Kokoomuksen Tere Sammallahden vappupuhe

Jaa
Kansanedustaja Tere Sammallahti puhui vappupäivänä Espoossa.
Tere Sammallahti.
Tere Sammallahti.

Rakkaat suomalaiset,

Tänäkin vappuna Suomi juhlii työväkeä. Työväkeä, joka omalla ahkeruudellaan elättää niin itsensä kuin heidätkin, jotka vasta valmistautuvat elämänsä mittaiseen työurakkaan. Ja heidät, jotka ovat jo työuransa tehneet. Sekä tietysti heidät, joka eivät syystä tai toisesti työhön kykene. Työväkeä, jonka uutteruudella tämä maa aikoinaan rakennettiin ja jonka vaivannäöllä se pidetään pystyssä tulevaisuudessakin. Työväkeä, joka on kiistatta kiitoksensa ja juhlapäivänsä ansainnut.

Hyvät ystävät, valitettavasti vaara uhkaa jokaista ahkeraa suomalaista.

Yhtäältä valtio on asettanut lähes maailman kovimman verotaakan uutteran suomalaisen harteille. Se on yksiselitteisesti kohtuutonta ja väärin. Pöhöttyneestä julkisesta sektoristamme on tullut itsetarkoitus, hyvinvointiamme rotan lailla nakertava ja alati paisuva hallintokolossi. Niinpä valtiovarainministeriön ennusteen mukaan pelkästään valtion alijäämä uhkaa nousta jo 15 miljardiin euroon vuoteen 2027 mennessä. Me kaikki tiedämme, ettei näin voi jatkua. Suomalaisen työntekijän etua on suojeltava leikkaamalla julkisia menoja ja alentamalla työn verotusta.

Suomeen pitää juurruttaa uudestaan ajatus, että työnteolla tienatut eurot ovat lähtökohtaisesti työntekijän omia rahoja. Noista rahoista valtio voi oikeutetusti ottaa vain sen osuuden, mikä on täysin välttämätöntä valtion ydintehtävien ylläpitämiseksi, ei yhtään enempää.

Toisaalta työhön haluavien ja työhön jo päässeiden elämiä yrittää kaikin keinoin vaikeuttaa ammattiyhdistysliike. Näiden työn vihollisten ajaman tiukan työmarkkinasääntelyn takia sadattuhannet suomalaiset on viime vuosikymmeninä tuomittu työttömyyteen. Valtava määrä suomalaisia on menettänyt osan tai jopa koko elämänsä työttömyyden kiroukselle, joka lopulta on murrettavissa hyvin yksinkertaisilla keinoilla. Esimerkiksi Tanskassa 1990-luvun jälkimainingeissä kätilöity Flexicurity-malli pelasti maan velkakurimukselta ja osaltaan teki tanskalaisista lähes kolme kertaa suomalaisia varakkaampia.

Irtisanomissuojan poisto, työehtosopimusten yleissitovuuden keventäminen, toimivat työvoimapalvelut ja ansiosidonnainen työttömyysurva yhdessä loivat kannustimet, joiden myötä yrittäjien kannattaa työllistää ja työntekijöiden kannattaa etsiä aktiivisesti töitä. Tanskassa nämä uudistukset tehtiin ammattiyhdistysliikkeen myötävaikutuksella. Siinäpä ajateltavaa kaikille meille, jotka olemme viime viikkoina jälleen saaneet kuunnella kolmikantasopimista vaativien ay-pomojen lakkouhkauksia.

Rakkaat ystävät,

Meillä on pitkä liuta loistavia keinoja suomalaisten saamiseksi työn syrjään kiinni. Otetaan ne kaikki käyttöön. Yhteisenä pitkän aikavälin tavoitteenamme olkoon työn verotuksen poistaminen kokonaan. Samoin työn ja hyvinvoinnin kolmikantaiselle rajoittamiselle on laitettava stoppi. Nostetaan yhdessä työnteon ja ahkeruuden eetos taas siihen ylimpään kunniaan, joka sille kuuluu.

Lopuksi, sallinnette minun esittää nöyrimmät kiitokseni kaikille teille, jotka työllänne teette tästä Suomesta maailman parhaan maan elää. Kiitos ahkerille suomalaisille.

Mitä parhainta vappua teille kaikille!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tere Sammallahti.
Tere Sammallahti.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye