Kokoomuksen Vestman vaatii sähkölle hintajarrua: ”Miljardiluokan lasku pitää estää jatkossa”
15.3.2023 09:11:54 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, energiajuristi Heikki Vestman vaatii, että sähkömarkkinoilla laitetaan hintajarruja kohtuuttomien sähkön hintojen estämiseksi jatkossa. EU:n komissio on antanut eilen ehdotuksensa sähkömarkkinoiden rakenneuudistuksesta. Vestman suhtautuu komission esityksiin myönteisesti mutta vaatii tehokkaampia keinoja hintojen kohtuullistamiseksi.
“Viime vuoden sähkön hintakatastrofi ja miljardien perusteettomat laskut suomalaisille eivät saa enää koskaan toistua. Nyt on oikea aika valmistella hintajarruja, joilla varmistetaan, että sähkö on tulevaisuudessa varmasti edullista. Vastaisuudessa korkeimman sähkön tuotantohinnan ei enää yksin pidä määrittää kaiken sähkön hintaa markkinalla. Sähkömarkkinoita on uudistettava kuluttajien ja sähköä käyttävien yritysten eduksi”, Vestman sanoo.
Vestmanin mukaan viime vuoden huippuhinnat ovat paisuttaneet sähköyhtiöiden tulosta kotitalouksien ja pk-yritysten kustannuksella kohtuuttomasti. Ylen MOT-toimitus julkaisi selvityksen sähköyhtiöiden suomalaisten kustannuksella tekemän voiton määrästä. Sähkön ostajille syntyi MOT:n mukaan ylimääräisiä kuluja jopa 5 miljardia euroa.
“Sähkön kiskurihinnoilla on siis köyhdytetty suomalaisia miljardeilla, aiheutettu valtavat tappiot monelle yritykselle ja kurjistettu Suomen kansantaloutta. Mekanismi, joka sallii tällaisen, ei kerta kaikkiaan ole hyväksyttävä. Sitä pitää muuttaa reilummaksi”, Vestman sanoo.
Kokoomus esittää arvioivaksi EU-pöytiin hintamallia, jossa kalleimmat sähköpörssin tarjouksen irrotetaan marginaalihinnan muodostuksesta ja hinnoitellaan erikseen. Lisäksi Kokoomus on esittänyt sähkön tukkumarkkinoille suojaavaa hintakattoa, joka vakauttaisi markkinaa.
”Hyöty puhtaan sähkön murroksesta pitää näkyä myös kotien ja yritysten sähkölaskuissa. Esiin nostamassamme sähköpörssin hinnoittelutavassa sähkön huippuhinnat jopa puolittuisivat. Nykyisen marginaalihinnoittelu hyödyt säilyisivät. Käsittämätöntä on, että nykyinen hallitus on vastustanut nykyiseen hintamalliin puuttumista. Suomen tavoitteena EU-pöydissä pitäisi olla edullinen ja vakaa sähkön hinta”, Vestman toteaa.
EU:n komission ehdotuksessa sähkömarkkinoita uudistetaan siten, että turvataan kuluttajille ja pk-yrityksille mahdollisuus valita itselleen sopivin erilaisten sopimusten joukosta. Sähkön käyttäjillä tulee olla halutessaan mahdollisuus turvallisiin, pitkän aikavälin kohtuullisiin hintoihin.
“Vakaa hinta suojelee niitä kuluttajia ja yrityksiä, joilla ei ole edellytyksiä joustaa kulutusta heiluvien markkinahintojen mukaan. Sähköhän on välttämättömyyshyödyke, jonka tulee olla kaikkien saatavilla ja vaivatta käytettävissä. Kaikki eivät halua pörssisähkösopimusta eikä siihen pidä kuluttajia pakottaa. Siksi tämä komission linjaus on erittäin tervetullut”, Vestman sanoo.
Erityisen huolissaan Vestman on viime syksyn ja talven aikana kohtuuttoman kalliin määräaikaisen sopimuksen loukkuun jääneistä. Aalto-yliopiston datahuoneen mukaan 300 000 kotitaloutta teki viime vuonna määräaikaisen sähkösopimuksen yli 20 senttiä kilowattituntihinnan vallitessa.
“Moni suomalainen teki kalliin sopimuksen aidossa hädässä. Ihmisten hätää käytettiin sumeilematta hyväksi. Sähköyhtiöiden pitää nyt ymmärtää yhteiskuntavastuunsa ja antaa näille suomalaisille mahdollisuus päivittää sähkösopimuksensa. Jos sähköyhtiöt eivät toimi vapaaehtoisesti, seuraavan hallituksen pitää puuttua peliin”, Vestman linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Kokoomuksen Kiuru: Suomen Nato-osallistuminen vahvistaa pelotetta ja turvaa rauhaa17.3.2026 14:13:22 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru korosti tänään puheessaan, että Naton kyky ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä varmistaa, että rauha säilyy. Kiuru piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027.
Kokoomuksen Sirén MEP Heinäluomalle: Ei syytä pelotteluun16.3.2026 14:19:14 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Saara-Sofia Sirén pitää europarlamentaarikko Eero Heinäluoman puheita Euroopan komission vallankaappausyrityksestä pelotteluna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme