Kirjalansalmen sillan nopeusrajoitus alennetaan 30 km:iin/h
Kirjalansalmen sillan käytön turvaamiseksi on jouduttu jo aiemmin asettamaan sillalle liikennöintirajoituksia. Sillalla on ollut alennettu nopeusrajoitus 50 km/h, raskaan liikenteen 60 metrin etäisyys ja erikoiskuljetusten massoja on rajoitettu. Sillan kunto on ollut jatkuvassa tarkkailussa kiinteän monitorointilaitteen avulla. Talven ja kevään aikana monitorointilaitteisto on ilmoittanut ajoittain poikkeuksellisia tuloksia. Tänään sillan rakenteita on tarkastettu. Sen perusteella on todettu, että rakenteille pitää suorittaa vielä tarkempi tutkimus, joka tehdään ensi viikolla. Ensivaiheen toimenpiteenä alennetaan ajonopeuksia sillalla 30 km:iin/h. Ajonopeutta alentamalla pystytään vähentämään sillan liikkeitä ja rasitusta. Mahdolliset muut jatkotoimenpiteet tarkentuvat selvityksen myötä. Niistä tiedotetaan lähiaikoina tarkemmin.
Jokaisen autoilijan on nyt äärimmäisen tärkeää noudattaa alennettua nopeusrajoitusta! Raskaan liikenteen on puolestaan tärkeää tarkistaa kuormien painot, ettei sallittuja massoja ylitetä. Sillan monitorointi on antanut viitteitä, että sillalla on ajettu toistuvasti sallittua suuremmilla massoilla. Ajoneuvojen valvontaa sillalla tullaan tehostamaan.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, siltainsinööri Ari Salo, p. 0400 510 391
- Väylävirasto, silta-asiantuntija Jari Nikki, p. 0400 821 596
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 209.5.2025 13:25:56 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla (vk 20) ympäri maakuntia. Päällystyksiä on käynnissä Varsinais-Suomen osalta Salossa, Paimiossa, Paraisilla, Mynämäellä ja Liedossa. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Porissa ja Kankaanpäässä.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.
Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Fertilex Oy:n kanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Fertilex Oy suunnittelee munituskanalan laajennusta Laitilan kaupungin Nästin kylässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme