Komppasuon turvetuotantoalueelle rakennetaan kosteikkoja, palautetaan suokasvillisuutta ja metsitetään
Vuonna 2021 käynnistyneen kansainvälisen MERLIN-hankkeen yhdeksi pilottikohteeksi valikoitui Oijärvellä sijaitseva tuotannosta poistunut Komppasuon turvetuotantoalue. Vuoden 2022 aikana Komppasuolle laadittiin jatkokäyttö- ja ennallistamissuunnitelma. Suunnitelman mukaisesti alueelle toteutetaan vuoden 2023 aikana kolme kosteikkoaluetta, palautetaan suokasvillisuutta ja kuiviksi jäävät alueet pääosin metsitetään.
Kosteikot, soistaminen sekä metsittäminen luovat metsästykselle ja poronhoidolle aiempaa paremmat edellytykset. Toimet vastaavat toiveisiin, joita nousi esiin Komppasuon lähialueen asukkaille, yhdistyksille ja muille sidosryhmille järjestetyssä tilaisuudessa.
"Laadittu suunnitelma kuvaa hyvin sitä, miten monipuolisesti eri jatkokäyttövaihtoehtoja turvetuotantoalueella voidaan lähteä toteuttamaan. Pääasia on antaa luontaisesti vettä keräävien kohtien vettyä esimerkiksi kosteikoiksi tai aktiivisesti palauttaa niihin suokasvillisuutta. Kuivaksi jäävät alueet voidaan puolestaan metsittää tai hyödyntää esimerkiksi riistalaitumina", kertoo Isra Alatalo Tapiosta.
Metsitettävät alueet tuhkalannoitetaan kevättalven aikana, ja niille kylvetään mäntyä kesällä. Kosteikoille ja ennallistettavalle alueelle rakennetaan vettä pidättävät padot, muokataan suonpohjaa sekä tukitaan osa ojista. Tuleville kosteikoille kylvetään kasviseos sitomaan turvepintaa ennen veden nostamista. Ennallistettavalle alueelle levitetään lähialueelta nostettua suokasvillisuutta.
"Kyseessä on ensimmäinen laajassa mittakaavassa toteuttava suokasvillisuuden palautus Suomessa. Seuraamme kasvillisuuden sopeutumista ja kasvua mielenkiinnolla", kertoo Isra Alatalo.
Kevään 2023 aikana Komppasuolla järjestetään sidosryhmätilaisuus, jossa esitellään alueelle toteutettavia ennallistamiseen ja jatkokäyttöön valmistavia töitä sekä keskustellaan muun muassa alueen mahdollisuuksista lähialueen asukkaiden virkistyskäyttökohteena.
Komppasuon ympäristövaikutuksia seurataan
Komppasuolla toteutettavien toimien kautta pyritään aikaansaamaan positiivisia muutoksia vesistö- ja ilmastovaikutuksiin sekä monimuotoisuuteen. Ympäristöseurantaa tehtiin ennen jatkokäyttöön ja ennallistamiseen tähtäävien toimenpiteiden aloitusta, ja sitä jatketaan vuosien 2023–2025 aikana, jotta saadaan tietoa siitä, millaisia vaikutuksia toteutettavilla jatkokäyttömuodoilla on.
"Komppasuolla seurataan muun muassa pohjaveden pintaa, vedenlaatua ja kasvihuonekaasupäästöjä sekä toteutetaan lintulaskentaa ja kasvillisuuden seurantaa. Viime vuonna alueella tavattiin arvokkaista lintulajeista kaksi metsähanhipariskuntaa sekä pesivä jänkäkurppa", kertoo Anna-Kaisa Ronkanen Suomen ympäristökeskuksesta.
Vuonna 2022 tehdyn seurannan tulosten perusteella kasvipeitteetön turvetuotantoalue oli odotetusti kasvihuonekaasujen lähde ja erityisesti hiilidioksidia vapautui alueelta. Komppasuon kuivatusojat ja vesiensuojelurakenteet olivat edelleen toiminnassa, joten alue pysyi pääosin kuivana ja alueelta poistuvan vedenlaatu oli hyvä.
Komppasuon suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Tapio, ja ympäristöseurannasta Suomen ympäristökeskus. Alueen ennallistamis- ja jatkokäyttösuunnitelma laadittiin yhteistyössä alueen omistajan Neovan kanssa. MERLIN-hankekokonaisuus on EU:n Horisontti 2020 Green Deal -ohjelmasta rahoitettu kansainvälisenä yhteistyönä toteutettava tutkimus- ja innovointihanke. Hanketta rahoittaa lisäksi maa- ja metsätalousministeriön maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuus.
Lisätietoja
Isra Alatalo, asiantuntija, Tapio Oy, isra.alatalo(at)tapio.fi
Anna-Kaisa Ronkanen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus, anna-kaisa.ronkanen(at)syke.fi
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Merlin-hankkeen englanninkielinen esittelyvideo
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija - metsäntuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio kustantaa myös luontoaiheisia kirjoja. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio
Päivitetty Yhteismetsän vero-opas tarjoaa jäsenneltyä tietoa ja käytännönläheisiä esimerkkejä14.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Yhteismetsän vero-opas on kattava käsikirja yhteismetsän talousasioihin. Se sopii yhteismetsien luottamus- ja toimihenkilöille, kirjanpitäjille sekä yhteismetsän perustamista suunnitteleville.
EU kiinnostui maaperästä – miksi myös metsänomistajan pitäisi?1.2.2024 13:18:46 EET | Tiedote
Maaperä toimii kasvualustana, elinympäristönä, veden suodattajana, ravinteiden kierrättäjänä ja hiilivarastona. Siksi maaperän hyvästä kunnosta on syytä pitää huolta. Miten maaperä tulisi huomioida metsänhoidossa? Entä mitä uutta tuo tullessaan EU:n maaperädirektiivi suomalaisten metsien näkövinkkelistä? Metsäntuntijat-podcastin uudessa jaksossa aiheesta keskustelevat neuvotteleva virkamies Paula Perälä ympäristöministeriöstä, tutkija Tiina Törmänen Lukesta ja luonnonhoidon johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.
Uudet suositukset metsien harvennuksiin ja luonnonhoitoon on julkaistu30.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Metsänhoidon suosituksia on viime vuonna uudistettu merkittävästi. Tuoreeseen tutkimustietoon pohjautuvia toimintamalleja on nyt saatavilla kasvatusmetsien harvennuksiin, luontokohteiden tunnistamiseen ja turvaamiseen, vesiensuojeluun ja suometsien hoitoon sekä energiapuun korjuuseen. Uudistukset esiteltiin Tapion järjestämässä webinaarissa 30.1.
Metsäisiä direktiiviluontotyyppejä käsittelevä raportti tuo lisätietoa EU:n biodiversiteettistrategian kansallisten sitoumusten valmisteluun17.1.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Luontodirektiivin toimeenpanoa tukevassa hankkeessa selvitettiin neljän puustoisen luontotyypin tilaa, niitä koskevia tietopuutteita ja keinoja luontotyyppien turvaamiseksi. Tuloksia esitellään webinaarissa keskiviikkona 17.1. klo 14–16.
Turvetuotantoon vuokratun alueen palautus on tärkeä vaihe turvetuottajalle ja maanomistajalle – uusi neuvontamateriaali antaa vinkkejä11.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Merkittävä osa Suomen turvetuotantoalueista sijaitsee vuokramailla. Maanomistajan kannattaa valmistautua alueensa palautukseen hyvissä ajoin, ja suunnitella uutta maankäyttöä huolellisesti. Tapion koostama neuvontamateriaali antaa tietoa erityisesti vuokrasopimuksen päättymisen vaiheeseen.