Kokoomuksen Sarkomaa ja Sirén: Saimaannorpan suojelutoimia tarve kehittää edelleen – tuore suojelustrategia puutteellinen
7.8.2022 07:56:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Vain Suomessa esiintyvän erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelua ohjaa ympäristöministeriön viimeksi tänä kesänä hyväksymä päivitetty suojelustrategia toimenpide-esityksineen.
”On valitettavaa ja erikoista, että tuoreesta strategiasta puuttuu verkkokalastuskiellon pidentämisen valmistelu. Suojelun ylimmän ohjauksen ministeriön vastuuministeri on halunnut pidentää verkkokalastuskieltoa heinäkuun yli saimaannorpan suojelemiseksi ja edellinenkin ympäristöministeri on kannattanut tiukempia rajoituksia. Ministeri Ohisalolta on syytä odottaa toimia norppien suojelun tehostamiseksi vielä tällä eduskuntakaudella”, Sari Sarkomaa edellyttää.
Rajoituksen pidentämisen puute on vakava, sillä norppia kuolee eniten vapaa-ajankalastajien verkkoihin. Verkkojen osuus kalanpyydyskuolleisuudesta on 2000-luvulla ollut noin 80 prosenttia.
”Ellei kalanpyydyskuolleisuutta tehokkaasti ehkäistä, jäävät muut suojelukeinot riittämättömiksi. Näin suojelustrategiassakin todetaan. Siksi kalanpyydyskuolleisuuden ehkäisyn kaikki keinot tulisi olla käytössä. Kalastusrajoitusalueiden laajetessa kuolleisuus onkin siirtynyt kalastuskiellottomalle heinäkuulle ja alkutalveen. Rajoitukset on pidennettävä heinäkuulle”, Saara-Sofia Sirén vaatii.
Strategiakaudella 2017–2021 puolet havaitusta kalastuskuolleisuudesta tapahtui heinäkuussa. Metsähallitus on arvioinut, että se saa tietoonsa vain noin 40 prosenttia saimaannorppien kokonaiskuolleisuudesta. Tämän vuoden heinäkuussa ei Metsähallituksen tietoon ole tullut yhtään verkkoihin tai muihin kalanpyydyksiin kuolleita norppia.
”Tämä on hieno uutinen, mutta ei missään nimessä tarkoita sitä, että nykyinen verkkokalastus olisi turvallista norpille, eikä suojelutoimia tarvitsisi kehittää edelleen”, Sarkomaa muistuttaa.
Kalaverkot ja väärän malliset katiskat ovat vaarallisimpia etenkin itsenäistä elämää aloitteleville kuuteille. Kiinni jäätyään norppa kokee pitkän ja tuskallisen tukehtumiskuoleman. Lisäksi ilmastonmuutos on saimaannorpan keskeisin kasvava riskitekijä. Poikkeukselliset sääolosuhteet ovat jo vaikuttaneet saimaannorpan pesintään ja lisännyt kuuttien kuolleisuutta.
”Tämä on erityisen huolestuttavaa, sillä nuorten norppaikäluokkien kuolleisuus on jo poikkeuksellisen korkea juuri sivusaaliskuolleisuuden takia”, Sirén päättää.
Kokoomuksen kansanedustajat ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen, sillä aiemmin kansanedustaja Sirénin johdolla jättämä kalastuskiellon pidentämistä esittävä toimenpidealoite TPA 29/2019 vp ei ole edennyt.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava ympäristövaliokunnassa (Varsinais-Suomen vaalipiiri)
Sari SarkomaaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Helsingin vaalipiiri)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell: Kognitiivinen turvallisuus on nostettava vahvemmin osaksi kansallista turvallisuutta3.9.2026 09:57:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell tukee tiistaina julkaistua Salpa-vetoomusta, jossa esitetään Suomeen kokonaisturvallisuuteen perustuvaa kognitiivisen turvallisuuden toimintamallia ja selkeää vastuutoimijaa.
Kokoomuksen Kopra: Yksi vuosi ei kerro koko kuvaa – ilman hallituksen päätöksiä julkinen talous olisi ensi vuonna yli 3 miljardia heikompi2.9.2026 18:12:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra muistuttaa, että valtiovarainministeriön Ylelle antama arvio hallituksen vuoden 2027 uusien päätösten julkista taloutta heikentävästä vaikutuksesta jättää huomiotta vaalikauden kokonaiskuvan. Kun huomioidaan koko hallituskauden aikana tehdyt päätökset, julkinen talous on vuonna 2027 yli kolme miljardia euroa vahvempi kuin ilman hallituksen päätöksiä.
Kokoomuksen Valtola: Nykyiset reaalikokeet voitaisiin korvata kahdella ainereaalilla2.9.2026 14:48:31 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää ylioppilastutkinnon reaaliaineiden kokeiden uudistamista. Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Oskari Valtola pitää selvitystä tarpeellisena. Kokoomus esittää, että siirtymistä kahteen ainereaaliin, joista toinen kattaisi matemaattis-luonnontieteelliset ja toinen humanistis-yhteiskunnalliset aineet, tulisi selvittää.
Kokoomuksen Päivärinta: Kokoomus puolusti kiinteistönomistajaa – kiinteistöverouudistuksesta luovutaan2.9.2026 13:06:45 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö on valmistellut kiinteistöveron arvostamisuudistusta vaalikauden ajan. Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta on tyytyväinen, että hallitus luopui budjettiriihen yhteydessä kiinteistöverotuksen arvostamisuudistuksesta. Päivärinnan mukaan uudistuksen vaikutukset olisivat voineet kohdistua yksittäisiin kiinteistönomistajiin kohtuuttomalla ja vaikeasti ennakoitavalla tavalla.
Kokoomuksen Vestman: Emme luovuta lasten some-rajoituksesta – käsien levittely ei suojele yhtäkään lasta2.9.2026 12:27:28 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman sanoo, että Kokoomus jatkaa alle 15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön rajoittamisen ajamista lasten suojaksi, vaikka hallituksessa ei budjettiriihessä löytynyt asiasta yhteistä linjaa. Vestmanin mukaan Kokoomus oli valmis viemään lainsäädäntöä eteenpäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme