Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Koko Uudenmaan kokoontumisrajoitukset lievenevät huomenna – 2 metrin turvavälivelvoitteesta ja pääkaupunkiseudun lohkovaatimuksesta luovutaan, sisätilaisuuksiin voi ottaa väkeä enintään 50 % kapasiteetista

Jaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti. Lauantaista 4.9.2021 alkaen sisätiloissakaan järjestetyissä yleisötilaisuuksissa ei tarvitse taata yleisölle 2 metrin turvavälejä, jos terveysturvallisuus voidaan varmistaa tilojen riittävällä väljyydellä ja muilla keinoilla. Pääkaupunkiseudulta kumotaan myös velvoite jakaa tapahtumien yleisö lohkoihin ja yleisesti asiakas- ja yleisötiloja koskenut turvavälivelvoite.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 3.9.2021 päätöksen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaman alueellisen koronakoordinaatioryhmän tilannearvion mukaisesti. Myös pääkaupunkiseudun vastaava ryhmä suositteli rajoitusten lieventämistä tiistaisessa kokouksessaan.

Epidemiatilanne kuormittaa yhä Uudenmaan terveydenhuoltoa, mutta tilanne on sairaanhoitopiirin arvion mukaan kuitenkin muuttunut niin, että kokoontumisrajoituksia voidaan lieventää. Etelä-Suomen aluehallintovirasto poistaa koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti kategorisen kahden metrin turvavälivelvoitteen sisällä järjestetyistä tilaisuuksista. Lisäksi virasto kumoaa pääkaupunkiseudulla voimassa olevan velvoitteen yleisön jakamisesta lohkoihin tapahtumissa ja asiakas- ja yleisötiloja koskevan ns. turvavälipäätöksen. Esimerkiksi harrastustilojen käytössä ei siis jatkossa tarvitse varmistaa, että osallistujat voivat säilyttää toisiinsa kahden metrin turvavälin.

Terveysturvallisuus on varmistettava mm. rajoittamalla tilaisuuksien osallistujamäärää puoleen tilan kapasiteetista, ehkäisemällä tungoksia ja ohjeistamalla asiakkaita

Uuden päätöksen mukaan sisätiloissa yli kymmenen hengen tilaisuuksissa voi olla enintään 50 % muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä tai käytettävissä olevien istuma- tai seisomapaikkojen määrästä. Tällä saadaan tiloihin väljyyttä ja vältetään osaltaan ruuhkien ja tungosten syntymistä. Ulkotiloissa osallistujamäärää ei ole rajoitettu, mutta yli 50 hengen tilaisuuksien järjestäjän täytyy varmistaa, että osallistujat voivat välttää fyysisen kontaktin toisiinsa.

Yli 10 hengen sisätilaisuuksissa ja yli 50 hengen ulkotilaisuuksissa täytyy lisäksi noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta hygieniakäytännöistä. Ohjeessa painotetaan mm. maskin käytön tärkeyttä sekä järjestäjän antamia ohjeita osallistujille äänen käytön ja ruuhkatilanteiden välttämiseen.

”On erittäin tärkeää, että kokoontumisissa ja ylipäänsä toiminnassa, jossa ihmisiä on pidemmän aikaa samassa tilassa, huomioidaan edelleen terveysturvallisuus”, muistuttaa aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Saamiemme asiantuntija-arvioiden mukaan kahden metrin turvavälit eivät ole enää välttämättömiä sisälläkään, mutta tilaisuuden järjestäjän täytyy yhä vähentää tartuntojen leviämisen riskiä esimerkiksi ohjeistamalla asiakkaita ja järjestämällä asiakaspaikat tai asiakkaiden oleskelu mahdollisimman väljästi. Toki myös jokaisella osallistujalla on vastuu käyttäytyä järjestäjän antamien ohjeiden mukaisesti, esimerkiksi käyttää maskia.”

Lisäksi niin tilaisuuksien järjestäjiä kuin laajasti erilaisista asiakas- ja yleisötiloista vastaavia toimijoita velvoittavat tartuntatautilain yleiset hygieniavaatimukset.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tulee voimaan lauantaina 4.9.2021 ja on voimassa 30.9.2021 asti. Aluehallintovirasto seuraa tilannetta jatkuvasti yhdessä alueellisen koronakoordinaatioryhmän kanssa ja tarvittaessa muuttaa rajoituksia uusilla päätöksillä tai kumoaa rajoituspäätökset, jos ne eivät enää ole välttämättömiä. Kunnat voivat määrätä omille alueilleen tiukempia rajoituksia kuin aluehallintoviraston päätöksillä on määrätty, jos se on paikallisen epidemiatilanteen vuoksi välttämätöntä.

Tilojen käyttöä koskevat lain yleiset hygieniavaatimukset ovat voimassa koko Suomessa

Tartuntatautilain pykälässä 58 c määritellään yleiset hygieniavaatimukset, joita laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on noudatettava:

  • asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen
  • asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytäntöjä koskevat toimintaohjeet
  • tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan
  • asiakkaiden ja osallistujien oleskelu järjestetään sillä tavoin väljästi kuin se on mahdollista toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.

Lain hygieniavaatimukset ovat voimassa ilman erillisiä viranomaispäätöksiä koko Suomessa erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa, kuten kaupoissa, kauppakeskuksissa, liikunta- ja harrastustiloissa, museoissa, teattereissa ja kirjastoissa. Tällä hetkellä vaatimukset ovat voimassa vuoden 2021 loppuun asti. Ravintoloita koskevat omat velvoitteensa, jotka vastaavat edellä lueteltuja vaatimuksia.

Aluehallintovirasto seuraa tartuntatautilain suunnitteilla olevan muutoksen tilannetta ja tekee tarvittaessa uusia päätöksiä lain ja epidemiatilanteen mukaisesti. Myös hallituksen strategia ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjaus huomioidaan yhteensovittaen alueellisen tilanteen ja sairaanhoitopiirin asiantuntija-arvion kanssa.

LISÄTIETOJA

MEDIALLE

aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564
ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592

(lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunta: Poikkeusoloissa luotettavan ja selkeän mediaviestinnän merkitys on keskeinen – rokotuskattavuuden nousua edesautettava kaikin keinoin20.9.2021 16:00:00 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 16.9.2021. Kokouksessa päivitettiin alueen tilannekuva koronan ja muiden ajankohtaisten havaintojen osalta. Yleisradion turvallisuuspäällikkö Jyrki Guttorm kertoi valmiustoimikunnalle Ylen roolista poikkeusolojen viestinnän varmistajana.

Beredskapskommittén i Västra och Inre Finland: Tillförlitlig och tydlig mediekommunikation är av central betydelse under undantagsförhållanden – en ökning av vaccinationernas omfattning ska främjas på alla sätt20.9.2021 16:00:00 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde 16.9.2021. Under mötet uppdaterades den regionala lägesbilden beträffande coronan och andra aktuella observationer. Rundradions säkerhetschef Jyrki Guttorm berättade för beredskapskommittén om Yles roll som kommunikatör under undantagsförhållandena.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi Tampereen kaupungin turvaamaan Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidon asiakasturvallisuuden ja laadun välittömästi20.9.2021 15:18:09 EEST | Tiedote

Määräyksen lisäksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi 17.9.2021 kotihoidon epäkohdista huomautuksen Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnalle sekä kotihoidon toiminnasta vastaaville johtaville viranhaltijoille vastaisen toiminnan varalle. Aluehallintovirasto jatkaa alueiden kotihoidon valvontaa ja tekee asiasta myöhemmin lisäselvityspyynnön Tampereen kaupungille.

Yhteistyökokous lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen hoitoon pääsyn varmistamiseksi Kuopiossa - aluehallintovirasto jatkaa valvontaa20.9.2021 13:20:12 EEST | Tiedote

Itä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyökokouksen Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kanssa lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saattamiseksi lain edellyttämälle tasolle. Yhteistyössä palvelujen järjestämiseksi Kuopion kaupungin ja sairaanhoitopiirin välillä on ollut merkittäviä ongelmia, ja hoitoon pääsyssä on ollut pitkiä viiveitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme