Kokoomuksen Laiho: Hei Schoolsin valtionavustuksen käytöstä on käynnistettävä selvitys
1.6.2022 13:55:55 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

YLE:n ajankohtaisohjelma MOT:n mukaan valtion tukirahaa saava Hei Schools -koulutusvientiyritys on laiminlyönyt työntekijöiden sairasvakuutukset, palkanmaksun ja ohjeistanut Euroopan ulkopuolelle lähteviä opettajia hakemaan työntekoon vääränlaista, omiin tarkoitusperiinsä sopivaa viisumia.
”On erittäin vastuutonta lähettää suomalaisia opetusalan ammattilaisia puutteellisiin olosuhteisiin ilman vakuutuksia ja asianmukaisia työlupia. Väärä ja puutteellinen viisumi on kohdemaassa laiton ja työntekijät voivat joutua hengenvaaraan terveytensä osalta ja heidän oikeusturva voi olla uhattuna puutteellisten vakuutusten ja asiakirjojen takia”, Laiho sanoo.
”Huolestuttavinta tässä on se, että Hei Schools toimii valtion tukirahoilla ja Helsingin yliopiston siivellä. Asia vaatii ehdottomasti perusteellista selvitystä”, Laiho vaatii.
Hei Schools -yritys sai Business Finlandin tukia 2 miljoonaa. Tukea Hei Schoolsille on antanut myös Suomen teollisuussijoitus, joka on valtion pääomasijoitusyhtiö.
”Kysyin vuonna 2019 valtionavustusten jaosta ja avustusten saavien taustojen selvittämisestä kirjallisella kysymyksellä (KK 348/2019 vp). Kysymys liittyi kulttuurialan toimijan toiminnassa esille nousseisiin alaikäisten epäasialliseen kohteluun. Ministeriön vastauksessa sanottiin, että "Opetus- ja kulttuuriministeriössä on aloitettu selvitykset valtionavustusprosessien kehittämiseksi ja tiedonkulun varmistamiseksi." Nyt esille nousseen Hei Schoolsin tapauksen myötä onkin tärkeää tietää, onko toimenpiteitä tehty valtiontuen osalta”, Laiho sanoo.
”Valtion tukirahaa ja avustuksia saavilta yrityksiltä on edellytettävä asianmukaista ja lainmukaista toimintaa. On varmistettava, että vastuun kanto ei lopu siihen, kun opettajat ovat päässeet kohdemaahan. Hallituksen on käynnistettävä Hei Schoolsin tapauksesta selvitys. Valtiolla on viime kädessä vastuu mitä toimintaa tukee ja velvollisuus seurata, että veronmaksajien rahoja käytetään vastuullisesti, harkiten ja työntekijöitä kohdellaan asianmukaisesti”, Laiho päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja (Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Autto: Venäjän vakoojien piilottelu kuriin6.11.2026 12:35:00 EET | Tiedote
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen sotilastiedustelulain muuttamisesta. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto pitää uudistusta välttämättömänä vastauksena Venäjän kasvaneeseen uhkaan.
Kokoomuksen Limnell: Suomi tarvitsee selkeän johtovastuun ihmisten mieliin kohdistuvan vaikuttamisen torjuntaan6.11.2026 11:49:43 EET | Tiedote
Tekoälyllä tuotetut väärennökset, väärät viranomaisohjeet ja järjestelmällinen disinformaatio voivat horjuttaa suomalaisten luottamusta ja vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa. Kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell vaatii Suomelle selkeää kansallista johtovastuuta informaatiovaikuttamisen torjuntaan sekä pysyvää kykyä tunnistaa vaikuttamisyrityksiä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Neurokirjon ihmisten syrjintään puututtava – työnantajilta vaadittava kirjallinen selvitys6.11.2026 09:02:21 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää konkreettisia toimia neurokirjon ihmisten työllistymisen helpottamiseksi ja työelämässä koetun syrjinnän ehkäisemiseksi. Lääkärikansanedustaja Maaret Castrénin johdolla valmistellussa julkaisussa ehdotetaan muun muassa työnhakijoiden oikeusturvan vahvistamista ja työnantajien velvollisuuksien täsmentämistä. Castrénin mukaan Suomessa hukataan valtavasti osaamista, kun työelämä ei huomioi erilaisia tapoja ajatella ja tehdä työtä.
Kokoomuksen Sammallahti: Suomalaisilla pitää olla oikeus ansaita lisätuloja omalla asunnollaan5.11.2026 15:07:50 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti pitää ympäristövaliokunnan tänään hyväksymää lyhytvuokrausta koskevaa mietintöä tärkeänä asunnonomistajien oikeuksien ja naapureiden asumisrauhan kannalta. Uudistuksen tavoitteena on, että suomalaiset tietävät nykyistä paremmin, milloin ja millä ehdoilla asuntoa saa lyhytvuokrata.
Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n – "Suomi hoitaa asiansa"5.11.2026 14:38:26 EET | Tiedote
Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme