Kohonneet kustannukset ja pienempi rahoitus vähentävät päällystysmääriä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteillä

Valtion tieverkon päällystysmäärät Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ovat vaihdelleet viime vuosina 220–490 km välillä. Tämän vuoden arvioitu päällystysmäärä 130–150 km on pienin määrä 2000-luvulla. Vuonna 2022 alueella päällystettiin 240 km maanteitä. Lisäksi tehtiin erilaisia paikkauksia, kuivatuksen parantamisia ja ylläpidettiin tiemerkintöjä (liite).
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on päällystettyjä maanteitä noin 8300 km. Tämän vuoden päällystysmäärillä pyrimme pitämään vilkkaimman verkon kunnossa, mutta muulle verkolle tehtävät päällystykset ovat hyvin vähäisiä. Vähäinen päällystysmäärä lisää paikkauksien tarvetta. Tänä vuonna teemme paljon erityyppisiä koneellisia paikkauksia yhä laajemmalla osalla tieverkkoa. Tällä tavoin pyrimme pitämään maanteitä liikennettä tyydyttävässä kunnossa vähäisistä päällystysmääristä huolimatta.
Korjausvelka tiestöllä tulee kasvamaan tänä vuonna kaikista vilkkainta verkkoa lukuun ottamatta. Tämä tarkoittaa huonokuntoisten teiden määrän lisääntymistä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella vaadittaisiin vuosittain 400–500 km päällystysmääriä, jotta pystyttäisiin ylläpitämään tieverkon nykykuntoa ja korjausvelka ei kasvaisi.
Varsinaiset päällystystyöt käynnistyvät alueella toukokuun loppupuolella. Paikkaustöitä tehdään jatkuvasti ja pääsiäisen jälkeen aloitamme koneelliset paikkaukset suuremmissa määrin alueen eteläosasta alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tienpidon asiantuntija Ari Junkkari, puh. 0295 038 276
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Karjalan Pyhäjärven vesienhoitosuunnitelma ja Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma on valmistunut (Pohjois-Karjala, Kaakkois-Suomi)9.6.2023 11:16:22 EEST | Tiedote
Suunnitelma toimii laajana tietopakettina Pyhäjärven alueesta. Suunnitelmassa esitetään tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla Pyhäjärven erinomainen ekologinen tila ja suojeluarvot voidaan turvata jatkossakin.
Avustuksia yhteisen arvokkaan rakennusperintömme hoitoon 241 000 euroa (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2023 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon 241 000 euroa ja lisäksi saariston ympäristön hoitoon 55 220 euroa.
Bussiliikenteeseen muutoksia kesäkauden alussa (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)6.6.2023 08:57:20 EEST | Tiedote
Joukkoliikenteeseen osoitettujen määrärahojen väheneminen pakottaa ELY-keskuksen supistamaan vuorotarjontaa maaseutuliikenteessä. Kertalippujen asiakashintoja on korotettu noin 10 % kesäkauden alusta.
Valtatien 8 Vaasa - Oulu tavoitetila vuodelle 2040 muodostettu (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa)2.6.2023 13:36:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukset yhdessä Väyläviraston kanssa ovat muodostaneet tavoitetilan Vaasan ja Oulun väliselle osuudelle valtatietä 8. Näkemystä tavoitetilasta tarvitaan, sillä tätä 304 kilometriä pitkää yhteysväliä tullaan kehittämään jaksoittain usean vuoden aikana.
Koillismaan kuntien välillä ajetaan joukkoliikennettä myös kesällä (Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa)2.6.2023 09:53:43 EEST | Tiedote
Koulujen kesäloman alkamisesta huolimatta Kajaanin ja Kuusamon sekä Kemijärven ja Kuusamon välinen joukkoliikenne jatkuu. Lisäksi Kuusamon ja Oulun välillä käynnistyy kokonaan uusia linja-autovuoroja 5.6.2023 alkaen. Sen sijaan muilla reiteillä ajettuja vuoroja lakkaa vähäisten matkustajamäärien vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme