Kokoomuksen Vestman: Ydinvoimasta hallituksen energiapolitiikan kulmakivi
25.3.2023 12:15:40 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kansanedustaja, energiajuristi Heikki Vestmanin (kok.) mukaan tulevan hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on vauhdittaa voimakkaasti uusien ydinvoimaloiden rakentamista Suomeen. Vestmanin mukaan ydinvoiman tulee muodostaa tulevan hallituksen energiapolitiikan kulmakivi.
“Vain merkittävien uusien ydinvoimainvestointien avulla voimme turvata edullisen ja varman sähkön sekä tehdä Suomesta puhtaan energian suurvallan. Siksi ydinvoiman lisärakentaminen on nostettava energiapolitiikan kulmakiveksi. Tuulivoiman lisäksi Suomeen tarvitaan nimenomaan säästä riippumatonta uutta perusvoimaa”, Vestman sanoo.
Tällä viikolla Fortum ja Outokumpu ilmoittivat aloittavansa selvityksen Outokummun Tornion tehtaan lähelle sijoitettavasta pienydinvoimalasta. Vestmanin mukaan poliitikkojen on varmistettava, että esteitä tällaisten hankkeiden etenemiselle ei ole.
“Niin suurten ydinvoimaloiden kuin pienydinvoimahankkeidenkin eteneminen on varmistettava. Ensimmäinen asia on poistaa ydinvoimalta poliittinen riski eli paaluttaa heti hallitusohjelmaan, että jokainen turvallisuusvaatimukset täyttävä länsimainen ydinvoimahanke saa luvan. Lisäksi ydinenergialain uudistus, jota kokoomus on vaatinut koko kuluneen kauden, on tehtävä ripeästi”, Vestman sanoo.
Ylen Ykkösaamussa vieraillut Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas totesi, miten maailmassa on olemassa tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet ratkaista globaali ilmastokriisi. Hän kuitenkin myös totesi, miten ”Suomi suunnittelee ehkä lisää ydinvoimaa”.
Vestmanin mukaan on vaarallista, jos Suomen viesti on ehkä-tasolla. Silloin investoinnit menevät Suomen sijaan muualle kuten selkeän myönteisen signaalin antaneeseen Ruotsiin ja rapautamme yhteiskuntamme kasvun eväät.
“Suomen poliittinen tahtotila pitää saada kirkastettua. Ruotsin uusi hallitus sopi noin 35 miljardin euron kokoisesta takauspaketista ydinvoimaloiden rakentajien rahoituksen turvaamiseksi. Iso-Britannia tukee ydinvoiman rakentamista eräänlaisella syöttötariffilla. Suomessa pitää olla tarvittaessa valmiutta vastaaville ratkaisuille, jotta saamme varmistettua uusia ydinvoimainvestointeja Suomeen mahdollisimman pian. Edullisen, varman ja puhtaan energian saatavuuden pitää olla Suomelle yksi tulevaisuuden kilpailueduista”, Vestman sanoo.
Kokoomus on esittänyt ratkaisuja, miten Suomesta tehdään puhtaan energian suurvalta, jotta sähkölaskut pysyvät kurissa, saamme uusia teollisuusinvestointeja sekä vähennettyä päästöjä.
Keinovalikoimasta löytyy mm.:
1. Sitoudutaan parlamentaarisesti myöntämään kaikille vähimmäisehdot, kuten turvallisuusvaatimukset täyttäville uusille ydinvoimahankkeille myönteinen periaatepäätös.
2. Uudistetaan pikaisesti ydinenergialaki ja STUK:n sääntely helpottamaan pienydinreaktorien rakentamista ydinturvallisuudesta huolehtien.
3. Vapautetaan pienydinreaktorit reaktorikohtaisesta eduskunnan periaatepäätösvaatimuksesta ja siirretään ne ns. tyyppihyväksynnän piiriin.
4. Perustetaan Suomeen SMR-teknologian tutkimuksen, kehityksen ja pilotoinnin kansallinen ydinvoimaohjelma.
5. Edistetään ydinvoimalle yhteiseurooppalaisia turvallisuussääntöjä ja tyyppihyväksyntöjä vastaavalla tavalla kuin lentokoneteollisuudessa.
6. Vaaditaan EU:ta määrittelemään ydinvoima pysyvästi kestäväksi energiamuodoksi kestävän rahoituksen taksonomiassa.
7. Varmistetaan, että markkinoilla on riittävät kannustimet myös säästä riippumattoman uudistuotannon rakentamiselle.
8. Nopeutetaan luvitusta ja asetetaan uudet energiainvestoinnit korkeimpaan prioriteettiluokkaan kaavoitus-, lupa- ja valitusprosesseissa.
9. Toteutetaan lupatakuu kriittisille energiainvestoinneille.
10. Selvitetään valitusoikeuden rajaamista yksi valitus per yksi hanke -periaatteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.
Kokoomuksen Heikkinen: Ahkeruudesta ei pidä sakottaa – työstä jää ensi vuonna enemmän käteen22.9.2026 14:07:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Heikkinen pitää vuoden 2027 veronkevennyksiä tärkeänä jatkona hallituksen työntekoa ja yrittämistä kannustavalle politiikalle.
Kokoomuksen Heinonen: Edelleenkö vaaditaan suunnanmuutosta?22.9.2026 12:38:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korostaa ryhmäpuheenvuorossaan, että Suomen taloudessa pitkään odotettu käänne parempaan on vahvistumassa. Heinosen mukaan nyt on pidettävä kiinni työntekoa, yrittämistä ja investointeja tukevasta linjasta.
Kokoomuksen Vuornos: Hieno uutinen Suomelle – talouskasvu näkyy jo työllisyydessä22.9.2026 09:52:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Vuornos iloitsee tuoreista työllisyysluvuista. Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme