Suomen kirjastoseuraSuomen kirjastoseura

Kirjaston päivä Oodissa 19.3. - aiheina kirjastot ja demokratia

Jaa
Suomen kirjastoseuran Ääni lukemiselle -vaalikeskustelu tuo eturivin poliitikot kirjastoon.

Ääni lukemiselle -vaalikeskustelu järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa tiistaina 19.3. kello 15-16. Paikalla ovat muun muassa Maria OhisaloSilvia ModigKimmo Tiilikainen ja Pia Viitanen. Keskustelun juontaa Emmi Nuorgam.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

Oodin tapahtuma käynnistyy puolueiden kirjahaasteella, jossa kansanedustajat esittelevät omaa puoluettaan kuvaavan kirjan. Tapahtumassa selviää, miten eri puolueet linjaavat lukutaidosta, lukemisesta ja kirjastosta.

Tiistaina 19.3. vietetään samalla ensimmäistä kertaa Kirjaston päivää. Päivän aikana kirjastot järjestävät tapahtumia uusissa paikoissa, kuten kouluissa ja kauppakeskuksissa. Mukana on sata kirjastoa eri puolilta Suomea. Päivän tapahtumia löydät somesta tunnuksella #kirjastonpäivä

Oodin vaalikeskustelu on yksi tapahtumista. Keskustelun järjestäjä on Suomen kirjastoseura yhdessä Kuntaliiton kanssa.

Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno haluaa kirjastojen vaikuttavan yhteiskuntaan.

”Haastoimme kirjastot mukaan uuteen kampanjapäivään ja vastaanotto on ollut innostunut. Toivottavasti moni asiakas törmää tiistaina kirjastoon yllättävissä paikoissa.”

Lue lisää: Tätä et tiennyt kirjastosta. Kuusi yllättävää faktaa kirjastosta

Lisätietoja kirjastojen järjestämistä tapahtumista: Kirjaston päivän tapahtumia

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen kirjastoseura
Suomen kirjastoseura
Runeberginkatu 15 A 6
00100 HELSINKI

044 522 2941http://suomenkirjastoseura.fi

Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Lainan päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye