Kokoomuksen Häkkänen tyrmää SDP:n veronkorotusohjelman

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen tyrmää pääministeripuolue SDP:n talouspoliittisen ohjelman veronkorotuslinjan.
“Suomi tarvitsee työntekoa ja talouskasvua, ei velkaa ja veronkorotuksia. SDP:n esittämä miljardien veronkorotusohjelma olisi suurta myrkkyä talouskasvulle ja työllisyydelle, joiden varaan puolue on laskenut koko talouspoliittisen linjansa. SDP:n linja on sisäisesti ritiriitainen”, Häkkänen sanoo.
“Ei ole olemassa sellaisia veronkorotuksia, jotka eivät osuisi suomalaisiin palkansaajiin, eläkeläisiin ja yrityksiin. On suomalaisten sumuttamista väittää muuta. Veronkorotusten tie on kylmä tie. Miljardiluokan veronkorotukset suomalaisille yrityksille johtaisivat väistämättä työpaikkojen menettämiseen. Yrittäjyyden kannusteita tulee parantaa, eikä heikentää”, Häkkänen sanoo.
Häkkänen toivoo SDP:ltä paluuta pääministeri Paavo Lipposen aikaan. Häkkäsen mukaan puolue näki tuolloin vastuullisen taloudenpidon, työnteon ja työn verotuksen keventämisen arvon.
“Kun lukee Lipposen SDP:n vaaliohjelmia vuosilta 1995, 1999 ja 2003, ei SDP:tä tunnista samaksi puolueeksi. Lipposen kaudella SDP puolusti palkansaajaa ja kannatti työn verotuksen keventämistä julkisen talouden tasapainottamisen rinnalla. Tuolloin puolue julisti isoon ääneen, että vain työtä tekemällä pelastetaan hyvinvointiyhteiskunta”, Häkkänen sanoo.
“Nyt SDP flirttailee velkaantumisen jatkamisella, miljardiluokan veronkorotuksilla ja downshiftauksella eli työnteon vähentämisellä. SDP:n puheenjohtajina Lipponen ja Marin ovat kuin yö ja päivä”, Häkkänen sanoo.
“Edeltävät sukupolvet ovat työllään rakentaneet Suomesta sivistyneen, hyvinvoivan ja vauraan yhteiskunnan. Meillä on velvollisuus pitää huoli siitä, että Suomi on yhtä hyvä maa lapsillemme ja heidän lapsilleen. Nyt on oikea aika työnteon kunnianpalautukselle”, Häkkänen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti HäkkänenPuolueen varapuheenjohtaja
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja (Kaakkois-Suomen vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Sari Sarkomaa sairauslomalle24.5.2023 08:41:20 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa jää sairauslomalle rintasyövän hoidon vuoksi.
Kokoomuksen Tere Sammallahden vappupuhe1.5.2023 19:52:48 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tere Sammallahti puhui vappupäivänä Espoossa.
Kokoomuksen Mykkänen: Hallituksen on löydettävä ratkaisu velkakierteen katkaisuun27.4.2023 14:17:18 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on tyytyväinen käytyihin hallitustunnusteluihin. Eduskuntaryhmä lähtee hallitustunnustelija Petteri Orpon esityksen mukaisesti muodostamaan hallitusta Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kanssa. Hallitusneuvottelut alkavat Säätytalolla 2.5.2023.
Kokoomus esittää eduskunnan puhemieheksi Petteri Orpoa11.4.2023 10:33:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan puhemieheksi on Petteri Orpo. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Kai Mykkänen.
Kokoomus Risikko: Hallitus jarruttaa hoitojonojen lyhentämistä1.4.2023 15:43:25 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko sanoo, että Sanna Marinin hallitus on pidentänyt hoitojonoja ja viivytellyt ihmisten hoitoon pääsemistä leikkaamalla Kela-korvausta. Risikko vaatii leikkauksen perumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme