Koirat pidettävä kytkettyinä luonnon varjelemiseksi
Eläimillä on lisääntymisaika. Nisäkkäillä on pienet poikaset huolettavanaan ja linnut hautovat pesillä. Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.
- Irrallaan luonnossa juoksenteleva koira tai kissa voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua linnun pesä tai poikue. Nisäkkäiden poikaset ovat myös suuressa vaarassa, erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. päivään saakka. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.
Lain säädökset koskevat kaikenrotuisia koiria. Poikkeuksena kieltoon ovat viranomaistehtävät, viittä kuukautta nuorempi koira tai kun esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella.
- Myös vesillä lomailevan tulee pitää koira tai kissa kiinni rantauduttaessa. Vesilintujen suosimille luodoille tai saariin rantautumista on syytä välttää, sillä irrallaan liikkuva lemmikki voi aiheuttaa ikävää tuhoa luonnon ”lastenkammarissa”, Svensberg sanoo.
Metsästyslaki antaa mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. Tämän kouluttamisen on kuitenkin tapahduttava riistattomalla alueella, esimerkiksi kentällä tai avoimella pellolla. Käytännössä tämä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai noutokoulutusta. Maastossa liikuttaessa koira on pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä.
Lain mukaan koiran on oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Ulkoilutettaessa kytkemätöntä koiraa sen on oltava lähietäisyydellä täydellisesti ohjaajansa hallinnassa. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira ei saa olla koskaan irti toisen maalla.
Myös kissan irtipito ilman valvontaa omistajan ja haltijan pihapiirin ulkopuolella on kielletty, eikä lupaa siihen voi antaa. Jos kissa poistuu pihapiiristä ilman valvontaa, se on heitteillä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko SvensbergErikoissuunnittelija
Puh:029 431 2108marko.svensberg@riista.fiTietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Antalet dispenser för björn minskade ytterligare2.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Finlands viltcentral har beviljat 106 dispenser för jakt på björn i stamvårdande syfte. Det är 91 dispenser färre än år 2022. Dispenserna har riktats till de områden där förutsättningarna för jakt med stöd av dispens uppfylls.
Karhun poikkeuslupamäärä pieneni edelleen2.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt 106 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on 91 lupaa vuotta 2022 vähemmän. Luvat on kohdennettu alueille, joissa poikkeuspyynnin edellytykset täyttyivät.
Följ livesändning från våtmarkerna22.5.2023 12:15:00 EEST | Tiedote
Tre kameror utplacerade i Norra Savolax och Österbotten sänder direkt och visar livet på våtmarker som har restaurerats inom SOTKA-projektet. Man kan följa sändningarna via den förnyade webbplatsen kosteikko.fi.
Seuraa suoraa lähetystä kosteikoilta22.5.2023 12:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savoon ja Pohjanmaalle viritetyt kolme kameraa seuraavat suorana lähetyksenä elämää SOTKA-hankkeessa kunnostetuilla kosteikoilla. Lähetyksiä voi seurata uudistetulta kosteikko.fi-sivustolta.
Håll hunden i koppel för att skydda naturen15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
I naturen pågår just nu en känslig tid. För att skydda de vilda djuren när de får sina ungar ska hundar och katter hållas i koppel och dressyr ska ske utan att viltet störs.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme