Kolme uutta julkisen taiteen teosta ilahduttaa lapsia helsinkiläisissä kouluissa ja päiväkodissa
4.5.2023 11:00:00 EEST | HAM Helsingin taidemuseo | Tiedote

Historian ja ajan eri kerrostumat yhdistyvät Hanna Råstin kuvakollaasiteoksessa Ajanlasku. Teos on sijoitettu Pohjois-Haagan ala-asteen ulkokatokseen. Teoksessa lapsuuden muistot yhdistyvät historian aikakausiin ja kertomatta jääneisiin tapahtumiin. Råst on tutkinut arkistoista löytyneitä kuvia ja piirroksia ja koonnut ne kollaasiksi, joka kurottaa maailmanhistorian eri aikakausille. Taiteilija toivoo teoksen herättävän oppilaiden uteliaisuuden ja kiinnostuksen historiaan, aikaan ja geologiaan.
Teos on sijoitettu siten, että se näkyy vain, jos seisoo ala-asteen katoksen alla. Piilossa olevaan teokseen liittyy ajatus löytämisestä ja myös jatkuvasti löytyvästä tiedosta, joka muokkaa historian kertomuksiamme. Teos jatkaa teemoja, joita Råst on käsitellyt laajemminkin taiteellisessa työskentelyssään.
Puotilan ala-asteen koulun uudisrakennukseen on valmistunut valokuvaaja ja taiteilija Nayab Ikramin valokuvasarja Symbioosi. Seitsemässä valokuvassa kädet ja niihin kiinnittyneet materiaalit asettuvat symbioottiseen suhteeseen keskenään, leikin ja rinnakkaiselon merkeissä. Taiteilijan mukaan kädet viittaavat yhteyteen ja sen kaipuuseen, välittämiseen ja huolenpitoon. Teos kutsuu pohtimaan yhdessäoloa, leikin käsitettä sekä leikissä syntyviä toimijuuksia, rooleja ja sääntöjä. Osa teoksesta on parhaillaan nähtävissä HAMin Jaettu tila -näyttelyssä. Ahvenanmaalainen Nayab Ikram työskentelee kulttuuri-identiteetin ja identiteettien muodostumiseen liittyvien käsitteiden parissa välineinään valokuva, video ja installaatio.
Kuvataiteilija Jussi Juurisen teoskokonaisuus Toisin toistaminen on valmistunut juuri avattuun Verkkosaaren päiväkotiin. Kolmiosainen teos ottaa haltuun kolme valokuilua päiväkodin eri osissa, kunkin omalla värimaailmallaan ja viivarytmityksellään. Teoksen eriväristen koivuvaneripaneelien ja rimamoduulien kolmiulotteinen pinta näyttää päivän mittaan muuntuvan auringonvalon liikkuessa.
Toisto ja sarjallisuus ovat luonteenomaisia Juurisen taiteelle. Toisin toistamisessa Juurinen on halunnut taidegrafiikan työstämisen sijaan lähestyä puumateriaaleja toisin ja häivyttää painolaatan ja siitä otettavan vedoksen välistä eroa. Painokuvamainen kuvapaneelien jatkumo muodostaa kolme suurta, tapettimaista tai tekstiilimäistä kuvapintaa.
Teosten rahoituksen on mahdollistanut taiteen prosenttiperiaate, jota Helsingin kaupunki noudattaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin uudis- tai korjausrakentamiskohteiden budjetista varataan osuus uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. Viime vuosien vilkas rakentaminen on mahdollistanut taiteen tilaamisen useisiin julkisiin rakennuksiin ja ulkotiloihin eri puolille Helsinkiä. HAM Helsingin taidemuseo toimii teoshankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Julkisen taiteen amanuenssi Paula Korte
HAM
puh. 040 571 5307
paula.korte@hamhelsinki.fi
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Emma Talbots färgstarka och poetiska silkesmålningar kommer till HAM24.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
På HAM Helsingfors konstmuseum öppnar den brittiska samtidskonstnären Emma Talbots första separatutställning i Finland. Museets stora valvsal i Tennispalatset fylls av konstnärens glödande silkesmålningar, textilskulpturer och teckningar. Utställningen Du är inte medelpunkten är öppen 9.10.2026–25.4.2027.
Emma Talbotin värikkäät ja runolliset silkkimaalaukset saapuvat HAMiin24.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
HAM Helsingin taidemuseo avaa brittiläisen nykytaiteilija Emma Talbotin ensimmäisen yksityisnäyttelyn Suomessa. Tennispalatsin suuri kaarihalli täyttyy taiteilijan hehkuvista silkkimaalauksista, tekstiiliveistoksista ja piirustuksista. Et ole keskipiste -näyttely on avoinna 9.10.2026–25.4.2027.
Emma Talbot’s colourful, poetic silk paintings arrive at HAM24.9.2026 13:00:00 EEST | Press release
HAM Helsinki Art Museum presents British contemporary artist Emma Talbot’s first solo exhibition in Finland. The grand, arched hall of Tennis Palace will be filled with the artist’s vibrant silk paintings, textile sculptures and drawings. You Are Not the Centre will run from 9 October 2026 to 25 April 2027.
Leena Luostarinens guldålder öppnar på HAM24.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utställningen Leena Luostarinen – Missanpassad på HAM Helsingfors konstmuseum samlar för första gången konstnärens monumentala målningar ur museets samlingar. Utställningen tar museets stora valvsal i besittning och belyser en konstnär som gick sina egna vägar och skapade en av de mest säregna bildvärldarna i finländsk konst. Utställningen är öppen 9.10.2026–4.4.2027.
Leena Luostarisen kultakausi avautuu HAMissa24.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
HAM Helsingin taidemuseon näyttely Leena Luostarinen – Sopeutumaton kokoaa ensi kertaa yhteen museon kokoelmaan kuuluvat taiteilijan monumentaaliset maalaukset. Suuren kaarihallin haltuun ottava näyttely tarkastelee taiteilijaa, joka kulki omia polkujaan ja rakensi yhden suomalaisen taiteen omaleimaisimmista kuvamaailmoista. Näyttely on avoinna 9.10.2026–4.4.2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme