Kokoomuksen Heinonen ja Kopra: Jalkaväkimiinat olisivat tehokas puolustuksellinen ase Suomelle
2.2.2023 13:41:23 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustajat ja puolustusvaliokunnan jäsenet Timo Heinonen ja Jukka Kopra toteavat, että kokoomuksen puoluekokouspäätös vuodelta 2014 Suomen eroamiseksi Ottawan sopimuksesta on voimassa.
"Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut Suomen turvallisuusympäristöä pitkäkestoisesti. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehtävä on ehkäistä maamme joutuminen kriisitilanteisiin ja sotilaallisten toimien kohteeksi. Uskottavan puolustuskyvyn on kehityttävä ja vastattava uusiin turvallisuushaasteisiin. Jalkaväkimiinojen sallimisella olisi ehdoton mahdollista hyökkääjää psykologisesti hidastava vaikutus", Heinonen sanoo.
Suomen valmiusvarastoissa on merkittävä määrä panssarimiinoja ja muuta suluttamiseen käytettävää suorituskykyä. Jalkaväkimiinoista luopumisen yhteydessä menetettyä suorituskykyä on korvattu varsin monipuolisesti.
"Puolustusvaliokunta toteaa lausunnossaan olevan selvää, ettei mikään uusi järjestelmä voi kokonaan korvata jalkaväkimiinoilla aikaan saatavaa miinakauhua. Suomen aluepuolustus ja puolustusvoimien aluejoukot on kyettävä vahvistamaan yllätyksellisten kriisien ja konfliktien varalle jo rauhan aikana", Kopra sanoo.
Maailma muuttuu yhä epävakaammaksi ja Suomi sijaitsee geostrategisesti merkittävällä alueella, johon kansainväliset jännitteet heijastuvat.
"Merkkejä jännitteiden katoamisesta ei ole näköpiirissä. Tulee muistaa, että Suomea puolustaa aina lopun viimein Suomi itse. Puolustusvoimien rakenteessa tulisi ottaa huomioon seikat, joilla Suomen maanpuolustuskyky kyetään turvaamaan sekä itsenäisesti että tulevaisuudessa yhdessä puolustusliitto Natossa", Heinonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Kaakkois-Suomen vaalipiiri)
Timo HeinonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava valtiovarainvaliokunnassa (Hämeen vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Neurokirjon ihmisten syrjintään puututtava – työnantajilta vaadittava kirjallinen selvitys6.11.2026 09:02:21 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää konkreettisia toimia neurokirjon ihmisten työllistymisen helpottamiseksi ja työelämässä koetun syrjinnän ehkäisemiseksi. Lääkärikansanedustaja Maaret Castrénin johdolla valmistellussa julkaisussa ehdotetaan muun muassa työnhakijoiden oikeusturvan vahvistamista ja työnantajien velvollisuuksien täsmentämistä. Castrénin mukaan Suomessa hukataan valtavasti osaamista, kun työelämä ei huomioi erilaisia tapoja ajatella ja tehdä työtä.
Kokoomuksen Sammallahti: Suomalaisilla pitää olla oikeus ansaita lisätuloja omalla asunnollaan5.11.2026 15:07:50 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti pitää ympäristövaliokunnan tänään hyväksymää lyhytvuokrausta koskevaa mietintöä tärkeänä asunnonomistajien oikeuksien ja naapureiden asumisrauhan kannalta. Uudistuksen tavoitteena on, että suomalaiset tietävät nykyistä paremmin, milloin ja millä ehdoilla asuntoa saa lyhytvuokrata.
Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n – "Suomi hoitaa asiansa"5.11.2026 14:38:26 EET | Tiedote
Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.
Kokoomuksen Kilpi: Markkinaehtoisten maakuntalentojen paluu on voitto koko Suomelle4.11.2026 12:24:12 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Marko Kilpi iloitsee Finnairin päätöksestä aloittaa kaupalliset lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan. Lennot alkavat helmikuun 2028 lopussa, kun valtion nykyinen ostoliikennekausi päättyy.
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme