Suomen kirjastoseura

Kirjastoalan palkinnot nuorelle sometähdelle ja kokeneelle ammattilaiselle

Jaa
Palkitut ovat Henriika Tulivirta Helsingistä ja Marja Huuhtanen Lahdesta.

Kirjastoala palkitsee tänä vuonna kaksi ammattilaista. Toisen palkinnon saa helsinkiläinen Henriika Tulivirta. Toinen palkittu on Lahdessa työskentelevä Marja Huuhtanen. Palkinnot jakaa Suomen kirjastoseura. Molemmat palkinnot ovat arvoltaan 500 euroa.

Nuori sometähti

Henriika Tulivirran ansiosta yhä useammat ihmiset ovat innostuneet lukemisesta, kirjallisuudesta ja kirjastoista. Tulivirta tekee lukemisesta helppoa ja madaltaa kynnystä tarttua kirjaan. Hänen työnsä on kirjaston ytimessä ja edistää tuoreella tavalla kirjaston perinteistä sivistystehtävää.

Tulivirta tuo esille kirjastotyön parhaita puolia ja innostaa esimerkillään alalle hakeutuvia nuoria. Hän tekee työtään innostuksella, joka säteilee laajasti ulospäin.

Tulivirta on työskennellyt erikoiskirjastovirkailijana Helsingin kaupunginkirjastossa lasten ja nuorten parissa. Tulivirta on tunnettu aktiivisesta työstään somekanavilla. Tällä hetkellä hän on suunnittelijana lasten ja nuorten kirjallisuutta yhteen kokoavassa kirjastojen verkkopalvelussa.

”Tuntuu tosi ihanalta. Tämä on valtava kunnianosoitus ja urani kohokohtia kirjastossa. Tämä on vähän kuin kirjastomaailman Oscar-palkinto. Palkinto viestittää samalla muille nuorille kirjastoalan työntekijöille, että intohimo työtä kohtaan on tärkeintä”, Henriika Tulivirta kertoo.

Tulivirta palkitaan Suomen kirjastoseuran Hilkka M. Kauppi -tunnustuspalkinnolla.           

Kokenut ammattilainen

Marja Huuhtanen palkitaan pitkän linjan työstään kirjastoalalla. Huuhtasen työpanos erityisesti Etelä-Karjalan alueen kirjastojen kehittämiselle on ollut innostava ja tavoitteellinen. Huuhtanen on vaikuttanut vahvasti siihen, että alueelle saatiin kuntien kirjastojen yhteenliittymä eli Heili-kimppa vuonna 2013.

Erityisesti sanataide ja lasten lukemaan innostaminen ovat tärkeitä Huuhtaselle. Hän on toiminut aktiivisesti Kirjoittajayhdistys Palttassa ja ideoinut monia lukemiseen innostavia kehityshankkeita.

Huuhtasen kirjastoura alkoi Imatralta vuonna 1989 ja hän on tehnyt merkittävän työuran Imatran kaupunginkirjastossa kirjastonhoitajana ja kirjastonjohtajana. Nyt Huuhtasen ura jatkuu Lahdessa lähikirjastopalvelujen palvelupäällikkönä.

”Olen yllättynyt. Tuntuu hyvältä ja kiitolliselta. Koen, että tämä kirjastoyhteisön tuki on arvokasta”, Huuhtanen sanoo.

Huuhtanen palkitaan Suomen kirjastoseuran Mikko Mäkelä -tunnustuspalkinnolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Henriika Tulivirta
Henriika Tulivirta
Lataa
Marja Huuhtanen
Marja Huuhtanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen kirjastoseura
Suomen kirjastoseura
Runeberginkatu 15 A 6
00100 HELSINKI

044 522 2941http://suomenkirjastoseura.fi

Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Kirjaston päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye