Kokoomuksen Grahn-Laasonen: budjettiriihestä kaivataan kasvua kiihdyttäviä päätöksiä
30.8.2022 10:45:40 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen kannustaa hallitusta tekemään keskiviikkona alkavassa budjettiriihessä uusia päätöksiä talouskasvun vauhdittamiseksi. Grahn-Laasonen muistuttaa, että eri ennusteiden mukaan Suomen talouden potentiaalin kasvu jää pahasti jälkeen läheisistä verrokkimaista.
“Hallitus on rakentanut talouspolitiikkansa linjan pitkälti olettaen, että talouden kasvu kuittaa lisävelkaantumisen. Nyt kuitenkin keskipitkän aikavälin näkymät eri ennustelaitoksilla ovat hyvinkin heikot. Hallitukselta odotetaan rakenteellisia uudistuksia, jotka todella kirittävät taloutta kasvu-uralle”, Grahn-Laasonen sanoo.
Grahn-Laasosen mukaan keskeiset vaadittavat päätökset liittyvät yritysten toimintaympäristön kehittämiseen. Jo tunnistettuja pullonkauloja pitäisi purkaa mahdollisimman nopeasti.
”Investointien luvitusta tulee nopeuttaa. Lisäksi on purettava työllistämisen esteitä ja tehtävä työn tarjontaa lisääviä uudistuksia. Osaajapula on niin akuutti, että kansainvälisen rekrytoinnin ja työperäisen maahanmuuton prosessit on vihdoin saatava toimimaan”, Grahn-Laasonen listaa.
Grahn-Laasosen mukaan jo sovitut toimenpiteet osaamistason nostamisesta ja panostuksista tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat tarpeellisia. Hän kuitenkin muistuttaa, että vaikutus tulee hitaasti.
“Meidän on kannustettava kotimaisia yrityksiä kasvuun ja saatava lisää ulkomaisia investointeja Suomeen nyt”, Grahn-Laasonen sanoo.
“Hallitus ei ole tehnyt juuri mitään yritysten toimintaympäristöä parantavia uudistuksia kautensa aikana. Monessa suhteessa suunta on ollut jopa täysin väärä. Nyt pitäisi luoda uskoa tulevaan kasvuun ja ottaa näkyviä askeleita investointien vauhdittamiseksi ja julkisen talouden kuntoon laittamiseksi, jotta yrityksissä on uskoa luoda uutta ja työllistää”, Grahn-Laasonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanni Grahn-LaasonenKansanedustaja
Talousvaliokunnan puheenjohtaja (Hämeen vaalipiiri)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: Itä-Suomea ei ole hylätty – päätöksiä valmistellaan kevään aikana21.2.2026 17:13:38 EET | Tiedote
Torstain kyselytunnilla käytiin keskustelua Itä-Suomen tilanteesta ja mahdollisista erityistalousalueista. Ministeri Purran lausunnoista on syntynyt tulkintoja, joiden mukaan hallitus olisi luopumassa erityistalousalueiden edistämisestä.
Kokoomuksen Wallinheimo: Oppositio yrittää sumuttaa alkoholilakia käsiteltäessä21.2.2026 14:12:58 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun johdolla väittävät, että hallitus olisi vapauttamassa hallitsemattomasti rajat ylittävää alkoholin myyntiä. Oppositioedustajat väittävät, että hallitus voisi rajoittaa alkoholin etämyyntiä Suomeen muista EU-maista tietyn prosenttimäärän perusteella. Tällöin EU-jäsenmaiden lainsäädännössä voisi esimerkiksi suosia tiettyjä kotimaisia valmistajia.
Kokoomuksen Limnell: Tekoäly muuttaa vaalihäirinnän luonteen – Suomen varauduttava ennakoiden21.2.2026 11:07:57 EET | Tiedote
Suomen on varauduttava tekoälyyn perustuvaan vaalihäirintään hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja, arvioi kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell. Hänen mukaansa tekoälyn nopea kehitys voi mahdollistaa aiempaa laajamittaisemman vaikuttamisen vaalien luotettavuuteen ja yhteiskunnalliseen luottamukseen.
Kokoomuksen Kaleva: Sulfaatin päätymistä vesistöihin on hillittävä lainsäädännöllä20.2.2026 13:14:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva vaatii, että sulfaatin päätymistä vesistöön hillitään lainsäädäntöä täsmentämällä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sulfaatti lisätään valtioneuvoston asetukseen ympäristölle haitalliseksi aineeksi ja siihen liittyville päästöille määritellään kansalliset raja-arvot.
Kokoomuksen Kopra: Itä-Suomea ei ole hylätty – nyt on aika tehdä ratkaisuja, jotka kääntävät suunnan20.2.2026 12:57:50 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän lappeenrantalainen puheenjohtaja Jukka Kopra torjuu väitteet Itä-Suomen hylkäämisestä ja painottaa, että hallitus tulee käsittelemään ratkaisuja alueen vahvistamiseksi. Hänen mukaansa yhtään esitystä ei ole hylätty. ”Nyt on aika edetä päätöksiin”, Kopra sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme