Kokoomuksen Sarkomaa: Senioreiden superkotitalousvähennys edistämään ikä-ihmisten sujuvaa arkea ja toimintakykyä
4.3.2023 11:23:47 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa esittää, että tulevan hallituksen ohjelmaan sisällytetään senioreiden korotettu kotitalousvähennys. Kansanedustaja muistuttaa, että seniorit ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja tarvitsevat erilaisia ratkaisuja turvaamaan arjen sujumista.
Sarkomaan mukaan vanhusten palvelujen tilanne on nykyisen hallituksen aikana heikentynyt entisestään ja tilanne on vakava. Vanhusten palveluiden kuntoonlaittamiseen tarvitaan ripeästi laaja korjaussarja. Yhtenä osana korjaussarjaa Sarkomaa ottaisi käyttöön senioreiden oman superkotitalousvähennyksen.
”Maassamme on aivan välttämätöntä tehdä uusia toimia, jotta vanhusten arki kotona olisi hyvää ja turvallista. Nykyisellään liian moni seniori jää kokonaan ilman apua ja tukea”, Sarkomaa sanoo.
”Superkotitalousvähennyksessä senioreiden verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Nykyinen 100 euron omavastuu poistettaisiin. Lisäksi palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1200 euroa vuodessa tukea niille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Mallista voisivat hyötyä kaikki yli 75-vuotiaat, myös pienituloiset eläkeläiset”, Sarkomaa sanoo.
”Kotitalousvähennys on myös keino keventää julkisen sektoriin äärirajoilla toimivien vanhustenpalveluiden painetta ja siirtää ikäihmisten raskaampien palvelujen tarvetta. Superkotitalousvähennys vauhdittaisi lisäksi senioreiden ostovoimaa, yrittäjyyttä ja toisi uusia työpaikkoja sekä verotuloja kitkien harmaata taloutta”, Sarkomaa sanoo.
Senioreiden kotitalousvähennyksen korottamisen lisäksi Sarkomaa ottaisi uusia palveluita kotitalousvähennyksen piiriin. Sarkomaa pitää perusteltuna, että senioreiden kotitalousvähennys laajennettaisiin koskemaan fysioterapia- ja toimintaterapiayrityksien, sekä ammatinharjoittajayrittäjien tuottamaa lääkinnällistä kotikuntoutusta sekä liikunnan ohjausta.
”Kunnat ovat tarjonneet vanhuksille kotikuntoutusta mutta sen saatavuus on hyvin vähäistä. Kuitenkin kuntoutus ja toimintakyvyn ylläpitäminen ovat vaikuttavampia keinoja edistää hyvää elämää ja vähentää hoivapalveluiden tarvetta. Kun kerran siivous ja omasta kodista huolehtiminen ovat kotitalousvähennyksen piirissä, niin miksi ei sitten omasta kunnosta huolehtiminen? Ikääntyessä usein sairauden tai kivun takia on hyvä saada tukea ja neuvoja sopivaan tapaan aloittaa liikunta. Liikunta on usein parasta lääkettä”, Sarkomaa päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Helsingin vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Kokoomuksen Heinonen: Työn verotus kevenee ja verotulot kasvavat – tätä Suomi tarvitsee3.11.2026 14:34:57 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen iloitsee verotulojen kasvusta samaan aikaan, kun hallitus keventää työn verotusta. Tammi–syyskuussa Verohallinto keräsi veroja lähes 66 miljardia euroa eli yli 2,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua oli 3,7 prosenttia.
Kokoomuksen Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista3.11.2026 14:27:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP verolinjaa eduskunnan välikysymyskeskustelussa arjen kustannuksista. Kauman mukaan opposition esittämät veronkiristykset uhkaisivat osua myös tavallisiin palkansaajiin, joiden toimeentulosta SDP kertoo olevansa huolissaan.
Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote
Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.
Kokoomuksen lääkärikansanedustajat tukevat ministeri Ikosen vaatimusta: Hoitajien kohtaamaan väkivaltaan puututtava jokaisella hyvinvointialueella3.11.2026 08:28:43 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen antavat vahvan tukensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen vaatimukselle puuttua hoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansanedustajien mukaan ministerin viesti on otettava vakavasti jokaisella hyvinvointialueella. Hoitajien turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vapaaehtoista, vaan työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme