri arvokeskustelu, jossa linjataan sivistyksen ja suomalaisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa. Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026.
Innovaatiopalkinto hammaslääketieteen edelläkävijälle – tekoäly tuo uuden ulottuvuuden röntgendiagnostiikkaan6.11.2025 18:30:00 EET | Tiedote
Uusi 10 000 euron Innovaatiopalkinto myönnetään tuotteelle, palvelulle tai menetelmälle, joka parantaa potilaiden hoitokokemusta ja edistää suun terveyttä. Vuoden 2025 Innovaatiopalkinnon saa Entteri Professional Software Oy, joka on yhdessä kumppaninsa Dentailin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen analyysipalvelun bitewing-röntgenkuvien tulkintaan.
Teknologia 25 -tapahtuma täyttyi kohtaamisista ja onnistumisista – kävijämäärä kasvoi edellisestä6.11.2025 17:11:12 EET | Tiedote
Teknologian ja teollisuuden ammattitapahtuma Teknologia 25 esitteli uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. Tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamäärää vuodesta 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

