Kokoomuksen Marttinen: Vasemmiston jättäytyminen oppositioon olisi Suomen etu
1.2.2023 09:31:22 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) pitää julkisten palveluiden tulevaisuuden kannalta hyvänä asiana, jos Vasemmistoliitto jättäytyy ensi kaudella oppositioon. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson hyökkäsi eilen voimakkaasti Kokoomuksen talouspoliittisen ohjelman kimppuun ja ilmoitti, ettei Vasemmistoliitto todennäköisesti mahdu samaan hallitukseen Kokoomuksen kanssa.
“Tällä kaudella yksi puolue on ollut korostuneen tyytyväinen talouspolitiikan linjaan ja se on Vasemmistoliitto. Puolue on onnistunut Keskustan tuella murentamaan talouskuria ja paisuttamaan velkavuorta. Suomalaisten arvostamien hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden kannalta vasemmistolaisen velkapolitiikan jatkaminen olisi tuhoisaa”, Marttinen sanoo.
Marttinen muistuttaa, että Kokoomus nojaa talouspolitiikassaan valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin asiantuntija-arvioihin julkisen talouden tasapainotustarpeesta.
“Kokoomus hyväksyy puolueettoman virkatyönä tehdyn valtiovarainministeriön suosituksen kuuden miljardin tasapainotuksesta. Mikäli joku puolue ei suositusta hyväksy, on parasta löytyä erinomaisen hyvät perustelut, miksi näin? Lisäksi olisi reilua kertoa äänestäjille, kuinka kauan velaksi eläminen sallittaisiin”, Marttinen sanoo.
“Olen seurannut hämmentyneenä vasemmistopuolueiden suhtautumista asiantuntijoiden suosituksiin. Lausunnot ovat irtaantuneet todellisuudesta. Samaan aikaan, kun valtiovarainministeriö kertoo korkomenojen ylittäneen huonoimmatkin ennusteet, esittävät vasemmistopuolueet miljardien menolisäyksiä sinne tänne”, Marttinen sanoo.
“On päivänselvä fakta, että julkinen talous on ajautumassa nykymenolla haaksirikkoon. Andersson ei puolueineen kerta kaikkiaan vaikuta hyväksyvän tosiasioita. Edellytys hallitusyhteistyölle on jaettu tilannekuva”, Marttinen sanoo.
Vasemmisto sortuu vääristelyyn — Kokoomus ei ole esittänyt leikkauksia eläkkeisiin
Marttisen mukaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sortuu vääristelyyn väittäessään, että Kokoomus leikkaisi eläkkeistä.
“Kritisoida saa ja pitää, jotta puolueiden erot tulevat esiin. Tällaisina aikoina toivoisin kuitenkin erityisesti opetusministeriltä faktoissa pysymistä. Kokoomus ei ole esittänyt leikkauksia eläkkeisiin”, Marttinen jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MarttinenKansanedustaja
Kokoomuksen vastaava valtiovarainvaliokunnan verojaostossa (Satakunnan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma: Taloudessa näkyy jo käänne – hallitus jatkaa työtä työllisyyden parantamiseksi24.2.2026 14:30:05 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan keskustan välikysymyksessä nostetaan ansiokkaasti esiin aiheellisia huolia, mutta omat konkreettiset ratkaisut loistavat poissaolollaan.
Kokoomuksen Partanen: Itä-Suomea ei ole hylätty – päätöksiä valmistellaan kevään aikana21.2.2026 17:13:38 EET | Tiedote
Torstain kyselytunnilla käytiin keskustelua Itä-Suomen tilanteesta ja mahdollisista erityistalousalueista. Ministeri Purran lausunnoista on syntynyt tulkintoja, joiden mukaan hallitus olisi luopumassa erityistalousalueiden edistämisestä.
Kokoomuksen Wallinheimo: Oppositio yrittää sumuttaa alkoholilakia käsiteltäessä21.2.2026 14:12:58 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun johdolla väittävät, että hallitus olisi vapauttamassa hallitsemattomasti rajat ylittävää alkoholin myyntiä. Oppositioedustajat väittävät, että hallitus voisi rajoittaa alkoholin etämyyntiä Suomeen muista EU-maista tietyn prosenttimäärän perusteella. Tällöin EU-jäsenmaiden lainsäädännössä voisi esimerkiksi suosia tiettyjä kotimaisia valmistajia.
Kokoomuksen Limnell: Tekoäly muuttaa vaalihäirinnän luonteen – Suomen varauduttava ennakoiden21.2.2026 11:07:57 EET | Tiedote
Suomen on varauduttava tekoälyyn perustuvaan vaalihäirintään hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja, arvioi kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell. Hänen mukaansa tekoälyn nopea kehitys voi mahdollistaa aiempaa laajamittaisemman vaikuttamisen vaalien luotettavuuteen ja yhteiskunnalliseen luottamukseen.
Kokoomuksen Kaleva: Sulfaatin päätymistä vesistöihin on hillittävä lainsäädännöllä20.2.2026 13:14:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva vaatii, että sulfaatin päätymistä vesistöön hillitään lainsäädäntöä täsmentämällä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sulfaatti lisätään valtioneuvoston asetukseen ympäristölle haitalliseksi aineeksi ja siihen liittyville päästöille määritellään kansalliset raja-arvot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme