SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kolin maisemahotellin uudet teemahuoneet esittelevät kansallispuiston ainutlaatuisia luontokohteita.

Jaa
Ukko-Kolin huipulla sijaitseva maisemahotelli Break Sokos Hotel Koli on uudistanut niin huoneitaan, ravintoloitaan kuin kylpyläänsä. Uudistuksen yhteydessä hotelliin on sisustettu 11 uutta teemahuonetta, jotka esittelevät kansallispuiston uniikkeja luontokohteita. Moniaistisissa teemahuoneissa hotellivieras voi tutustua muun muassa Mörkövaaraan, Tarhapuroon, Ipattiin ja Ikolanahoon luonnonmateriaalien, äänimaailman ja tarinoiden kautta.
Pirunkirkko-teemahuone. Kuvaaja: Jami Ivanoff
Pirunkirkko-teemahuone. Kuvaaja: Jami Ivanoff

Teemahuoneiden toteutus on kontiolahtelaisen suunnittelutoimisto Muodosteen käsialaa.

”Tämä suunnitteluprojekti on ollut todella inspiroiva ja kokonaisvaltainen. Huoneiden sisustusratkaisut on ammennettu suoraan Kolin luonnosta – niistä paikoista, joiden mukaan huoneet on nimetty. Kohteet valittiin niin, että kaikki Kolin eri vuodenajat ovat hyvin edustettuina”, sisustusarkkitehti Hanna Puolakka kertoo.

”Jokaisen huoneen katseenvangitsijana toimii sängyn päätyseinä. Kolin luonto, kuten Ipatin rinteiden lumi, Iso-Korpin rantojen hiekka tai Ryläyksen kiviputouksen vuolukivi on käsinkosketeltavissa materiaalien erikoislaatuisten struktuurien kautta.”  

”Luontokohteita esittelevät huoneet ovat yksi tapa saada vieraat tutustumaan Kolin kansallispuistoon huippuja laajemmalla alueella ja kaikkina eri vuodenaikoina. Koli on todella moninainen kohde ja siitä kannattaa nauttia laajasti”, Break Sokos Hotel Kolin hotellinjohtaja Pasi Ripatti suosittelee. ”Me pyrimme osaltamme laajentamaan elämyspohjaa tarjoamalla jatkossa entistä monipuolisempia, alueen erityispiirteitä huomioivia palveluita hotelleissamme.”

Koli Relax Spa ja hotelliravintolat uudistuivat

Hemmottelu- ja maisemakylpylä Koli Relax Spa täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Kylpylää on syntymäpäivien kunniaksi uudistettu. Ulkoaltaiden korotuksen jälkeen niistä avautuu nyt entistä paremmat näkymät kansallismaisemaan.

Uudistuneet ravintolat avautuivat 21.huhtikuuta.  Kylpyläkerroksen uusi Kaski Bar tarjoilee Pieliselle avautuvat terassinäkymät ja kansallispuiston luonnosta inspiroituneita juomasekoituksia sekä tapaspaloja. Café Latvassa nautitaan aitoja suomalaisia makuja, itse tehtyjä teesekoituksia ja ainutlaatuisia luontonäkymiä.  

Myös maisemaravintola Grill it! Kolia uudistetaan. Freesien tilojen ohella uutta ovat myös ravintolan Aino- ja Jean -menut, jotka kunnioittavat häämatkaansa Kolilla viettänyttä Sibeliuksen pariskuntaa. Menu Jeanilla maistuvat muun muassa havu, poro ja mustikka, Aino tarjoilee poron ohella Pielisen kuhaa ja lakkaa.

Vinkkejä Kolin kesään: https://www.sokoshotels.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/vinkit-kolin-kesaan/016046837_392883?previous=500447487

Break Sokos Hotel Kolin rinnalle avautuu 23.6.2023 uusi kylähotelli, Break Sokos Hotel Koli Kylä.

Lisätietoja: Pasi Ripatti, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Koli, puh. 050 354 4766, pasi.ripatti@sok.fi

 

 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Ripatti, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Koli ja Break Sokos Hotel Koli Kylä.
puh. 050 354 4766, s-posti pasi.ripatti@sok.fi


Tanja Holmberg, viestintäkonsultti, Viestintätoimisto Pieni Ideapuoti Oy, puh. 050 327 8923, tanja@pieni-ideapuoti.fi

Kuvat

Pirunkirkko-teemahuone. Kuvaaja: Jami Ivanoff
Pirunkirkko-teemahuone. Kuvaaja: Jami Ivanoff
Lataa
Kaiskuniemi-teemahuone. Kuvaaja: Jami Ivanoff
Kaiskuniemi-teemahuone. Kuvaaja: Jami Ivanoff
Lataa
Tarhapuro-teemahuoneen visualisointiluonnos. Hanna Puolakka, Muodoste.
Tarhapuro-teemahuoneen visualisointiluonnos. Hanna Puolakka, Muodoste.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

 Break Sokos Hotel Koli on kansallispuistossa, Kolin huippujen tuntumassa sijaitseva maisemahotelli. Hotellissa on 82 huonetta, kolme ravintolaa ja hemmottelukylpylä Koli Relax Spa. Rinteisiin ja vaellusreiteille pääsee suoraan hotellin pihasta. Hotellia operoi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa.

https://www.sokoshotels.fi/fi/koli/sokos-hotel-koli

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Savonlinnan Original Sokos Hotel Seurahuoneen upea huoneuudistus valmistuu kesäsesonkiin 202329.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Savonlinnan hotelli Seurahuoneen huoneuudistus valmistuu 1.6.2023, sopivasti kaupungin vilkkaaksi odotettuun kesäsesonkiin. Uudistuksessa hotellin 55 huonetta saavat kauniin, maanläheisen ilmeen. Tyylikkään huonevalikoiman, monipuolisten ravintola- ja tapahtumatilojen sekä upean saunaosaston kokonaisuus tekevät hotelli Seurahuoneesta houkuttelevan elämyskokonaisuuden Saimaan rannalla.

Elinkustannusten kallistuminen toi esiin yllättävän vaateilmiön Prismassa – vaatelaastareita ja paikkaustarvikkeita ostetaan nyt ennennäkemättömällä tahdilla24.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Maailmantilanteen aiheuttama elinkustannusten nousu on saanut suomalaiset paikkamaan vaatteitaan aiempaa suuremmalla innolla. Prisman myyntidatasta selviää, että ompelu- ja paikkaustarvikkeiden myynti lähti viime syksynä selvään kasvuun samoihin aikoihin sähkön hinnan nousun kanssa. Kasvu on vain kiihtynyt tänä keväänä ja etenkin vaatelaastarit tekevät nyt kauppaansa ennenäkemättömällä tahdilla.

Suomalaiset paljastavat mikä juhlapukeutumisessa on vaikeinta – pukukoodien rooli korostuu erityisesti11.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Sokoksen teettämästä laajasta kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaiset arvostavat juhlapukeutumisessaan erityisesti monikäyttöisyyttä ja istuvuutta. Kuitenkin samalla yli puolet kokee haastavimmaksi tekijäksi omalle vartalolleen istuvien juhlavaatteiden löytämisen. Kyselytutkimus paljasti myös suomalaisten kaipaavan vapaan hulluttelun sijaan rajoja ja raameja juhlapukeutumiseensa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme