Koodia Suomesta ry

Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkki kannustaa ohjelmistoalaa ilmastoviisauteen

Jaa
Ohjelmistoalan ilmastoviisauden edistämiseksi Koodia Suomesta ry on perustanut hiilineutraaliusmerkin, jonka avulla alan yritykset voivat osoittaa toimivansa hiilineutraalisti. Merkki auttaa myös ostajia tekemään ilmastoviisaampia hankintapäätöksiä. Ensimmäiset merkit on myönnetty helsinkiläiselle digitaalista viestintää tekevälle Konseptolle ja oululaiselle konenäköratkaisuihin ja järeisiin teollisuusohjelmistoihin erikoistuneelle Hiottu Oy:lle.
Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkin on suunnitellut Jarkko Ruonakoski Valakia Interactivesta.
Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkin on suunnitellut Jarkko Ruonakoski Valakia Interactivesta.

Suomalainen ohjelmistoala on monissa asioissa edelläkävijä. Hiilineutraaliuden suhteen näin ei kuitenkaan ole. Erilaiset ICT-ratkaisut vastaavat 4–10 prosentista sähkön vuosikulutuksesta ja 3–5 prosentista globaaleista kasvihuonepäästöistä (Lähde: ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategia, 2021). Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkin tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi ja saattaa hiilineutraalius osaksi alan normaaleja käytäntöjä.

"Olemme Koodia Suomessa käyneet keskustelua ICT-alan päästöistä jo pitemmän aikaa useiden asiaa tutkivien tahojen, kuten Sitran ja Aalto-yliopiston kanssa. ICT-alalla on hyvä maine, koska tehostamme yhteiskunnan toimintaa ja optimoimme teollisia prosesseja. Keskusteluissa selvisi, että suutarin lapsella ei ollutkaan kenkiä", toteaa Koodia Suomesta ry:n hallituksen puheenjohtaja Janne Kalliola. "ICT-alan päästöt ovat voimakkaassa kasvussa ja alalla on tuudittauduttu hyväntekijän maineeseen. Päätimme olla osa ratkaisua ja lanseerata hiilineutraaliusmerkin kiihdyttämään alan toimintatapojen muutosta ilmastoystävälliseksi."

Saadakseen Koodia Suomesta Hiilineutraali yritys -merkin yrityksen tulee laskea oman hiilijalanjälkensä vuosittain alalla yleisesti käytössä olevien menetelmien mukaisesti. Lisäksi yrityksen tulee sitoutua minimoimaan omaa hiilijalanjälkeään sekä kompensoimaan hiilijalanjälkensä vähintään vuosittain. Esimerkkejä minimointitoimista ovat hiilineutraalien toimittajien valinta, valmiiksi kompensoitujen tuotteiden tai palvelujen hankinta, matkustuksen vähentäminen tai vähäpäästöisemmän matkustusmuodon suosiminen.

Koodia Suomesta ry on ollut aktiivisesti mukana TIEKEn Green ICT -hankkeessa ja antanut lausunnon ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategian valmistelussa. Vuonna 2021 Koodia Suomesta ry järjesti kaksi hyvää palautetta saanutta webinaaria, joissa Macon Oy:n asiantuntija Sanna Taskila opasti jäsenistöä hiilijalanjäljen laskennassa ja kompensoinnissa. Heinäkuussa 2022 Koodia Suomesta ry osallistuu Porissa SuomiAreenaan ja järjestää ohjelmistoalan hiilineutraaliudesta paneelikeskustelun.

Asiakkailta myönteistä palautetta

“Hiotussa vastuullisuusasiat on otettu vakavasti aina”, sanoo Hiotun toimitusjohtaja ja Koodia Suomesta ry:n hallituksen jäsen Satu Lapinlampi. “Meidän hiilijalanjälkemme oli yllättävän pieni. Kun vuosi sitten laskimme hiilijalanjälkemme ensimmäisen kerran, oli se koko meidän silloin 12-henkiseltä porukaltamme noin 4 400 hiilidioksidiekvivalenttikiloa, kun Sitran mukaan yhden toimistotyöntekijän hiilijalanjälki on yleensä yli 4 000 kiloa. Käytimme apuna asiantuntijaa, koska halusin varmistaa, ettemme vahingossakaan tule kaunistelleeksi tekemisiämme. Lopulta asiantuntijan tehtävänä oli enemmänkin muistutella kohtuullisen laskentatavan rajoista, ettei menisi turhankin tarkaksi.”

Jatkossa tarkoitus on laskea hiilijalanjälki vuosittain merkin edellyttämällä tavalla ja kompensoida se toteutuman mukaisesti. Nyt kompensointi tehtiin kaksinkertaisena: Gold Standardin kautta hankkeeseen, joka toimittaa polttoainetehokkaita liesiä ruandalaisille kotitalouksille, ja kotimaisen Hiilinielurekisterin kautta suomalaisten hiilinielujen kasvattamiseen.

Myös Hiotun asiakkailta on tullut myönteistä palautetta ilmastovastuullisuudesta. “On mukavaa, että tätä arvostetaan”, Lapinlampi toteaa. “Toivottavasti hiilineutraaliusmerkki asettaa sekä meidän alamme yrityksille että muillekin painetta kehittää toimintatapoja fiksummiksi."

“Hiilineutraaliudesta pitäisi tulla ohjelmistoalalle uusi standardi”

Vuodesta 2005 toimineessa helsinkiläisessä digitoimisto Konseptossa oli pohdittu laskentaa ja kompensointia jo ennen merkkiprojektia ja tehty toimenpiteitä yrityksen ilmastovaikutuksen pienentämiseksi. ”Ekologisuus on aina ollut lähellä sydäntämme ja olemme pyrkineet pitämään toimintamme vähäpäästöisenä. Luovuimme esimerkiksi toimistosta kokonaan ja teemme nykyään vain etätöitä”, kertoo laskennasta päävastuussa ollut Suvi Laukkanen Konseptolta. “Pyrimme myös valitsemaan ostopalvelut sellaisilta toimijoilta, jotka olisivat ilmaston kannalta mahdollisimman hyvä valinta.”

Hiilineutraalius on ollut kuusihenkisen yrityksen yhteinen tavoite. “Ohjelmistoalalla on monella tavalla helppoa toimia tässä edelläkävijänä”, sanoo Laukkasen puoliso, Konsepton yrittäjä Mikko Paltamaa. “Päästöt eivät ole suuria, ja toiminta on pääosin kannattavaa. Lisäksi laskentaan ja asioiden selvittämiseen tarvittavat taidot ovat hallussa.”

Konsepto aloitti laskenta- ja kompensointihankkeensa Koodia Suomesta ry:n webinaareista. “Ne olivat tosi hyviä! Itse laskenta piti toki opetella, mutta totesimme pian, että pystymme laskemaan tarvittavat luvut itse”, toteaa Laukkanen. “Tutkimme erilaisia aiheeseen liittyviä palveluita ja kysyimme vinkkejä ja neuvoja. Laskennan teimme ylöspäin liioitellen, ja päädyimme kompensoimaan päästöt melkein kaksinkertaisena.”

“On tärkeää valita hiilijalanjäljen laskemisen jälkeen varsinaisen kompensoinnin toteuttamiseen sellainen palvelu, joka aidosti tekee ilmastolle ja luonnolle enemmän hyvää kuin pahaa, ja jossa hiilijalanjälki tulee aidosti kompensoitua”, Laukkanen sanoo. “Markkinat ovat todella villit. Jos ajatusmalli ohjautuu suuntaan ‘saa vapaasti päästellä kunhan sen kompensoi’ se voi olla pikemminkin haitaksi ja lisätä kokonaispäästöjä. Tällöin kompensaatio ei olekaan aidosti vaikuttavaa.”

“Energiankulutuksen vähentämisen pelkän vähäpäästöisemmän energiantuotannon lisäämisen sijasta olisi pitänyt olla ensisijaisia puheenaiheita ilmastonmuutoksen torjumisessa jo pitkään”, lisää Paltamaa. “Täytyy lisäksi muistaa, että ilmastonmuutoksen ohella hiilijalanjäljen pienentäminen auttaa hidastamaan myös Venäjän sotatoimia. Sodan myötä on entistäkin tärkeämpää säästää energiaa ja välttää fossiilisia polttoaineita.”

Konsepton asiakkaiden puolelta ilmastotoimia ei vielä juuri ole edellytetty, mutta Paltamaa ja Laukkanen uskovat, että tilanne on muuttumassa. “Yhdessä julkisessa tarjouspyynnössä oli jo sentään asiasta mainittu, tosin siinäkin lähinnä palvelinkeskuksen hiilineutraaliuden suhteen. Toivomme, että hiilineutraaliusmerkki kannustaisi asiakkaita ja kilpailijoita sekä muita organisaatioita tekemään samoja juttuja myös oman toimintansa suhteen”, sanoo Paltamaa. “Toivottavasti verkkosivustoillekin alkaisi tulla ekologisuusvaatimuksia. Jos otetaan vertailukohdaksi vaikkapa saavutettavuusasiat, niin hyvin vähän tapahtui ennen kuin toimenpiteitä alettiin edellyttää lainsäädännön kautta. Asiat eivät tapahdu itsekseen, ja edelläkävijöitä tarvitaan.”

“Hiilineutraaliudesta pitäisi tulla ohjelmistoalalle uusi standardi”, sanoo Laukkanen. “Toivottavasti se alkaisi herättää kysymyksiä, jos joku ei ole huomioinut ilmastotoimia, eikä päin vastoin.”

Koodia Suomesta ry

Koodia Suomesta ry rakentaa suomalaista yhteiskuntaa ja edistää ohjelmistokehityksen arvostusta Suomessa ja ulkomailla. Yhdistys tuo yhteen kaiken kokoiset ohjelmistoalan yritykset eri puolilla Suomea sekä alan ihmiset ammattilaisista aloittelijoihin. Yhdistyksen myöntämän Koodia Suomesta -merkin avulla tunnistaa Suomessa valmistetut ohjelmistotuotteet ja -palvelut.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Koodia Suomesta ry, hallituksen puheenjohtaja
Janne Kalliola
040 558 1796
info@koodiasuomesta.fi


Hiottu Oy
Satu Lapinlampi
040 5636 560
satu.lapinlampi@hiottu.fi


Konsepto


Mikko Paltamaa
050 351 7919
mikko.paltamaa@konsepto.fi

Suvi Laukkanen
suvi.laukkanen@konsepto.fi

Kuvat

Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkin on suunnitellut Jarkko Ruonakoski Valakia Interactivesta.
Koodia Suomesta ry:n hiilineutraaliusmerkin on suunnitellut Jarkko Ruonakoski Valakia Interactivesta.
Lataa
Konsepton Suvi Laukkanen ja Mikko Paltamaa toivovat, että hiilineutraaliudesta tulisi ohjelmistoalalle uusi standardi.
Konsepton Suvi Laukkanen ja Mikko Paltamaa toivovat, että hiilineutraaliudesta tulisi ohjelmistoalalle uusi standardi.
Lataa
Hiotun toimitilojen kahviaulan kalusteet hankittiin käytettyinä. Matot ja tapetti ovat uusia.
Hiotun toimitilojen kahviaulan kalusteet hankittiin käytettyinä. Matot ja tapetti ovat uusia.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Koodia Suomesta ry



http://www.koodiasuomesta.fi

Koodia Suomesta -yhdistys rakentaa suomalaista yhteiskuntaa ja edistää ohjelmistokehityksen arvostusta Suomessa ja ulkomailla. Yhdistys tuo yhteen kaiken kokoiset ohjelmistoalan yritykset eri puolilla Suomea sekä alan ihmiset ammattilaisista aloittelijoihin. Yhdistyksen myöntämän Koodia Suomesta -merkin avulla tunnistat Suomessa valmistetut ohjelmistotuotteet ja -palvelut.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Koodia Suomesta ry

Kohti hiilineutraalia ohjelmistokehitystä - Koodia Suomesta ry piiskaa ohjelmistoalaa vihreämmäksi SuomiAreenassa7.7.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Onko softa ympäristöystävällistä? Parantaako vai pahentaako se ympäristön tilaa? Koodia Suomesta ry:n järjestämässä paneelikeskustelussa ti 12.7. puhutaan ohjelmistoalan ympäristövaikutuksista, yhdistyksen perustamasta hiilineutraaliusmerkistä ja siitä, miten asiakas voi vaikuttaa tietojärjestelmien vihreyteen mutta välttää viherpesun.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye