Konsernijaosto päätti lausunnosta HSL:lle
HSL:n 2016 hyväksytty suunnitteluohje tulee tarkastella uudelleen Espoon osalta, jotta nopeasti kehittyneiden alueiden palvelutasoluokitukset saadaan vastaamaan nykytarpeita ja asiakastyytyväisyyteen päästään vastaamaan erityisesti alueilla, joilla asiakastyytyväisyys on merkittävästi heikentynyt (Latokaski, Laurinlahti, Nöykkiö, Soukka, Tillinmäki, Westend viimeisimmän asiakastyytyväisyysmittauksen perusteella). Espoo myös esittää, että heikoimman asiakastyytyväisyyden alueille tehdään konkreettiset suunnitelmat tilanteen parantamiseksi huomioiden alueilta saatu asiakaspalaute.
HSL:n tulisi jatkaa etenkin Espoon metron liityntäliikenteen vaikutusten tiivistä seuraamista ja kehittää Espoon joukkoliikenteen palveluja tarpeen mukaisesti. Liityntälinjojen reititysten nopeutta tulee edelleen kehittää erityisesti alueilla, joilla liityntälinjat eivät kulje Länsiväylää pitkin, asiakastyytyväisyys on heikentynyt ja matka-ajat ovat pidentyneet.
Espoo näkökulmista runkoyhteyksien solmupisteitä tulisi kehittää erityisesti matka-aikojen minimoimisen, palvelutason ja käyttäjäkokemuksen parantamisen näkökulmasta. Runkoyhteyksien lisäksi tulee tarjota myös suoria yhteyksiä niin, että matka-ajat eivät pitene ja matkaketjut pysyvät sujuvina.
Laaksolahti-Lähderanta-Järvenperä-alueen suora yhteys pitää varmistaa vähintään nykyisen linjan 321 palvelutasoa vastaavasti sekä turvata suora yhteys Niipperi-Kalajärvi-alueelta palvelutason heikentämättä. Poikittaisliikenteen tarjontaa kuten poikittaisliikenteen vuoroväliä ja liikennöintiaikaa tulee tarvittaessa tarkastaa kysynnän kasvua vastaavaksi. Yhteyksiä tulee myös nopeuttaa esimerkiksi Meilahteen, jossa useat vaihdot hidastavat työmatka- ja asiointiyhteyksiä Espoosta. Vaihtoyhteyksiä tulee sujuvoittaa esimerkiksi Espoon keskuksessa ja Bembölessä. Nupurin suunnan yhteyksien muututtua vaihdollisiksi toisistaan kaukana sijaitsevat pysäkit ja heikko synkronointi hidastavat matkaketjuja.
Huhtikuussa 2019 voimaantulleen vyöhykkeisiin perustuva hinnoittelumalli vaikuttaa paitsi lippujen hintoihin, myös matkustuskäyttäytymiseen ja joukkoliikennepalvelujen kysyntään. Espoon kaupunki edellyttää, että vyöhykemallin vaikutustarkastelut aloitettaisiin heti syksyllä 2019, jotta HSL voisi vuoden 2020 keväällä tuoda päätettäväksi Espoon esittämän vyöhykerajan muutoksen, jossa koko Kehä3:n sisäinen Espoo kuuluisi AB -vyöhykkeeseen.
Espoo esittää, että metron 3/4 liikennöintiä Matinkylään aletaan toteuttaa heti kun se on teknisesti mahdollista. Näin voidaan lyhentää Länsi-Espoon matka-aikoja, tasata metrolinjojen välistä kuormituseroa ja helpottaa Matinkylän terminaalin ruuhkaisuutta.
Espoo ei kannata Uudenmaan asukkaille kohdistuvia tie- tai ruuhkamaksuja. Yksityisautoilua on mahdollisuus kuitenkin vähentää, jos joukkoliikennettä kehitetään asiakkaiden tarpeiden perusteella käyttäjälähtöisesti ja Espoon moninainen kaupunkirakenne huomioiden.
HSL:n tulisi tarkistaa toimintamenojen kustannusrakennetta siten, että lipputuottojen kasvu on suhteellisesti vähintään kokonaiskustannusten kasvua vastaava.
Espoo kannattaa HSL:n esittämää tarkastusmaksun korotusta 80 eurosta 100 euroon..
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria GuzeninaEspoon konsernijaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 512 2282maria.guzenina@eduskunta.fiwww.mariaguzenina.netLinkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo tarkentaa yläkoululaisten omien mobiililaitteiden käyttöä kouluissa4.12.2025 12:53:09 EET | Tiedote
Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala on päivittänyt oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä koskevat linjaukset. Yläkouluissa omien mobiililaitteiden käyttö sallitaan jatkossa yhdellä välitunnilla. Kouluissa keskustellaan sopivasta välitunnista oppilaiden kanssa.
Salin täydeltä uusia tähtiä, kovia konkareita ja yllättäviä tuttavuuksia: Sellosalin kevätkausi 2026 ohjelma on julkaistu3.12.2025 12:10:52 EET | Tiedote
Sellosalin kevätkauteen mahtuu suurten tunteiden ja musiikkityylien koko kirjo – aina popin ja rockin kirkkaista tähdistä indien tummiin sävyihin ja jazzin juhlavuoden tunnelmista näyttämön lumoon. Leppävaaran oma täyden palvelun musiikki- ja tapahtumatalo tuo tulevaan kevätkauteen poikkeuksellisen tasokkaan ja monipuolisen elämysten valikoiman. Keikka- ja konserttikattausta täydentää runsas esittävien taiteiden ja lavahuumorin, lastenkulttuurin sekä senioreille suunnatun maksuttoman ohjelmiston kattaus.
Avaruustekniikan visionääri Jaan Praks on vuoden 2025 Espoo Ambassador2.12.2025 15:55:50 EET | Tiedote
Espoon uudeksi kongressilähettilääksi on valittu Aalto-yliopiston professori Jaan Praks. Praks työskentelee Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella ja johtaa pienten satelliittien ja mikroaaltojen kaukokartoituksen tutkimusryhmää.
Space technology visionary Jaan Praks awarded the 2025 Espoo Ambassador title2.12.2025 15:55:50 EET | Press release
Professor Jaan Praks from Aalto University has been chosen as Espoo's new congress ambassador. Praks works at the Department of Electronics and Nanotechnology, leading the Aalto small satellite and microwave remote sensing research group.
Kaupunginhallitus: Vuoden 2025 kolmas osavuosikatsaus1.12.2025 17:07:22 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2025 kolmannen osavuosikatsauksen sekä tulostavoitteiden toteumatiedot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme