Kokkolan Chydenius-seminaari etsii ratkaisuja työvoima- ja osaajapulaan

– Tänä vuonna aiheenamme on työelämän tekijä- ja osaajapula, jota lähestymme seminaarissa mahdollisimman ratkaisukeskeisesti. Haastamme jokaisen puhujan esittämään konkreettisia ratkaisuja tai jakamaan onnistuneita kokemuksia tähän valtakunnalliseen ja myös alueelliseen ongelmaan, sanoo Anders Chydenius -säätiön asiamies Anu Rantamäki.
Kokkolan Chydenius-seminaari järjestetään nyt 15:sta kertaa. Tänäkin vuonna sisällön suuntia ammennetaan Anders Chydeniuksen teoista ja kirjoituksista.
– Työvoiman vapaa liikkuvuus kuului niihin asioihin, joita hän halusi edistää, kertoo Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Björn Vikström.
E2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila esittelee tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin, miten Suomeen saadaan kansainvälisiä osaajia. Anders Chydenius-säätiön hallituksen puheenjohtaja Björn Vikström tuo keskusteluun suvaitsevaisuuden ja vuorovaikutuksen näkökulman. Rehtori Minna Martikainen esittelee Vaasan yliopiston ratkaisuja osaajapulaan. Keskustelua johtaa Tiina Ojutkangas Hilla Group -konsernilta.
Seminaarin ensimmäisen puoliskon päättää paneelikeskustelu ”Kansainvälisten osaajien kokemuksia Kokkolasta”. Keskustelua vetää Francesca Cucinotta, kansainvälisten asioiden johtaja Centria-ammattikorkeakoululta. Keskustelijoina ja kokemuksia jakamassa opiskelija Fabrice Awa ja kv-asettautumispalveluiden asiantuntija Sofia Behluli.
Toisen puoliskon aluksi Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen valottaa, miten puuttuva työvoima vaikuttaa talouden kasvumahdollisuuksiin, hyvinvointivaltion rahoitukseen ja eläkejärjestelmän kestävyyteen. Kansanedustaja Janne Jukkola tuo kommenttipuheenvuorossaan tilaisuuteen eduskunnan terveiset. Lopuksi saamme kuulla miten Osuuskauppa KPO on kohdannut työvoima- ja osaajapulan, kun matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Riku Asukas kertoo yrityksen toimintatavoista.
Tilaisuuden avaa Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila ja päätössanat pitää Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Marko Aittola. Seminaarin pääjärjestäjinä ovat Kokkolan kaupunki, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Anders Chydenius -säätiö. Kumppaneita ovat Osuuskauppa KPO, Keski-Pohjanmaan Osuuspankki, Hilla Group ja Pohjanmaan kauppakamari ja tänä vuonna myös Vaasan yliopistosäätiö ja Vaasan yliopistoseura.
Seminaari on avoin ja maksuton kaikille. Ilmoittautumisia pyydetään 27.6. mennessä osoitteessa www.chydenius.fi/seminaari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu RantamäkiViestintäsuunnittelijaKokkolan yliopistokeskus Chydenius
Puh:+358408247012anu.m.rantamaki@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
FORTHEM-verkoston rehtorineuvosto kokoustaa Jyväskylän yliopistossa 5.-6.6.20232.6.2023 12:27:24 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto isännöi historian ensimmäistä FORTHEM Presidency –rehtorineuvoston kokousta Jyväskylä 5.-6.6.2023.
Väitöstutkimus kokoaa yhteen pedagogisia ratkaisuja kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen tueksi2.6.2023 11:02:13 EEST | Tiedote
KM Lauri Räty tarkasteli väitöstutkimuksessaan kehitysvammaisten oppilaiden opetukseen liittyviä pedagogisia ratkaisuja. Tarkastelun kohteena olivat kansainvälisiset tutkimusartikkelit, suomalaisten opettajien kirjoittamat oppilaiden henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevat asiakirjat (HOJKS) sekä yhden perusopetuksen pienryhmän oppituntien videotallenteet.
Vaihdevuodet lisäävät kehon rasvaa, aktiivisuus hidastaa muutosta2.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta osoittaa, että vaihdevuosien siirtymävaihe on yhteydessä kehon rasvoittumiseen ja lihasmassan vähenemiseen. Kehonkoostumuksen muutosta voi hidastaa olemalla fyysisesti aktiivinen ja syömällä terveellisesti.
Jyväskylän yliopisto nousi kestävän kehityksen arvioinnissa: maailman kärkeä ilmastotekojen saralla1.6.2023 14:08:57 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui nousi juuri julkaistussa yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kestävyyttä ja vastuullisuutta mittaavassa kansainvälisessä THE Impact -arvioinnissa välille 301-400. Vuonna 2022 yliopisto sijoittui välille 401-600.
Akatemialta Jyväskylän yliopistoon seitsemän hankerahoitusta kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen – yhteissumma lähes kolme miljoonaa1.6.2023 01:01:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on osoittanut Jyväskylän yliopistoon kaikkiaan seitsemän uutta akatemiahankerahoitusta. Monissa hankkeissa on mukana vahvaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme