Taideyliopisto

Kirja-alan tukijat lahjoittavat yhdessä Taideyliopistolle 1,2 miljoonaa euroa

Jaa
Lahjoittajat pitävät tärkeänä sitä, että kirjoittaminen on osa Taideyliopiston koulutustarjontaa.

Heikki Herlin, Eva K. Reenpää ja Otavan Kirjasäätiö lahjoittavat Taideyliopistolle yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Kirja-alan tukijat haluavat lahjoituksella edistää suomalaista taidekoulutusta ja toivovat erityisesti vahvistavansa edellytyksiä kirjoittamisen koulutusohjelman pitkäjänteiseen kehittämiseen. Lahjoittajat pitävät tärkeänä saavutuksena sitä, että kirjoittaminen on osa yliopistotasoista taidekoulutusta yhdessä musiikin, tanssin ja teatterin sekä kuvataiteen kanssa. 

Lahjoitus ohjataan Taideyliopiston Vahvista taiteen voimaa -keräykseen, jolla kartutetaan yliopiston pääomaa. Sen tuotoilla yliopisto toteuttaa strategiaansa esimerkiksi kehittämällä taiteen koulutusta ja vastaamalla alan uusiin koulutustarpeisiin. Valtio myöntää vastinrahaa jokaista yliopiston 15.6.2020–30.6.2022 välillä saamaa lahjoituseuroa kohden.   

”On ilo olla mukana tukemassa suomalaisen kirjoittamisen tulevaisuutta ja yliopistotason taidekoulutusta Suomessa. Haluan omalta osaltani olla mukana edistämässä suomalaisen kirjoittamisen ja kulttuurikentän moniäänisyyttä ja monipuolisuutta. Lahjoitus osoitetaan suomalaisen kulttuurin tulevaisuudelle ja äänille, joita kukaan meistä ei ole vielä kuullut", sanoo yksi lahjoittajista, Kustannusosakeyhtiö Teoksen omistaja Heikki Herlin. 

”Taide ja kulttuuri, erityisesti kirjallisuus, joka on kuulunut elämääni aina, on hyvän elämän ja sivistyksen kivijalka”, sanoo Reenpään kustantajasukuun ja omistajiin kuuluva Eva K. Reenpää. 

Kirjoittamisen maisteriohjelma käynnistyi Taideyliopistossa vuonna 2019 Otava Oy:n ja Otavan Kirjasäätiön tuella. Syksyllä 2022 koulutus laajenee, kun Taideyliopisto aloittaa kirjoittamisen kandidaattitasoisen koulutuksen. Koulutusohjelmaan on valittu kahdeksan uutta opiskelijaa yli 200 hakijan joukosta.   

”Otava Oy ja Otavan Kirjasäätiö ovat tukeneet kirjoittamisen koulutusta jo usean vuoden ajan. Olemme iloisia siitä, että se on vakiinnuttanut asemansa osana Taideyliopiston koulutustarjontaa muiden taiteenalojen rinnalla”, sanoo Otavan Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja Eva E. Reenpää

Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén kiittää lämpimästi kirja-alan vaikuttajia merkittävästä lahjoituksesta keräykseen. Lahjoitus tukee Taideyliopistoa sen ainutlaatuisessa tehtävässä taiteen tulevien suunnannäyttäjien kouluttajana. Lahjoitus mahdollistaa Taideyliopiston monitaiteisen koulutuksen kehittämisen pitkäjänteisesti ja vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia menestyä muuttuvalla taidekentällä. 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye