Kokoomuksen Kauma: Peruskouluihin tarvitaan työrauha!
14.1.2023 11:05:53 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Oppimistulokset näkyvät huolestuttavasti lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan osaamisen heikentymisenä sekä laskeneina Pisa-tuloksina. Kauman mukaan syitä on useita ja niiden korjaaminen vaatii rohkeita päätöksiä päättäjiltä.
”Työrauhaa tarvitaan. Niin luokkien sisälle kuin myös opettajien työhön”, Kauma sanoo.
”Yksi erityisen suuri haaste työrauhan kannalta on inkluusio eli se, ettei erityistä tukea tarvitsevia oppilaita enää ole omissa erityisluokissaan vaan he osallistuvat yleisopetukseen. Tavoite on hyvä, muttei liian puhdasoppisesti toteutettuna toimi käytännössä. Tarvittaisiiin niin suuri määrä lisäresursseja, ettei sellaisia vain ole. Opettajan työajasta valtaosa saattaa mennä muutaman oppilaan auttamiseen ja muu luokka jää vähemmälle. Erityisluokkia ja tasoryhmiä tarvitaan", Kauma sanoo.
Ongelmana on Kauman mukaan myös jatkuva puhelinten näprääminen.
”Opettajilla pitää olla nykyistä laajemmat valtuudet poistaa puhelimet oppituntien ajaksi ja yleensäkin pitää kuria ja järjestystä luokassa”, Kauma sanoo.
Kauman mukaan ttarvitsevat myös opettajat. Koulujärjestelmässä on muutaman vuoden välein toteutettu suuria uudistuksia, ennen kuin on nähty, mitä tulokset ovat.
”Esimerkiksi se, kuinka hyvin kirjoista luopuminen ja siirtyminen digimateriaaliksi on toiminut käytännössä, vaatisi kriittistä tarkastelua”, Kauma sanoo.
Kauma huomauttaa, että kun perusrahoitusta on vuosien aikana vähennetty, koulut ovat joutuneet käyttämään aikaa hankerahoitusten hakemiseen. Kun hanke loppuu, loppuu rahakin. Opettajien pitää antaa keskittyä opettamiseen.
”Suomalainen peruskoulu on tunnettu maailmalla. Meillä on erittäin hyvä opettajainkoulutus ja opettajia arvostetaan. Pidetään tästä edelleen kiinni, ja korjataan ongelmat. Käänne parempaan on mahdollinen”, Kauma sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaumaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Hallituksen polttoainepaketti tuo helpotusta työssäkäyvälle autoilijalle, kuljetusalalle ja maatalouteen15.10.2026 16:39:57 EEST | Tiedote
Hallitus on sopinut 60 miljoonan euron tukipaketista, jolla helpotetaan polttoaineiden hinnannoususta aiheutuvia kustannuksia. Tuki kohdistuu erityisesti työssäkäyntiin, kuljetusalalle sekä maa- ja metsätalouteen. Polttoainepakettia ei rahoiteta velalla.
Kokoomuksen Kopra: Suomi ei saa jäädä öljysheikkien ja Venäjän armoille15.10.2026 13:20:43 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kysyy, miksi perussuomalaiset haluavat heikentää Suomen energiaomavaraisuutta ja lisätä riippuvuutta ulkomaisesta öljystä. Suomen turvallisuutta ja kotimaista tuotantoa ei saa vaarantaa poliittisten irtopisteiden vuoksi. Siksi Kokoomus ei kannata jakeluvelvoitteen romuttamista tavalla, joka heikentäisi kannustimia kotimaisten ja uusiutuvien polttoaineiden tuotantoon
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Jakeluvelvoitteen alentaminen heikentäisi Suomen energiaomavaraisuutta15.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä puolustaa liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitetta. Hänen mukaansa se on tärkein poliittinen ohjauskeino Suomen liikennepolttoaineiden kotimaisuusasteen kasvattamiseksi.
Kokoomuksen Vestmanilta lakialoite: Rakentamislain porsaanreikä hakkuille YVA-hankkeissa on tukittava14.10.2026 12:49:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, lakimies Heikki Vestman ehdottaa rakentamislain muuttamista siten, ettei ympäristövaikutusten arviointia edellyttävissä hankkeissa saisi aloittaa rakentamista valmistelevia toimenpiteitä ennen ympäristövaikutusten arviointia. Julkisuudessa on käyty viime päivinä kriittistä keskustelua Googlen datakeskushankkeiden hakkuista Muhoksella ja Kajaanissa, jonka yhteydessä on vedottu Vestmanin nyt muutettavaksi esittämään rakentamislain 109 pykälään.
Kokoomuksen Kilpi: Eskelinen johtaa tietoisesti harhaan – Orpon hallitus on turvannut maakuntalennot14.10.2026 09:53:57 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi tyrmää SDP:n Seppo Eskelisen väitteen, jonka mukaan hallitus olisi pettämässä lupauksensa maakunnille. Liikenne- ja viestintäministeriön tänään julkaisema esitys maakuntalentojen ostoliikenteen lopettamisesta on virkamiesten puheenvuoro seuraavan hallituksen neuvotteluihin, ei Orpon hallituksen esitys. Orpon hallitus on päättänyt, että maakuntalennot jatkuvat kevääseen 2028.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme