MessukeskusMessukeskus

Kirjallisuuden ja musiikin vuoropuhelu Helsingin Kirjamessuilla

Jaa

Helsingin Kirjamessuilla nähdään jotain ainutlaatuista. Kirjamessut on tilannut kolmelta taiteilijalta teoksen, joka perustuu kirjallisuuden ja musiikin vuoropuhelulle. Teoksen nimi on Koiran työ ja sen on luonnut Finlandia-palkittu kirjailija Pajtim Statovci sekä laulaja-lauluntekijät Samuli Putro ja Ringa Manner. Taiteilijat esittävät teoksen ainoastaan kerran lauantaina 30.10. klo 18.30 Helsingin Kirjamessuilla Messukeskuksessa.

Koiran työ -teoksen tekijät
Koiran työ -teoksen tekijät

Helsingin Kirjamessuilla halutaan luoda jotain täysin ainutlaatuista ja nostaa kirjamessujen kulttuurista arvoa. Kirjamessut muistuttaa kuuntelemisen, kunnioittamisen ja tasavertaisen keskustelun tärkeydestä.  Kirjamessujen teemana on tänä vuonna dialogi ja sitä käydään musiikin ja kirjallisuuden välillä teoksessa Koiran työ. Vuoropuhelu on teoksessa vahvasti esillä. Tarjolla on ainutlaatuinen kokemus, jonka voi kokea vain tulemalla kirjamessuille.

Koiran työ ottaa kantaa SOME-ilmiöön

Tekijät valikoituivat ajankohtaisista ja kiinnostavista taiteilijoista. Finlandia-palkittu kirjailija Pajtim Statovci on yksi kansainvälisestikin menestyneimmistä suomalaisista kirjailijoita, jolla on oma vahva ääni kirjoittajana. Laulaja-lauluntekijä Samuli Putro on jo vuosikymmeniä koskettanut suomalaisia tarinallisilla sanoituksillaan ja Ringa Manner on monilahjakkuus, joka tunnetaan Ruusut-yhtyestä ja The Hearing -sooloprojektista.  

”Sosiaalinen media on polarisoinut tapaamme keskustella, olla toistemme kanssa. Koiran työ -esitys kokoaa yhteen tästä ilmiöstä syntyneitä tunteita ja pyrkii käymään niiden kanssa dialogia. Pitääkö aina olla jotakin mieltä? Miten elää, jos ei tiedä tai osaa olla mitään mieltä?”, kertovat teoksesta taiteilijat yhdessä. ”Teoksessa kertojana on työhönsä leipiintynyt taiteilija, joka päättää ottaa koiran. Hän toivoo koirasta uutta alkua, sitä että hän voisi vihdoin luopua ihmissuhteiden ja taiteen tekemisen aiheuttamasta piinasta. Tarinan edetessä koirasta tulee hänelle vähän samantyyppinen projekti kuin yhdestä hänen taideteoksistaan, ja hän alkaa tuottaa koirastaan pakkomielteisesti somesisältöä. Yllättäen koira saa suosiota, jota hän ei ole koskaan osakseen saanut.”

Teosta on tehty yhteistyössä paljon keskustellen, nauraen ja toisiaan inspiroiden. Jokainen tekijä on saanut toteutettua itseään haluamallaan tavalla. Roolit olivat selkeät. Pajtim Statovci kirjoitti tekstin, johon Samuli Putro ja Ringa Manner loivat äänimaailman ja säestyksen. Prosessissa on ollut mukana myös nukketeatterintekijä Jonnakaisa Risto, äänisuunnittelija Karri Hyvärinen, valosuunnittelija Joakim Udd, teatterintekijä ja ohjaaja Akse Pettersson, jotka ovat olleet korvaamaton apu.


Kirjallisuus on läsnä musiikissa

”Kirjamessuilla eri taidemuodot kohtaavat. Ääni on äänikirjojen myötä tullut osaksi kirjallisuutta ja samalla äänen ja kirjallisuuden keskinäinen suhde on muuttunut.  Kirjallisuus on läsnä myös musiikissa. Teos Koiran työ on askel lähemmäksi uudenlaista yhteistyötä musiikin ja kirjallisuuden välillä”,  kertoo ohjelmajohtaja Ronja Salmi Helsingin Kirjamessuilta. ”Kirjamessuilla on potentiaalia kasvaa kulttuuritapahtumana entisestään ja musiikki on yksi suunta, mihin voimme kasvaa. Toivon että nyt luotu esitys on alku pidemmälle kehityssuunnalle jossa musiikki on läsnä ja messuilla nähdään vain sinne räätälöityjä ohjelmakokonaisuuksia." 

Koiran työ -teos on toteutettu Suomen Messusäätiön tuella. Kirjamessuilla on päivittäin dialogi-teemaan liittyviä Erätauko-keskusteluja, jotka toteutetaan yhteistyössä Erätauko-Säätiön kanssa.   

Helsingin Kirjamessut järjestetään 28.–31.10.2021 Messukeskuksessa Helsingissä. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut. Messuilla on myös Levymessut ja hyvien viinien äärelle kutsuva Viinikylä. Tapahtuma on avoinna torstaista lauantaihin 28.–30.10. klo 10-20 ja sunnuntaina 31.10. klo 10-18.

Liput ovelta ja tapahtuman aikana verkkokaupasta: aikuiset 20 e, lapset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset, ryhmälippu (min 10 hlö) 14 e/hlö, perhelippu 46 e, kokoaikaliput 36 e/26 e. Verkkokaupasta ostettu lippu oikeuttaa verkkosisällön katsomiseen.  Lippu vain verkko-ohjelmaan 10 e.
UUTTA: Sisäänkäynneiltä voi ostaa lipun myös liikunta- ja kulttuuriedulla.  
Liput ennakkoon edullisemmin verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com

Tapahtuma järjestetään nyt 21. kertaa. Viime vuonna tapahtuma toteutettiin verkossa.

Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Ronja Salmi, puh. 040 750 1019, ronja@ryovari.fi
liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila, puh. 050 387 0024, tanja.pasila@messukeskus.com

www.helsinginkirjamessut.fi

Kuvia Helsingin Kirjamessuilta http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Koiran työ -teoksen tekijät
Koiran työ -teoksen tekijät
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. Messukeskuksen tapahtumissa vieraili vuonna 2019 1,1 miljoonaa vierasta. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | www.messukeskus.com | #messukeskus | twitter.com/messukeskus 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, creates growth through encounters. We are the largest event organiser in Finland producing or hosting 50 exhibitions and one thousand meetings and congresses with 1,1 million visitors annually. We provide a perfect venue with 7 adaptable halls, 40 conference spaces, the 4,400-seater Amfi Hall auditorium, 21 restaurants, a fully renewed event hotel, and all event services, including live, virtual and hybrid events. | Messukeskus – A century in the centre of events | www.messukeskus.com | #messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Helsingin Caravan 2022 -messut esittelee trendikkäitä menopelejä3.12.2021 08:53:32 EET | Tiedote

Helsingin Caravan 2022 -messuilla esitellään uudet matkailuautot ja -vaunut. Samaan aikaan järjestettävillä Matkamessuilla pääsee tutustumaan kotimaan ja ulkomaiden kohteisiin ja tekemään matkasuunnitelmia. Ajoneuvomatkailun suosio on kasvanut huimasti viime vuosina. Tämä näkyy myös Caravan-messuilla, jossa tarjotaan tietoa ja tarinoita sekä kokeneille ajoneuvomatkailijoille, että vasta-alkajille. Caravan-messut järjestetään 21.–23.1.2022 Messukeskuksessa Helsingissä

PulPaper 2022 -tapahtuman start-up-yrityksille suunnattu kilpailu käynnistyi26.11.2021 14:03:33 EET | Tiedote

PulPaper 2022 -tapahtuman start-up-yrityksille suunnattuun kilpailuun voi nyt ilmoittautua. Kilpailu nostaa esiin uusia ja merkittäviä ratkaisuja metsäbiotalouden alalta ja voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön rahoittamalla 5000 euron PulPaper Awardilla. Kansainvälinen metsäteollisuuden ammattitapahtuma PulPaper 2022 järjestetään 29.–31.3.2022 Messukeskuksessa Helsingissä.

Kansainvälinen PulPaper 2022 rakentaa huomisen biotaloutta25.11.2021 10:07:12 EET | Tiedote

Metsäteollisuuden PulPaper 2022 -tapahtuman teemana on Building tomorrow’ bioeconomy. Alan ammattilaisille veloituksettomassa PulPaper-tapahtumassa järjestetään yritysten puheenvuoroja Future Squarella sekä PulPaper Conference ja Business Forum, jotka molemmat ovat maksullisia tilaisuuksia. Näyttelyalueella metsäteollisuuden yritykset kohtaavat asiakkaitaan ja esittelevät tuotteitaan. PulPaper 2022 järjestetään 29.–31.3.2022 Messukeskuksessa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme