Kokoomuksen Kopra ja Autto: Hallituksen esittämää YEL-uudistusta ei voi hyväksyä esitetyssä muodossa

Jaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto pitävät hallituksen esittämää mallia yrittäjien eläkelain muuttamiseksi vakavasti viallisena.

Heikki Autto ja Jukka Kopra. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Autto ja Jukka Kopra. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Jukka Kopran ja Heikki Autton mukaan hallituksen YEL-uudistuksella olisi haitalliset vaikutukset yrittäjien arkeen. Kopran ja Autton mukaan Kokoomus on sitoutunut korjaamaan uudistuksen ongelmat, jos vasemmistohallitus runnoo puutteelliset lakimuutokset eduskunnasta läpi vielä tämän vaalikauden aikana.

”Uudistuksen ajoitus osoittaa hallitukselta todella huonoa harkintaa. Yrittäjiä on kurmuutettu koronarajoituksilla ja nyt hallitus esittää eläkemaksujen korotuksia tulemaan voimaan talouskehityksen suunnatessa alaspäin. YEL-järjestelmää on uudistettava, mutta on käsittämätöntä paisuttaa yritysten kustannuksia tavalla, joka pahimmillaan johtaa yritystoiminnan loppumiseen”, Kopra sanoo.

Kopra ja Autto painottavat, että sosiaali- ja eläketurva kuuluvat myös yrittäjille. Heidän mielestään YEL-uuditus on tehtävä oikeudenmukaisesti. He vaativat hallitusta kuuntelemaan yrittäjien huolia.

“Paras turva vanhuuden toimeentuloksi ja sairauden varalle ovat menestyvä yritystoiminta ja vakaat olosuhteet yrittää. Hallituksen yritysvastaisesta asenteesta kertoo paljon se, että edes normaaliin lainvalmisteluun kuuluvaa kunnollista lausuntokierrosta ei ole järjestetty. Hallitusta ei tunnu kiinnostavan mitä mieltä yrittäjät ja muut sidosryhmät asiasta ovat”, Autto sanoo.

Autton ja Kopran mukaan esitys osoittaa hallitukselta ymmärryksen puutetta siitä, kuinka moninaista yrittäjyys on.

”Kaavamaisesti sovellettuna valtakunnallinen mediaanipalkka YEL-maksun perusteena kohtelee yrittäjiä epäoikeudenmukaisesti sekä alueellisesti että toimialakohtaisesti. Toimialan sisälläkin tuottavuus- ja palkkahajonta on usein erittäin suurta. Yrittäjiä on mahdotonta puristaa samaan muottiin yksinyrittäjästä suuriin yrityksiin kaikkialla Suomessa”, Kopra huomauttaa.

Kopran ja Autton mukaan eläkemaksun määräytymisessä yrittäjä on lopulta paras asiantuntija arvioimaan oman työpanoksen määrän ja laadun. Kansanedustajien mukaan eduskunnassa tulee varmistaa, että yrittäjän näkemyksellä tulee olemaan todellista panoarvoa työtulon määrittämisessä.

 "Jos hallitus väkisin runnoo esityksen sellaisenaan läpi, seuraavan hallituksen on korjatava lakia,” Autto toteaa.

Kopra ja Autto esittävät, että YEL-järjestelmää kehitettäisiin laajemmin pistemäisen ja heikosti valmistellun purukumipaikkauksen sijaan.

”Yrittäjien sosiaaliturvan rakentamisen tulee pohjata vahvaan ymmärrykseen yritystoiminnasta sekä laajaan sidosryhmien osallistamiseen. Näin toimittiin vielä viime vaalikaudella. Laajemmassa valmistelussa tulisi arvioida myös YEL-järjestelmän rahastointimahdollisuutta”, Kopra päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki AuttoKansanedustaja

Kokoomuksen valiokuntavastaava liikenne- ja viestintävaliokunnassa, puoluevaltuuston puheenjohtaja (Lapin vaalipiiri)

Puh:09 432 3018heikki.autto@eduskunta.fi

Kuvat

Heikki Autto ja Jukka Kopra. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Autto ja Jukka Kopra. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

00102 EDUSKUNTA

http://www.kokoomus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme