Kiinteistöliitto

Kiinteistöliiton Petri Pylsy: Taloyhtiön lämpöpumppuhankinnassa riippumattoman asiantuntijan apu ratkaisevan tärkeää

Jaa

Kiinteistöliiton energia-asioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy korostaa riippumattoman asiantuntijan merkitystä taloyhtiön lämpöpumppuhankkeissa. Kun taloyhtiö harkitsee lämmitystavan muutosta kaukolämmöstä maalämpöön, puolueeton asiantuntija on tärkeää ottaa mukaan heti hankkeen alkuvaiheesta lähtien.

”Puolueettoman asiantuntijan käyttäminen on tärkeää aina hankesuunnittelusta lähtien. Esimerkiksi taloudellisen kannattavuuden tarkastelua ei pidä ulkoistaa myyntimiehille, koska nämä osaavat aina esittää edustamansa tuotteen myönteisessä valossa ilman, että syyllistyisivät silti minkäänlaiseen epärehellisyyteen”, Pylsy toteaa.

Pylsy puhui lämpöpumpuista taloyhtiöiden energiasaneerauksissa Suomen lämpöpumppuyhdistyksen järjestämässä lämpöpumppualan huippuseminaarissa tiistaina Vantaalla.

Taloyhtiölle tärkeintä lämmitysratkaisun luotettavuus

Kiinteistöliiton tekemien kyselyiden perusteella taloyhtiöille lämmitysratkaisussa tärkeintä on aina luotettavuus eli se, että lämpöä ja lämmintä vettä on häiriöttä saatavilla. Luotettavuuden lisäksi taloyhtiöt painottavat ratkaisussaan kustannusten merkitystä eli sitä, kuinka lämmitystapa vaikuttaa asumiskustannuksiin verrattuna muihin vaihtoehtoihin.

Kerrostaloissa lämpöpumppuratkaisun hinnaksi tulee usein satoja tuhansia euroja.

Petri Pylsyn mielestä taloyhtiön kannattaa suhtautua energiasaneeraukseen samalla tavalla korjaushankkeena kuin esimerkiksi putkiremonttiin.

”Ennen projektiin ryhtymistä taloyhtiön on tärkeää selvittää, onko uudistukselle todellista tarvetta ja jos on, toteuttaa hankesuunnittelu huolellisesti. Myös hankkeen valvonta ja järjestelmän toimivuuden varmistaminen, seuranta ja optimointi ovat onnistuneen lämmitystapavaihdoksen kannalta oleellisia asioita”, Pylsy sanoo.

Kiinteistöliitto on yhdessä Retermia Oy:n ja NIBE Energy Systems Oy:n kanssa tänä syksynä julkaissut kerrostaloille ohjeen, joka käsittelee poistoilman lämmöntalteenottoa lämpöpumppujärjestelmällä. Ohje on luettavissa osoitteessa https://issuu.com/kiinteistoliitto/docs/pilp-ohje_2017_kiinteist__liitto .

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu yli 27 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Varmista, että äänesi kuuluu taloyhtiön yhtiökokouksessa!28.1.2019 08:23:00Tiedote

Taloyhtiöissä valmistaudutaan parhaillaan kevään yhtiökokouksiin, joihin jokaisen asumisestaan ja omaisuudestaan välittävän osakkaan on tärkeää osallistua. Asioiden vieminen yhtiökokouksen käsiteltäväksi ja päätettäväksi ei kuitenkaan onnistu noin vain, sillä päätöksenteko edellyttää, että taloyhtiön hallitus on ehtinyt ennakkoon käsitellä osakkaiden ehdottamat yhtiökokousasiat ja sisällyttää ne osakkaille toimitettuun yhtiökokouskutsuun.

Taloyhtiöt isossa roolissa liikenteen murroksessa11.12.2018 08:20:00Tiedote

Autopaikkojen riittävyys ja hinnoittelu ovat kuumia keskustelunaiheita suomalaisissa taloyhtiöissä, eikä lainsäädännöstä ole johdettavissa yksiselitteisiä ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin. Kiinteistöliitto kartoitti autopaikkoja, polkupyörien säilytystä ja muita taloyhtiöitä koskevia liikennekysymyksiä Liikennepalvelut taloyhtiössä -hankkeessa, jonka keskeiset havainnot ovat luettavissa nyt julkaistavasta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme