Kokoomuksen Sarkomaa: Taas uusi päivystyksiä ruuhkauttava ja iäkkäiden hoitoa heikentävä säädös – tilanne kestämätön
15.8.2022 10:27:26 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Sarkomaa pitää perusteltuna, että STM ja Valvira kuulisivat käytännön työtä tekeviä lääkäreitä ja arvioisivat säädöstä ja ohjeita viipymättä uudestaan. Sarkomaa on jättänyt lääkäreiden jättämän kannanoton pohjalta kirjallisen kysymyksen rajatun akuuttilääkevaraston sisällön rajoittamisesta sekä yhdenvertaisen lääkehoidon turvaamisesta hoivakodeissa ja saattohoidossa.
Valtioneuvoston asetuksessa 192/2022 lääkelain muuttamisesta ja Valviran ohjeessa lain ja asetuksen soveltamisessa akuuttilääkevaraston valikoimaa on rajoitettu elokuun alusta lähtien antibioottien osalta vain silmätippoihin. Ylivoimaisesti suurin osa ikääntyneiden hoivakotiasukkaiden akuuttisairauksista on infektioita, joista valtaosa pystytään hoitamaan ilman päivystyspisteessä tehtäviä tutkimuksia.
”Akuuttilääkevaraston turvin on nyt pystytty takaamaan asukkaan hyvä ja nopea hoito niin Utsjoella kuin Helsingissäkin riippumatta apteekin aukioloajoista tai siitä, pystyykö henkilökunta tai omainen noutamaan määrätyn kuurin apteekista mahdollisesti pitkänkin matkan takaa. Lisäksi nopeasti aloitettu hoito on usein ollut riittävän tehokas estämään tulehduksen eskaloitumista sairaalahoitoiseksi ja se on vähentänyt päivystyskäyntejä. Ajoissa aloitettu hoito on ikääntyneillä tärkeää, jotta tauti ei etene vaikeammaksi sairaudeksi. Virtsatieinfektio voi edetä nopeasti munuaisinfektioksi ja hengitystieinfektio keuhkokuumeeksi. Tosiasiallisesti myös hoivakotien henkilöstöpula on usein esteenä antibiootin saamiseksi yksikköön saman päivän aikana, vaikka apteekki ei edes olisi kaukana” Sarkomaa muistuttaa.
”Lääkärit haluaisivat jatkaa näiden hauraiden potilaidemme hyvää, potilaslähtöistä hoitoa. Pelko on, ellei tätä asetusta ja Valviran ohjetta akuuttilääkevaraston osalta tarkastella uudelleen, joudutaan potilaita lähettämään nykyistä enemmän päivystykseen, vaikka päivystyskäynnistä ei ole odotettavissa heille merkittävää hyötyä. Tämä johtaa katastrofin partaalla olevien päivystysten tarpeettomaan kuormitukseen, kustannusten kasvuun, hoidon aloituksen viivästymiseen ja hoidon sekä elämän laadun heikkenemiseen. Lisäksi hoito ei toteudu valtakunnallisesti katsoen tasavertaisesti apteekki- tai päivystysmatkojen ollessa pitkiä”, Sarkomaa toteaa.
Kannanotossaan lääkärit toteavat, ettei antibioottien akuuttilääkevarastoissa kieltämiseen ole perusteluja. Lääkäri arvioi joka tapauksessa aina oikean antibiootin ja annostuksen määräyksen antaessaan. Antibioottien kieltäminen lääkevarastosta aiheuttaa vain turhia viiveitä lääkkeen aloituksessa ja lisää hauraan potilaan kärsimystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Helsingin vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vuornos: VM:ssä ei oikein taideta ymmärtää julkisen talouden tilaa30.8.2026 15:26:50 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos kritisoi valtiovarainministeriötä julkisen talouden tilanteen ymmärryksen puutteesta. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Tanja Rantanen kertoi (HS 30.8.) mielipiteenään, että hyvinvointialueiden rahoituksen indeksejä ei voitaisi jäädyttää osana julkisen talouden säästötoimenpiteitä. Vuonna 2027 hyvinvointialueiden rahoitus on 27,5 miljardia eli noin 30 prosenttia valtion 92 miljardin menoista.
Kokoomuksen Päivärinta: ”Ikuinen palkkakuoppa” osoittautui myytiksi – Miksi SDP pelotteli palkansaajia?29.8.2026 07:26:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n aiempia puheita naisvaltaisten alojen ”ikuisesta palkkakuopasta.” Väitteet vientivetoisesta työmarkkinamallista on hänestä viimeistään nyt osoitettu virheellisiksi.
Kokoomuksen Limnell: Koko ikäluokan kutsuntainfopäivä on uuden turvallisuuskasvatuksen lähtölaukaus28.8.2026 11:57:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell pitää koko ikäluokalle suunnattua kutsuntainfopäivää merkittävänä uudistuksena suomalaisessa turvallisuudessa. Limnell tutustui perjantaina Espoossa järjestettävään kutsuntainfopäivään.
Sarkomaa tyrmää vihreiden hoivamaksuesityksen: Koko elämänsä säästänyttä ei pidä rangaista vielä kuoleman jälkeenkin28.8.2026 10:33:21 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa tyrmää vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Suvi Pulkkisen esityksen, jossa ikäihmisten omaisuutta otettaisiin nykyistä vahvemmin huomioon ympärivuorokautisen hoivan maksuissa ja kustannuksia voitaisiin periä jälkikäteen kuolinpesältä. Sarkomaan mukaan ehdotus rankaisisi säästämisestä, yrittämisestä ja omistamisesta.
Kokoomuksen Vikman: Perussuomalaiset eivät voi jarruttaa lasten suojelemista groomaajilta ja seksuaaliselta ahdistelulta27.8.2026 20:26:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman vaatii perussuomalaisia kertomaan, millä keinoilla puolue aikoo suojella lapsia sosiaalisen median haitoilta, jos alle 15-vuotiaiden somerajoitukset eivät puolueelle kelpaa. Vikmanin mukaan pelkkä vastustaminen ei riitä tilanteessa, jossa lapset kohtaavat verkossa seksuaalista häirintää, hyväksikäyttöä ja koukuttavia palveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme