Kokoomuksen Laiho: YTHS:n jonot saatava kuriin
29.4.2022 14:56:23 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

”YTHS:n kuukausien jonotusajat evät paranna kenenkään ongelmia – päinvastoin. Opiskelijoiden terveydenhuolto pitäisi olla opiskelijoita lähellä ja matalan kynnyksen päässä. Koronarajoitukset ovat myös kohdelleet nuoria ja opiskelijoita kovalla kädellä ja seuraukset ovat sen mukaiset, mm. nuorten mielenterveys- ja syömishäiriöt ovat merkittävästi kasvaneet”, huomauttaa Laiho.
Alkuvuodesta 2021 ammattikorkeakoulujen terveydenhuolto siirtyi myös YTHS:n palveluiden piiriin. YTHS varautui tilanteeseen lisäämällä henkilöstöä ja etäpalveluita. Muutoksessa siirtyi kuitenkin huomattava määrä opiskelijoita YTHS:n vastuulle, mikä herätti huolta jo lain valmistelun yhteydessä. Laihon mukaan tilanne YTHS:ssä on räjähtänyt käsiin ja opiskelijoiden terveydenhuoltopalvelut ovat kriisissä, johon hallituksen on reagoitava.
Tällä hetkellä YTHS onkin pahoin ruuhkautunut ja aikoja on liki mahdoton saada ainakaan lähipäivinä tai viikkoina. Jonotusajat ovat jopa kolme kuukautta ja osa opiskelijoista on saanut aikoja vasta syksylle. Etävastaanottojen oletettiin parantavan ruuhkia, mutta lyhyissä Chat-palveluissa nuorten asioita ei paranneta. Myös hammaslääkäriaikaa pitää odottaa kuukausia.
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 35,80 euroa lukukaudessa. Maksu täytyy opiskelijan muistaa itse maksaa. Maksu pitää maksaa, vaikka asuisi ulkomailla tai olisi oikeutettu esimerkiksi työterveyshuoltoon eikä tarvitsisi opiskelijaterveydenhuoltoa. Jos maksua ei omatoimisesti maksa, se pidätetään opintotuesta. Jos opiskelija ei nosta opintotukea, maksu voidaan periä perinnän kautta.
”Vähävaraiset opiskelijat joutuvat maksamaan siis palvelusta, jota eivät voi käyttää. On myös opiskelijoita, jotka käyvät opintojen ohelle töissä ja voivat kuulua työterveyshuollon piiriin. Tällöin he eivät välttämättä käytä lainkaan YTHS:n palveluita, mutta joutuvat siitä maksamaan. Hallituksen olisi nyt pikaisesti herättävä opiskelijoiden terveyspalvelujen kriisiin. Opiskelijoiden terveysongelmiin on ehdottomasti vastattava, jos haluamme saada opiskelijoista myös jatkossa työkykyisiä veronmaksajia”, päättää Laiho.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja (Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sammallahti: Suomalaisilla pitää olla oikeus ansaita lisätuloja omalla asunnollaan5.11.2026 15:07:50 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti pitää ympäristövaliokunnan tänään hyväksymää lyhytvuokrausta koskevaa mietintöä tärkeänä asunnonomistajien oikeuksien ja naapureiden asumisrauhan kannalta. Uudistuksen tavoitteena on, että suomalaiset tietävät nykyistä paremmin, milloin ja millä ehdoilla asuntoa saa lyhytvuokrata.
Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n – "Suomi hoitaa asiansa"5.11.2026 14:38:26 EET | Tiedote
Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.
Kokoomuksen Kilpi: Markkinaehtoisten maakuntalentojen paluu on voitto koko Suomelle4.11.2026 12:24:12 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Marko Kilpi iloitsee Finnairin päätöksestä aloittaa kaupalliset lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan. Lennot alkavat helmikuun 2028 lopussa, kun valtion nykyinen ostoliikennekausi päättyy.
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Kokoomuksen Heinonen: Työn verotus kevenee ja verotulot kasvavat – tätä Suomi tarvitsee3.11.2026 14:34:57 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen iloitsee verotulojen kasvusta samaan aikaan, kun hallitus keventää työn verotusta. Tammi–syyskuussa Verohallinto keräsi veroja lähes 66 miljardia euroa eli yli 2,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua oli 3,7 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme