Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen yhteishaussa rikottiin ennätyksiä
2.4.2020 15:29:35 EEST | Jyväskylän yliopisto | Uutinen

Liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelman vetäjä, yliopistonlehtori Jenni Kantola iloitsee hyvästä tuloksesta. –Ohjelman profiili on ainutlaatuinen Suomessa: työssäkäyville suunnattu kauppatieteen maisterin -tutkinto, jossa opetus toteutetaan monimuoto-opetuksena. perustelee hän suosion syitä. –Ohjelmassa lähestytään liiketoiminnan kehittämistä laaja-alaisesti strategisen johtamisen, henkilöstöjohtamisen ja vastuullisuuden näkökulmista. Vahvuutenamme ovat alan vaikutusvaltaisimmat luennoitsijat mm. henkilöstöjohtamisen professori Riitta Viitala.
Koulutuspäällikkö Paula Kiviselle suuri hakijamäärä ei tullut ihan täytenä yllätyksenä.–Ohjelma toteutetaan nyt toista kertaa ja kiinnostus on ollut suurta vuosien aikana. Tiivis yhteisöllisyys vuosikurssilaisten kesken ja vahva sitoutuminen opintoihin ja positiivinen palaute on myös toiminut osaltaan sanansaattajana. Hakijamäärää osattiin hiukan ennakoida ja aloituspaikkojen määrää nostettiin 25:stä 35:een.
Yhteishaussa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston alaiset sosiaalityön ja tietotekniikan maisteriohjelmat sekä Oulun yliopiston alainen Kemian maisteriohjelma. Kemian maisterikoulutuksen hakijamäärä nousi, kun taas sosiaalityön ja tietotekniikan hakijamäärät jäivät vähän viime vuodesta, mutta säilyivät edelleen hyvällä tasolla.
–Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen maisteriohjelmat ovat hyvin opiskelijalähtöisiä ja yksilöllinen opinto-ohjaus on tärkeässä osassa, yliopistokeskuksen vt. johtaja Ismo Hakala selittää maisteriohjelmien suosiota. –Keskeisessä roolissa on tietysti myös paikallisen elinkeinoelämän tuki ja koulutusmyönteisyys ja halu näyttäytyä aktiivisena korkeakoulutoimijana kansallisella kentällä yliopistokeskuksen myötä. On hienoa nähdä että yliopistokeskuksen henkilökunnan pitkäjänteinen, innovatiivinen ja ketterä työ sujuvan aikuisopintomallin luomiseksi tuottaa tulosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kauppatieteen maisteriohjelma:
Jenni Kantola, jenni.kantola@chydenius.fi, +358 29 449 8502
Paula Kivinen, paula.kivinen@chydenius.fi, +358 40 5148 751
Sosiaalityön maisteriohjelma
Aila-Leena Matthies, aila-leena.matthies@chydenius.fi, +358 40 7422 199
Tietotekniikan maisteriohjelma
Ismo Hakala, ismo.hakala@chydenius.fi, +358 40 7518 089
Kemian maisteriohjelma
Ulla Lassi, ulla.lassi@chydenius.fi, +358 40 0294 090
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Joni Borgström Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajaksi6.11.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Joni Borgström on aloittanut Jyväskylän yliopiston perustaman sijoitusyhtiö Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajana 1.11.2026. Unifund sijoittaa varhaisen vaiheen yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu Jyväskylän yliopiston tutkimuksen tai osaamisen hyödyntämiseen.
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




